Tiedätkö, mikä on Suomen irtokarkkipääkaupunki? Pisin irtokarkkikäytävä sen sijaan löytyy Vaasasta

Markalla merkkareita! Kioskin lattia narisi, kun nousin varpailleni nähdäkseni irtokarkit lasiseinän takaa. Ehkä vielä pari kymmenen pennin nallekarkkia, jos kolikoita riittää?

1980- ja 1990-lukujen taitteessa myyjä laittoi karkit pussiin ohjeideni mukaan. Nyt kauha otetaan omaan käteen ja se upotetaan markettien irtokarkkilaareihin. Niitä voi olla kymmeniä hyllymetrejä. Niitä voi olla metritolkulla – S-ryhmän mukaan pisin karkkikäytävä löytyy Vaasan Prisma Kotirannasta. Sen pituus on 14,4 metriä.

Valikoima on valtava: salmiakkia, suklaata, hedelmää, pääkalloja, tutteja, kaloja, rullia, kirpeää, makeaa, sitkeää.

Irtokarkkeihin törmää kaikkialla: häiden makeisbuffeteissa, joulukalenterissa, leffateattereissa, penkkariajeluilla ja lehtien testeissä: Tunnistatko kuvien irtokarkit?

Näissä kaupungeissa irtokarkkeja ostetaan eniten

”Irtokarkit ovat omalaatuinen suomalaisen ruokakulttuurin piirre. Kaikki tunnistavat irtokarkin ja niitä saa ympäri maan”, sanoo ruokakulttuurin professori Taru Lindblom.

Irtokarkeista on tullut aika arkinen juttu, sillä laareja on lähes joka kaupassa, hän jatkaa. Tosiaan, ulkomailla irtokarkkeihin törmää satunnaisissa eleganteissa karkkipuodeissa, mutta meillä niitä voi ostaa vaikka huoltoasemalta.

Lindblom huomauttaa, että myös irtokarkkien serkut eli valmiit karkkisekoituspussit ovat Suomessa isompi ilmiö kuin monessa muussa maassa.

Kaikkien Pohjoismaiden asukkaat tykkäävät natustaa irtokarkkeja. Lindblom ei ole varma, mistä irtokarkkikulttuuri on saanut alkunsa, mutta jäljet viittaavat Suomeen tai Ruotsiin. Mutta tietenkin brändäämisen hallitseva länsinaapuri on ominut irtonamut. New Yorkissa asti on hurahdettu irtokarkkeihin, jotka tunnetaan siellä nimellä Swedish Candy.

Noin puolet suomalaisista ostaa irtokarkkeja vähintään kerran vuodessa, kertoo Candykingin tuoteryhmäpäällikkö Elina Levonmaa.

”Irtokarkkien kulutus on kasvanut kymmenen viime vuoden aikana. Koronan aikana oli notkahdus, mutta sen jälkeen kasvu on jälleen jatkunut”, Levonmaa jatkaa.

Tietoa siitä, kuinka paljon syömme irtokarkkeja, ei tahdo löytyä. Luvut ihan kaikenlaisten karkkien syönnistä alkavat olla vanhentuneita.

Kohta kymmenen vuotta median karkkijutuissa on kerrottu, että suomalainen syö karkkia noin 14 kiloa vuodessa. Se tarkoittaa keskikokoista karkkipussia per viikko.

Tilastokeskuksen kotitalouksien kulutustutkimuksen luku vuodelta 2016 on maltillisempi. Sen mukaan syömme suklaata, karkkia ja pastilleja vuodessa 8,3 kiloa.

Kauppalehti kertoi neljä vuotta sitten, että suomalaiset ostavat vuodessa karkkia 125 eurolla. Vuonna 1990 summa oli – markoista käännettynä ja nykyiseen hintatasoon verrattuna – 58 euroa. Karkkiin laitetaan nyt rahaa tuplasti enemmän kuin silloin.

Kasvua on ollut myös karkkipussien koossa. Lapsuuteni Lauantaipussi taisi painaa 120 grammaa, nyt löytyy jopa puolikiloisia karkkipussinjötkäleitä. Myös irtokarkeille varatut tyhjät pussit ovat kasvaneet. Nykysäkkeihin mahtuu karkkia monta kauhallista enemmän kuin lapsuuteni pikkupusseihin.

Irtokarkit ovat loistava konsepti. Saa sitä mitä haluaa (salmiakkia, kiitos) ja sen verran kuin haluaa (aika vähän). Irtokarkit palvelevat kaltaistani kranttua karkinsyöjää, jolle kelpaa vain omaan makuun kuratoitu namipussi.

Taru Lindblom näkee, että nykymaailman individualisaatio voi selittää irtokarkkien suurta suosiota.

”Vielä 1980-luvulla Suomi oli monokulttuuri, jossa kaikki katsoivat kahta samaa tv-kanavaa ja söivät samaa ruokaa. Nyt ihmiset haluavat toteuttaa itseään hirveän yksilöllisesti. Irtokarkkilaareistakin saa otettua juuri omanlaisensa kombon.”

Mutta irtokarkkien suosiossa on myös jotain kovin Suomelle ominaista. Olemmehan suurta buffet-kansaa.

”Suomalainen elää elämäänsä linjastoilla. On buffettia, raastepöytää ja kouluruokailua. Olisiko niiden jatkumo, kun irtokarkkeja kauhotaan itse laatikoista?”

Variaatio viehättää, Lindblom selittää.

”Jopa omalle perheenjäsenelle voi olla vaikea ostaa oikeanlaista irtokarkkipussia. Maut ovat aika henkilökohtaisia”, Elina Levonmaa sanoo.

Hän kertoo, että pussiin kauhotaan eniten erilaisia hedelmäkarkkeja. Kirpeät karkit ovat suosituimpia nuorison parissa. Suklaairtokarkkien suosio on kasvanut – tosin karkinystävien kiistan aihe on, että kuuluvatko ne irtokarkkipussiin. Pussiin valitaan usein 8–10 tuttua makeislaatua. Kaiken ikäiset syövät irtokarkkeja, mutta ne ovat etenkin 18–35-vuotiaiden juttu.

Tavat syödä karkkia ovat yhä moninaisemmat, Lindblom sanoo. On lohtusyömistä, yhdessä syömistä, yksityisiä karkkihetkiä. Karkin avulla juhlitaan erilaisia siirtymiä – kuten vaikkapa sitä, kun työviikko loppuu ja vapaa-aika alkaa.

”Mutta suomalaisten karkkisuhteeseen kuuluu sekin, että emme välttämättä tarvitse sen suurempaa syytä tai spesiaalihetkeä karkin syömiseen. Se, että ihminen vain nappaa jonkun pikkuisen karkkipussin mukaansa saattaa olla hyvinkin arkinen tapa syödä karkkia – ehkä vähän kuin huomaamattaan, napostellen tai sitten ihan nautiskellenkin.”

Kauas on tultu siitä, kun hammaslääkärien aloitteesta rummutettiin karkkipäivää kerran viikossa.

Mutta vaikka irtokarkeista on tullut arkea, niissä on yhä oma mystiikkansa, Lindblom sanoo. Kutkuttaa, kun kädessä on tyhjä pussi ja edessä laareittain sokerihumalan lähdettä.

”Siinä voi olla vähän dekadenssia, hedonismia ja iloa. Melkein mennään kauhan kanssa uiskentelemaan karkkiämpäriin. Siihen liittyy lapsellista riemua.”

Muistatko merenneidot? Tällaisia muistoja irtokarkkeihin liittyy

”Lähikioskista ostettiin markalla tai kahdella irtsareita. Herkkuani olivat salmiakkiset merenneitokarkit, jotka maksoivat 30–50 penniä. Kerran, kun ostin yhden merenneidon, niin sainkin kaksi, kun ne olivat liimautuneet yhteen. Voi sitä juhlaa.” Outi

”Kerran meillä oli kaverin kanssa molemmilla viisi markkaa käytössä, nauroimme ihan haljetakseen, kun menimme ostamaan koko rahalla irtokarkkeja paikalliselta Kaijan kioskilta. Vitosella sai paljon!” Iina

”Ostin karkkini Sodankylän Kahvisopista: markalla merkkareita, merenneitoja, tuttifrutteja, lätkäliigoja. Menin pianokouluun sen vuoksi, että pääsin taksilla kirkolle ja samalla ostamaan irtokarkkeja. Muistan Kahvisopin tuoksun vieläkin.” Hannele

”BB-huoltoasemalta sai merkkareita, jotka maistuivat vähän tupakalta, koska kahvilassa röökattiin. Se ei haitannut. Jos oli viisi markkaa karkkirahaa, sai ison pussin, ja kympillä oli jo taivaissa. Yhdistän irttarien tuoksun ja kuuman kesän.” Amanda

Lähde: Kotivinkin lukijakysely meilläkotona.fissä. Karkkitilastojen lähteet: SOK, Kesko, Cloetta