Ota lämpö talteen ja nauti tunnelmasta! 10 asiaa, jotka takan käytössä kannattaa huomioida

Suomalainen maalaisidylli, punainen tupa perunamaan kyljessä, mökin piipusta tupruaa kotoisa savupatsas. Siinä malliesimerkki huonosta palamisesta, joka tuottaa vähän lämpöä mutta paljon haitallisia pienhiukkasia.

Puu palaa kaasuuntumalla. Tulisijassa puupanoksen alta rakoarinan läpi tuleva ilma kohtaa sytykkeen lämmön ja käynnistää puun kaasuuntumisen. Avotakoissa ja vanhoissa leivinuuneissa ei tarvita edes arinaa. Vuosisatojen ajan tämä oli riittävä palamisen malli.

Tulilaitteiden suunnittelijat ovat vihdoin ymmärtäneet puun palamisen kemiallinen reaktion. Nykyaikaisissa tulisijoissa puu palaa verrattomasti tehokkaammin ja puhtaammin kuin vanhoissa uuneissa, takoissa ja kiukaissa. Kun puu palaa hyvin, piipun päällä näkyy korkeintaan hienoista lämpöväreilyä.

Palamisen alussa irtoavat kaasut sisältävät paljon pienhiukkasia, hiilimonoksidia eli häkää sekä hiilivety-yhdisteitä. Puu saadaan palamaan lähes täydellisesti, kun nuo kaasut poltetaan niin sanotussa toisiopalossa. Eristetyn tulipesän yläosaan ohjataan erillinen ilmavirtaus, jonka avulla alapalon irrottamat kaasut palavat erittäin korkeassa lämpötilassa.

Toisiopalo on useimmissa uusissa takoissa jo lähes itsestään selvä ominaisuus. Eri valmistajilla on kuitenkin monenlaisia tapoja johtaa toisiopalon tarvitsema ilma palotilan yläosaan. Esimerkkejä: Kultainen tuli (Nunnauuni), Pyörrepesä (Tulikivi), Puupihi-tulipesä (Warma-Uunit)

Suomalainen takkavalmistaja Tiileri käyttää yksinkertaisempaa konstia palamisen tehostamiseksi. Tiileri Arinassa on tavallisen rakoarinan lisäksi viistosti ylöspäin kurkottavat arinat, jotka päästävät arinan alta tulevaa ilmaa myös palotilan yläosaan. Tuollainen arina voidaan asentaa melkein mihin tahansa nykyaikaiseen takkaan.

Roihuava takka poistaa ilmaa talosta vauhdilla ja lisää talon alipainetta entisestään, jolloin moni koneellisella ilmanvaihdolla varustettu tiivis nykytalo on vaikeuksissa. Usein takan yhteyteen tehdäänkin asennusvaiheessa korvausilmakanava, joka tuo ulkoilmaa suoraan takan ilmanottoon.

Suomalainen Warma-Uunit on kehittänyt takan, jossa kaikki palamiseen tarvittava ilma tuodaan ulkoa suoraan takan sisään, missä sitä esilämmitetään. Ilmanjakoyksikkö ohjaa sitten ilman ensiö- ja toisiopalotiloihin. Osa ohjataan lasiluukun huuhteluilmaksi.

Takan tehokkaan käytön kannalta korvausilman määrää pitää pystyä säätämään, ja koska sulkupelleissä on nykyään lain määräämä vuotoaukko häkävaaran ehkäisemiseksi, jatkuva läpivirtaus jäähdyttää tulisijan nopeasti. Siksi korvausilmakanava pitää pystyä myös sulkemaan kokonaan.

The Old Farmer’s Almanac listaa sivustollaan hyvät takkapuut. Niitä ovat muun muassa hikkori, omenapuu, tammi ja vaahtera. Pehmeitä puita, kuten koivua ja mäntyä, ei kannata käyttää: ne eivät pala järin hyvin eivätkä tuota lämpöä samalla tavalla kuin kunnon puut.

Suomessa tammen tai vaahteran kaatamista polttopuuksi paheksuttaisiin laajalti, ja hikkoriakin saa vain harrastekaupoista. Meidän on poltettava takoissamme koivua, mäntyä, haapaa ja leppää. Kuusikin, tuoreena pihkainen ja räiskähtelevä, antaa kunnolla kuivattuna lempeää lämpöä.

Avotakka käyttää pesällisen polttamiseen 10–50 kertaa enemmän ilmaa kuin olisi tarpeen. Ja tuo ilma on lämmintä sisäilmaa, joka korvataan yleensä kylmällä ulkoilmalla. Suurimman osan tuottamastaan lämmöstä avotakka puskee piipusta taivaalle. Ei mikään ihme, että tällaista hormilla varustettua nuotiota ei uusiin taloihin enää asenneta.

Nykyaikaiset takkatyypit ovat varaava takka, kiertoilmatakka ja kevyttakka/kamiina.

Varaava takka kerää palamisen synnyttämää lämpöä suuren kivimäärään, joka luovuttaa lämmön huoneilmaan hitaasti, jopa useamman vuorokauden ajan. Pienimmät varaavat takat painavat noin 500 kiloa, suurimmat useita tonneja.

Kiertoilmatakka ja kevyttakka/kamiina lämmittävät tulisijan ilmakanavia, jolloin ilma lähtee virtaamaan. Lämmin ilma poistuu huonetilaan takan yläosasta, ja viileä korvausilma imeytyy ilmakanaviin takan alaosasta.

Löytyy myös varaavia kiertoilmatakkoja. Niissä on suuri varaava kivimassa, mutta jos tarvitaan lämpöä nopeasti, takasta voi avata ”kiertoilmaritilän”, jolloin suuri osa lämmöstä siirtyy konvektion avulla suoraan huoneilmaan.

Erikoisempia varaavan takan johdannaisia ovat Tulilattia ja vesitakka.

Tulilattiassa takan lämpöä ei varastoida kivivaippaan vaan ala- tai välipohjan betonilaattaan, jonka varaava massa on paljon suurempi kuin yhdenkään takan. Takan lämpö johdetaan betonilaatan sisällä kulkeviin kanaviin. Laatta varastoi lämpöä ja auttaa pitämään rakenteet kuivina.

Nykyisin Tulilattia on osa SafeDrying-lämmitys- ja kuivanapitojärjestelmää.

Vesitakka on osa vesikiertoista keskuslämmitystä. Takan vaipan sisään on asennettu vesisäiliö, johon varautuu jopa 80 prosenttia takan tuottamasta lämmöstä. Kiertovesipumppu kuljettaa lämminneen veden keskuslämmityksen energiavaraajaan.

Jos vanhaa avotakkaa ei raaski hävittää, siitä voi tuunata hieman vähemmän ympäristösyyllistävän mallin takkasydämellä. Suljettu valurautapesä asennetaan avotakan tulipesään. Laite varaa lämpöä vain hieman paremmin kuin avotakka, mutta koska palamisilman syöttämistä voidaan säätää, oikein käytettynä takkasydämen savukaasut ovat paljon avotakan sylkemiä kaasuja puhtaampia.

Avotakka ei ole paljon tyhjää parempi lämmön tuottamiseen, joten Yhdysvalloissa on keksitty konsteja saada edes osa avotakan tuottamasta lämmöstä hyötykäyttöön.

Yksi keksintö on avotakkaan asennettava putkiarinalämmitin (tubular grate heater). Viileä ilma huoneesta imeytyy arinan alaosaan, lämpiää tulessa ja palaa huoneeseen arinan yläosasta. Tehokkaimmissa malleissa putkiston etupäässä on sähkötuuletin, joka imee viileää ilmaa lämmittimeen. Vähän kuin kiertoilmatakka siis.

Amerikkalaiset ovat kehitelleet vaivattomampia vaihtoehtoja puun polttamiselle. Näistä suosituin lienee helposti asennettava kaasutakka. Monissa malleissa on hämäyksenä keraamisia klapeja, jotka peittävät kaasupolttimet näkyvistä.

Jenkeillä on tarjolla vaihtoehtoja myös kaasulle, kuten liki päästötön etanolia polttava takka. Näitä sisustustakkoja on saatavilla myös Suomessa, vaikka monen mielestä suurella vaivalla tislatun alkoholin polttaminen on sulaa hulluutta.

Sähkötakan periaate on sama kuin sähkögrillissä. Sähkö kuumentaa metallivastuksia, jotka lämmittävät ympäröivää ilmaa, ja puhallin puhkuu lämpimän ilman huonetilaan. Vain vastukset kuumenevat, laitteen muut osat pysyvät turvallisen viileinä. Sähkötakan lämmitysteho on tosin vaatimaton.

”Liekit” saadaan aikaan tavallisilla halogeeni- tai ledilampuilla, joiden valo taittuu epäsäännöllisiksi kuvioiksi takan takaosassa pyörivään ”vartaaseen” kiinnitetyistä metalliliuskoista.