Syksyn uudet neule- ja virkkauskirjat esittelyssä
Sisustus
Syksyn uudet neule- ja virkkauskirjat esittelyssä
Nyt ei ole ainakaan ideoista pula, jos innostut neulomaan tai virkkaamaan. Uusissa käsityökirjoissa on mahtavia malleja vanttuista villatakkeihin.
7.10.2016
 |
Unelmien Talo&Koti

Tiikeri käpälässä ja pääkallo pohkeessa

Kun Lumi Karmitsa aikoinaan huomasi, että langoilla voi maalata siinä missä siveltimelläkin, niin johan rupesi syntymään värikylläisiä sukkia ja lapasia. Hän neuloo pilke silmäkulmassa, ja kuviot ovat hänen juttunsa. Hurjimmissa lapasissa vaanii tiikeri ja sukanvarsissa virnistelevät pääkallot. Kesympi puikonheiluttelija loihtii asusteisiinsa pioneja ja ruusuja.

Lumi Karmitsa: Villit vanttuut & vallattomat villasukat. 27 €, Moreeni 2016.

Kansanomaisia käsineitä

Suomalainen käsinekulttuuri kuulostaa juhlavalta, mutta siitä on tässä kirjassa kyse. Käsin tehdyillä lapasilla on kiehtova historia, sillä kirjoneulelapaset ovat olleet tärkeä osa sekä miesten että naisten juhlapukeutumista. Eri puolilla Suomea on ollut omat lapasmallinsa. Näistä esikuvista on haettu vaikutteita kirjan liki 30 lapas- ja sormikasohjeeseen, joista osa on neulottu, osa virkattu.

Anna Karoliina Tetri: Perinteiset lapaset. 25,90 €, Moreeni 2016.

Sormilla tai ilman

Puikkomaisteri-neuleblogista tutulta Tiina Kaarelalta ilmestyi viime vuonna sukkakirja, ja nyt on lapasten, sormikkaiden ja kämmekkäiden vuoro. Käsineisiin käytetään ylellisiä ja laadukkaita villalankoja. Mallit ovat sekä hillittyjä, romanttisia että riemunkirjavia – lankavalinta sen lopulta ratkaisee. Kaikissa käsineissä on jokin koukuttava juju. Ohjeita on helposta haastavaan, ja toteutuksen vaatima kärsivällisyystaso on merkitty tähdin. Maksimi on viisi.

Tiina Kaarela: Puikkomaisterin lapaskirja. 27,20 €, Moreeni.

Sukkia rakkaudella

Nyt syntyy niin suloisia sukkia, ettei niitä raaski piilottaa saapikkaisiin – ainakaan jos on hiukkaakaan romanttismielinen. Malleissa yhdistellään kuvio- ja kirjoneuleita taitavasti, ja loppusilauksen antavat nauhat, pitsit, kukat ja helmet.  Ohjeet ovat niin seikkaperäiset, että jos selviytyy perussukasta, onnistuu näissäkin. Kaikki mallityöt on tehty Suomesta saatavista keskipaksuista villalangoista.

Merja Ojanperä: Kauneimmat villasukat – Käsin tehty, sydämellä suunniteltu. 27,60 €, Moreeni 2016.

Täydennä tyylisi

Huivi lämmittää ihanasti, onpa se sitten keveä hartialiina tai tuhdimpi kauluri. Neulekirjan innostunut tekijä kutsuu huiveja lämmittäviksi koruiksi ja käyttää niitä lähes ympäri vuoden. Huivien ohella syntyy myssyjä, lapasia ja rannekkeita, jotka kaikki on neulottu puhtaista luonnonmateriaaleista. Kirja ei sovi aivan aloittelijalle, mutta sivuilla on vinkkejä, mistä voi hakea lisää tietoa ja inspiraatiota.

Erika Åberg: Neulehuiveja ja muuta pientä lämmintä, suomennos Seija Kukkonen. 32 €, Mäkelä 2016.

Varresta varpaisiin

Jos et ole ikinä neulonut sukkia ja päätät ottaa haasteen vastaan, tästä kirja sinulle. Kattavassa teoriaosuudessa käydään sukan rakenne läpi osa osalta. Pelkästään kantapään voi tehdä kuudella tavalla. Sukkien koot ja tarvittavat silmukka- ja kerrosmäärät on tiivistetty näppärään taulukkoon. Ohjeet on jaettu kolmeen vaikeustasoon. Aloittelija tyytyy perustekniikoihin, mutta konkari taituroi palmikoita, pitsejä ja kirjoneuleita.

Niina Hakkarainen, Hanna-Kaisa Hämäläinen, Suvi Niska, Kristel Nyberg: Kantapään kautta – Suomalainen sukkakirja. 24,40 €, Minerva 2016.

Nopsasti näyttävää

Jättipuikoilla ja paksulla langalla syntyy nopeasti puseroita, takkeja, ponchoja ja rannekkeita. Neuleet on jaettu käyttötarkoituksen mukaan kaupungilla pidettäviin, luonnon helmaan sopiviin ja kotosalla käytettäviin. Mallit pääsevät kauniissa kuvissa oikeuksiinsa. Teos käy myös vasta-alkajille, sillä teoriaosuus alkaa neulojan työkalupakista ja käy läpi perustekniikat havainnollisin vaihekuvin.

Helgrid van Impelen: Paksut puikot, pehmeät neuleet – Upeita neulemalleja jättipuikoilla, suomennos Seija Kukkonen. 35 €, Mäkelä 2016.

Viikarit villapöksyissään

Koska tulevat norjalaisäidit Hanne ja Torunn eivät löytäneet kaupoista mieleisiään neuleita, he alkoivat tehdä niitä itse. Oheistuotteena syntyi KlompeLompe-blogi ja nyt myös samanniminen kirja. Ohjeita on yli 60 ja kokoja vauvasta kouluikäiseen. Äitikin saa pari myssyä ja hamosen. Tekijöiltä on ilmestynyt jo Norjassa uusi koko perheen neulekirja. Sitä odotellessa!

Hanne Andreassen Hjelmås, Torunn Steinsland: Klompelompe – Ihania neuleita lapsille, suomennos Virpi Vainikainen. 29,95 €, Gummerus 2016.

Kässäopen painajaiselle

Jos oikeat ja nurjat silmukat jäivät koulussa hämäriksi, ei kannata luovuttaa. Tumpeloille suunnattu kirja näyttää kädestä pitäen, miten silmukat asettuvat kohdilleen. Teoriaosuus alkaa tarvikkeiden hankinnasta ja käy läpi tärkeimmät tekniikat. Ohjesivuilla neulotaan asusteita kaulaliinoista kämmekkäisiin perussukkia ja -lapasia unohtamatta. Mukana on myös tosihelppoja malleja.

Sarita Kotkavalkama: Neuleita tumpeloille. 27,95 e, Moreeni.

Lue lisää:

Kommentoi »