Suomi-retro, graafinen, pastelliunelma ja huvikumpu! Uskoisitko, että rintamamiestalo taipuu näin moneen tyyliin?
Sisustus
Suomi-retro, graafinen, pastelliunelma ja huvikumpu! Uskoisitko, että rintamamiestalo taipuu näin moneen tyyliin?
Monikäyttöiseksi suunniteltu rintamamiestalo on yhä vedossa! Esittelemme neljä taloa ja neljä erilaista sisustustyyliä, jotka kaikki hurmaavat tunnelmallaan.
Julkaistu 6.10.2017
Meidän Talo

Huvikumpu-rentoutta

Vuonna 1956 rakennettu puolitoistakerroksinen talo oli kamalassa kunnossa, kun Anni ja Pekka ostivat sen. Silti he olisivat halunneet muuttaa heti, mutta ensin oli pakko tehdä vessaremontti. Keittiön valmistumista odotellessa he söivät kuistilla.

Pikkuhiljaa pariskunta on remontoinut koko talon. Pienetkin sopet on hyödynnetty: vinttikomeroista rakennettiin nukkumasopet lapsille. Niiden väliin jää leikkitilaa, jonka seinään Anni maalasi keijupuun.

– Pienellä budjetilla on oltava kekseliäs. Kierrättämällä saa kivaa edullisesti. Rosoisuus ja elämänjäljet saavat näkyä, Anni sanoo.

Tampereella asuvien Annin ja Pekan rintamamiestalo on rehevän puutarhan keskellä. Lasikuisti on sadepäivien pelastus.
Lasikuistin seinissä ovat säilyneet alkuperäiset sormipaneelit. Siron pihakaluston kanssa ne luovat ihanaa menneen ajan tunnelmaa.Viikonloppuisin päiväkahvit katetaankin tänne.
Olohuoneessa uusi ja vanha yhdistyyvät. Pöytä on Annin isosedän tekemä, ja värikin on alkuperäinen. Se sopii upeasti Juhannusruusu-tapettiin.
Keittiön kattoon on kiinnitetty yrtti- ja taimihylly. Yläilmoissa kasvurauha on taattu, kun perheen lapset eivät omin päin yllä napsimaan satoa.
Kummallakin sisaruksella on oma, vinttikomerosta remontoitu nukkumasoppi. Aurelia nukkuu samassa rautasängyssä kuin hänen äitinsä aikoinaan. Kastemekko on muistoja vauva-ajasta.
Lasten nukkumatilojen väliin jää yhteinen leikkihuone. Sen seinää koristaa äidin taiteilema keijupuu. Kirpparilta löytyneessä keinutuolissa mahtuu lukemaan satuja sylikkäin.

Graafista rosoa

Maarit hankki rintamamiestalonsa vuonna 2003. Ensimmäinen ostos uudessa kodissa oli 50 litraa valkoista maalia – edellisen omistajan maalaisromanttinen tyyli sai mennä. Vähän myöhemmin Maarit innostui mustasta. Aluksi sitä oli yksityiskohdissa, mutta lopulta se levisi talon ulkovuoraukseenkin.

Isoja remontteja ovat olleet keittiö ja yläkerran aula. Mitäänsanomaton läpikulkutila muuttui Maaritin käsissä lokoisa oleskelutilaksi, jonne koko perhe kokoontuu iltaisin. Nyt tilaa on niin leikeille kuin elokuvien katselullekin.

– Parasta rintamamiestaloissa on, että ne ovat yleensä hyvin terveitä ja hengittäviä taloja, hän summaa kokemuksiaan.

Maaritin koti Sysmässä oli alunperin ihan muun värinen kuin musta. Sisustuksesta lähtenyt maalausinnostus levisi lopulta ulkoverhoiluunkin.
Nykyään keittiössä on pari mustaa seinää. Siitä huolimatta tila näyttää raikkaalta ja valoisalta. Hellaa lämmitetään vain talvisin, kesällä sen päälle kootaan sulokkaita asetelmia.
Rintamiestalon sisustuksen ei tarvitse olla kansallisromantiikka! Maarit ihastui aasialaiseen sisustustyyliin Thaimaan-matkallaan. Pöytä ja rahi on ostettu silti ihan kotoisasti nettihuutokaupasta.
Ruokapöydän ympärillä on kokoelma eriparisia istuimia, jopa jalakseton keinutuoli. Tarvittaessa pöytä levittyy pidemmäksi.

Pastelliunelmaa

Anrin kodin olohuoneessa leikitellään väreillä. Iloiset täkit peittävät sohvia ja viirinauhat koristavat ikkunoita. Keltaiset seinät luovat aurinkoisen tunnelman, ja värit hurmaavat muuallakin persoonallisessa kodissa. Hyvä olo ei kuitenkaan ole vain pintaa.

– Parasta talossamme on hyvä sisäilma, tunnelmallinen ja viihtyisä ympäristö ja ihana vanha puutarha, Anri kiittää.

Aikoinaan lisäsiivellä laajennetussa talossa on peräti kahdeksan huonetta ja 180 neliötä. Kellariin on remontoitu saunaosasto, vierashuone ja askartelutila. Ullakko on lasten valtakunta. Poikien huoneen tapetissa leijuvat kuumailmapallot, eikä tyttärenkään kamari ole perinteistä prinsessahattaraa.

Anrin rintamamiestaloa Karjaalla on laajennettu aikoinaan lisäsiivellä. Uusi ja vanha sopivat kuitenkin kauniisti yhteen.
Anrin ompelunurkkauksen työpöydan ovat valloittaneet koneet.Seinäkaapin pieniin laatikoihin mahtuu uskomaton määrä tilpehööriä. Kauniit nauhat roikkuvat näkosällä käyttövalmiina.
Lastenhuoneessa värit ovat astetta muuta sisustusta kirkkaampia. Klassiset rautasängyt on hankittu kirpputorilta ja maalattu iloisen eriparisesti. Kuumailmapallotapetti on Ferm livingin.
Keittiö on mukavan avara. Sen varustus rakentuu avohyllyistä, uusista keittiökaapeista ja vanhoista komeroista. Hengittävät paperitapetit ovat Borås Tapeterin mallistosta.
Olohuoneessa niin värit kuin materiaalitkin ovat pehmeitä. Ikean sohvat muuttuvat vielä mukavammiksi, kun ne saavat päälleen täkkejä ja tyynyjä. Onneksi kaikki tekstiilit ovat pesunkestäviä.

Suomi-retroa

Enni muistaa yhä ensikohtaamisen perheen talon kanssa.

– Kuisti oli täynnä roskia ja talo likainen. Kaiken romun keskeltä erotimme kuitenkin unelmiemme kodin ainekset. Aloin saman tien suunnitella sisustusta!

Talon kunnostus on Ennin ja hänen miehensä Mikon yhteinen harrastus. Aluksi he halusivat säilyttää kaiken niin ennallaan kuin mahdollista. Olohuoneeseen jätettiin tapetti, jonka tiedettiin olevan 60-luvulta. Vuosien mittaan sisustuksen sävyt ovat kuitenkin rauhoittuneet.

Oleellinen osa kodin ihanuutta on sitä ympäröivä maalaismaisema. Pihalta pääsee suoraan satumetsään, kuten perheen lapset sitä kutsuvat. Sinne tehdään usein retkiä, ja eväät syödään leikkimökissä.

Ennin rintamamiestalo Vaajakoskella kohoaa kauniissa puistomaisemassa. Sinne tehdään usein retkiä lasten kanssa.
Olohuoneen vieressä on vihreäksi huoneeksi kutsuttu tila. Emännänkaappi on porvoolaisesta vanhan tavaran kaupasta ja sen sävy sopii täydellisesti DecorMaisonin tapettiin.
Vanhat opetustaulut koristavat kodin seiniä. Mehevä rentukka sopii loistavasti 1970-luvun vahakankaan pariksi. Keltainen väri toistuu huoneesta toiseen.
Oleskelutilassa on vanhempien työpiste. Pöytä on alun perin hankittu Mikon lapsuudenkotiin hänen hoitopöydäkseen. Muffinivuoista tehdyt tunnelmavalot koristavat karttaa.
Keittiön kaapisto on alkuperäinen. Enni hioi ja maalasi sen ja vaihtoi vetimet. Ikkunan edessä olevalla työtasolla on mukava leipoa ja tarkkailla samalla hiekkalaatikolla leikkiviä lapsia.

Juttua muokattu 15.9.2020 klo 10.45: Yhdessä kuvatekstissä puhuttiin virheellisesti leivinuunista. Sana korvattiin hella-sanalla.

1 kommentti