Suomalaisen rakkain tie on yksityistie, jonka päässä odottaa mökki

Kesä-Suomi on taas liikkeellä. Suomalaisen tukan värinen asfaltti saa kyytiä, kun matkaamme letkassa lomalle. Teiden päissä odottavat mummot ja vaarit, serkut, mökit, leirit, grillikatokset, laiturit. Kaikki se ihana, mistä koostuu suomalainen kesä. Ainutlaatuinen, lyhyt ja vähä­luminen vuoden kohokohtamme, josta otamme kaiken irti.

Meillä ei ole koskaan opittu patsastelemaan piaz­zalla aperitiivilasin äärellä tekemättä mitään, ja siksi suomalainen puuhastelee koko lomansa. Siirtelemme kivi­kasoja maakunnasta toiseen, viemme perämoottorin korjattavaksi tutun tutulle, raahaamme kannon kukkaruukun pitimeksi anoppilaan.

Touhua riittää. Siksi maantiellä huristaa pitkä letka autoja, ja letkaa johtaa niukalla alinopeudella etenevä peräkärryauto.

Peräkärryauton perässä farmarit pursuavat patjoja, sulka­pallo­mailasettejä ja banaaneja syöviä lapsia. Silti mukuloilla on kohta nälkä, joten jokainen hidasteltu sekunti matkalla sieluttoman jättihuoltoaseman hampurilaiselle kiristyttää leukaperiä.

Kun peräkärrykuski vielä pelti­poliisin kohdalla himmaa reippaasti alle sallitun nopeuden, lomatunnelma letkassa kiristyy. Asuntoautossa ollaan kuitenkin tyytyväisiä – kerrankin syy letkaan ei ole heidän.

Mutta sitten tulee pieni taajama. Suomalaisen pikku­kylän huomaa siitä, että taajamanopeus alkaa jo pari kilometriä ennen kuin yhtään taloa näkyy missään. Siinä sitten ajetaan viittäkymppiä halki metsän, onhan taajama­merkki sijoitettu sinne yrityskeskittymän toivossa.

Eipä jää kesäteatterin kylämuseon seinään kiinnitetty mainos huomaamatta. Kirkon kulmilla tötterökioskilla on ruuhkaa, kun kolme ihmistä yrittää päättää, ottaako mansikkaa vai lakritsaa. Toisaalta suomalainen saa ruuhkan aikaiseksi vaikka tyhjälle marketin parkkipaikalle, koska kun joku ajaa ruudusta pois, muut pysähtyvät tuijottamaan.

Kesällä suomalainen ajelee myös metsätiellä. Sen varteen auto jää, kun lähdemme yhteiseen luontoomme hakemaan marjoja, sieniä ja mielenrauhaa.

Yksityisellä metsätiellä eivät päde maan lait. Se, mikä tapahtuu metsätien päädyssä, jää metsätien päätyyn. Kuten ruumis jätesäkissä, veritahra laittomasti ammutusta hirvestä, käytetty kondomi mustikkamättäällä. Ratti­juopon ruhjoutunut auto. Metsätiellä suomalainen saattaa ajaa pienessä pätkässä, paitsi silloin, kun kunnanvaltuuston puheenjohtaja on laittanut Facebookiin varoituksen kylillä nähdystä poliisista.

Moottoritiellä suomalainen painaa nastan lautaan. Edessä aukeaa kirkas kesätaivas. Metsän laidasta nousevat uhkaavat pilvet, sillä sateen mahdollisuus leijuu aina kesämme yllä. Ohi kiitävät sivuun sysätyt kylät, keltaisina kimaltavat pellot ja hakkuuaukeat. Yksinäisten siemenpuiden surullinen humina.

Rakkain tie suomalaiselle on kuitenkin yksityistie, jonka päässä odottaa mökki. Tie, jonka keskellä kasvaa heinää, joka humisee tervetulovärssyään auton pohjaa vasten. Tie pakottaa ajamaan ihan hiljaa viimeiset kilometrit, hidastamaan mökin rytmiin.

Enää ei ole kiire minnekään. Paitsi milloin laitetaan perunat kiehumaan ja saunaan tulet?

Sanna Stellan on näyttelijä, joka rakastaa ajella Varsinais-Suomen rannikkoteitä.