
Juttu on julkaistu Meidän Mökki -lehdessä 9/2021.
Kun viikko on ohi ja perjantai siintyy illaksi, kuopiolainen Sundmanin perhe tallustaa saunatakit päällä talonsa pihan poikki saunatupaan pienen lammen rantaan. Laumaansa paimentava Luca-koira kirmaa mukana.
Kun viikkoa kelaa taaksepäin, perheenäiti Essi on puurtanut Lasilinkki-yrityksen toimitusjohtajana yrittäjän pitkiä päiviä ja isä Walter on keskittynyt Kuopion yliopistollisessa sairaalassa obduktiokoordinaattorin työhön. Oliver ja Rasmus ovat oppineet uusia asioita päiväkodissa ja eskarissa, ja iltaisin Walter ja Essi ovat kuskanneet vuorotellen heitä jalkapallo- ja motocross-treeneihin. Päivät ovat tohinaa täynnä.
Walterin rakentama tyylikäs saunamökki terasseineen on perheen kesämökki omakotitalon pihassa. Se toimii rentoutumispaikkana, jossa kokataan yhdessä, pelataan lautapelejä, saunotaan ja nukutaan viikon paineet pois.
Nykyisen rakennuksen paikalla oli kymmenen vuotta sitten vanha, huonokuntoinen sauna, jota Walter yritti aluksi kunnostaa. Sundmanit päättivät kuitenkin purkaa sen, koska rakenteet olivat jo lahot. Siellä ei ollut vesijohtoja, ja pesuvedet piti kantaa lammesta. Ensin he suunnittelivat samalle paikalle pientä tynnyrisaunaa.
– Kun selvisi, että rakennus joka tapauksessa piti liittää kunnallistekniikkaan, se ohjasi toimintaa. Nälkä kasvoi syödessä, ja sitten halusimmekin tehdä asuttavan saunamökin, jossa voi viettää aikaa perheen kanssa, pari kertoo.
Viihtyisä sauna oli alusta asti Essille ja Walterille tärkein. He halusivat myös tilavan tuvan ja isot terassialueet. Saunatuvan piirsi tuttu arkkitehtiystävä. Sen tekeminen näin lähelle luonnonkauniin Neulalammen rantaa onnistui, koska entinenkin sauna sijaitsi samalla paikalla. Walter rakensi saunamökin itse yhden talven aikana talkookaveriensa kanssa.
Soinen maaperä Kuopion Neulalammen rannalla oli niin höttöä, että paikalta oli kaivettava reilusti pois mutaista maata. Tilalle tuotiin soraa, ja perustuksiksi tehtiin paalutukset. Saunatuvan ulkovuorauksessa, terasseissa, lauteissa ja saunan sisäkatossa käytettiin lehtikuusta. Se harmaantuu ulkona ajan myötä kauniisti, eikä pintaa tarvitse käsitellä. Vain saunassa puun pintaan siveltiin saunavaha. Tuvassa on myös iso Walterin lehtikuusesta tekemä lankkupöytä.
Sundmanit kaavailivat yhdessä, miltä saunatupa tulisi näyttämään. Luonnonmateriaalit kivi ja puu sekä lasi määrittivät tyyliä. Apuna heillä oli sisustussuunnittelija, joka teki suunnitelmat Sundmanien toiveiden pohjalta. Keittiössä on kaikki tarvittava kodinkoneita myöten.
Monikäyttöistä saunatupaa on käytetty myös juhlapaikkana ja vierasmajana. Siellä on juhlittu muun muassa Oliverin ja Rasmuksen ristiäisiä. Yövieraaksi jääneet ystävät saavat nukkua omassa rauhassaan, vaikka Sundmanit heräilisivät talossa jo aamutuimaan.
– Onpa pari ystävää majaillutkin siellä sellaisissa elämänvaiheissaan, jolloin he ovat tarvinneet väliaikaista asuntoa.
Heti kun Walter sai rakennuksen viittä vaille valmiiksi keväällä 2012, heitettiin ensimmäiset löylyt valkoisille kiuaskiville.
– Yllätyin heti siitä, kuinka pehmeät löylyt ovat. Ja kun kiuasta jaksaa lämmittää kauemmin, saa myös kipakat löylyt, kuvailee Walter.
Sillä aikaa, kun sauna lämpiää, Sundmanit löhöilevät tai pelaavat shakkia tai Uno-korttipeliä. Löylyissä pojat piirtelevät sormillaan kosteudesta huurtuviin ikkunoihin. Vanhemmat pulahtavat välillä Neulalampeen, tai jos on talvi, he käyvät avannossa. Saunaillat ovat tärkeitä parisuhteelle.
– Walterin kanssa sparraamme lauteilla toisiamme työasioissa tai puhumme vaikkapa lasten kasvatuksesta.
Terassin paljua käytetään syksyisin. Saunailtaan kuuluvat aina keltainen Jaffa ja nuotiomakkarat kuten Essin lapsuudessa.
Kun perheen miehet jo suuntaavat takaisin taloon, Essi jää usein vielä lauteille. Myöhäisinä tunteina hän saa istua saunassa rauhassa ilman työviestien vilkuilua tai pojanviikareiden loputtomia kysymyksiä. Oma aika on Essille harvinaista herkkua. Silloin hän tuumii elettyä elämää ja haaveitaan. Tai sitten hän koettaa olla tuumimatta yhtään mitään.
– Välillä kyllä ajattelen, että enhän ole vain lasteni äiti. Täytän kohta 40 vuotta ja mietin haaveitani. Olen tosi tyytyväinen elämääni, mutta työtaakkaa haluaisin vähentää.
Saunan jälkeen nukuttaa, ja isolle parvelle koko perhe mahtuu yöpymään yhteen sykkyrään. Paimenvaistoinen Lucakin uskaltaa unten maille, kun sen lauma on taas koossa.