Tukka pois ja maalle. Vuosikymmeniä sitten se tarkoitti loman alkua pienille helsinkiläisveljeksille, Jussi ja Mikko Nymanille. Matka taatan luokse Nummi-Pusulaan kulki joutuisasti 50-luvun pienellä ryppypeppu-Renaultilla. Muuttokuorman maalle vei isoäidin puutarhaliikkeen kuorma-auto kesäkuun alussa ja toi takaisin elokuun lopulla ennen koulun alkua. Nyt ajopelit ovat vaihtuneet Volvoon ja Bemariin ja loma-ajat typistyneet viikkoon tai pariin.

Veljesten kesäpaikka rakennettiin alun perin kyläkaupaksi, jota pitivät Lahtisen sisarukset. Tarkka rakennusvuosi ei ole tiedossa, mutta talo on merkitty vuonna 1914 julkaistuun karttaan. Ikää sillä on siis ainakin sata vuotta.

Kun Mikon ja Jussin isä remontoi taloa 80-luvulla ja repi korkkimatot pois, jykevistä lattialaudoista paljastui paikan historiaa. Nykyisen olohuoneen poikki, ulko-ovelta myyntitiskille, kulki asiakkaiden askelista lautalattiaan syntynyt polku. Se oli niin syvä, että lattia piti hioa moneen kertaan, jotta siitä saatiin tasainen.

Talon vierestä on mennyt monta Vanhaa Turuntietä, vanhin niistä aivan olohuoneen ikkunan alla. Ohikulkijoita on riittänyt.

Ensimmäinen asukas kaupan sulkemisen jälkeen oli 1871 syntynyt taata, joka muutti taloon 40-luvun alussa. Omistajat, taatan tytär ja vävy, eli Jussin ja Mikon isoäiti ja isoisä, viihtyivät talossa kaikki kesät. Kauppaan kuljettiin tieltä, joten ovi oli suoraan olohuoneessa. Isoisä rakensi verannan ja laittoi siihen uuden sisäänkäynnin. Lasit verannan ikkunoihin hän sai talvisodassa pommitetuista taloista Vallilasta.

Isoisä työskenteli SOK:n tehtaanjohtajana, ja tehtaan pääarkkitehti Heimo Riihimäki oli hänen ystävänsä. Riihimäki suunnitteli saunaan lisätilaksi pukuhuoneen. Hänen käsialaansa on myös Helsingin Lasipalatsi. Tyylikkäässä sauna on edelleen siinä asussa, jollaiseksi Riihimäki sen suunnitteli.

Veljekset muistavat, että taata asui talvisin vain keittiössä. Kun hän laittoi aamukahvit puuliedellä, lämpeni samalla koko keittiö.

Vanha puuhella korjattiin muutama vuosi sitten. Kolealla kelillä se lämmittää edelleen koko keittiön. Kun mökillä halutaan oikein tunnelmoida, paistetaan räiskäleitä vanhalla valurautapannulla. Se merkitsee veljeksille tuttua kesäntuoksua.

– Räiskäleet ovat ihan erivärisiäkin kuin sähköliedellä paistetut. Puuhellasta tulee lettuihin hienoinen savuntuoksu, miehet hehkuttavat.

Sinivalkoinen keittiö henkii 50-luvun tunnelmaa. Kalusteet ja lattialankut ovat saaneet uutta väriä pintaansa, mutta keittiönkaapit, pirttipöytä ja penkit ovat alkuperäisiä. Ajan patinoima puuhella on saanut kaverikseen sähkölieden. Tupaan on muutenkin tuotu pieniä nykyajan mukavuuksia ja parannuksia, mutta entisajan tunnelma ja vuosikymmenten tarinat ovat säilyneet.

Ennen vanhaan maalla nautittiin ulkoilmaelämästä, kalastettiin, uitiin ja leikittiin naapurin lasten kanssa. Seiväshyppy oli poikien lempilaji, ja esikuvana oli somerolainen legenda, 60-luvun seiväshypyn maailmanmestari Pentti Nikula.

Veljekset muistelevat, että talossa ei ollut koskaan yksinäistä, sillä kesäisin se oli täpötäynnä lomailevia sukulaisia.

Kaupunkilaiskaverit saattoivat irvailla, että taas poikien pitää lähteä maalle.

– Ei meitä tarvinnut pakottaa, tänne oli kiva tulla. Meillä oli aina kavereita ja mukavaa tekemistä, Jussi kertoo.

Turhia ei lepäilty, vaan kaikki osallistuivat työntekoon. Miehet muistavat selvästi, että kun täti saapui linja-autolla kaupungista, hän vei matkalaukun ylös huoneeseensa, joi kahvit, vaihtoi työvaatteet ja lähti saman tien ulos hommiin.

– Olihan se vähän erilaista kuin nykyään. Nyt haluamme istua ja lukea. Ennen kitkettiin aamusta iltaan, veljekset miettivät. 

Entisaikaan kesäohjelmaan kuuluivat myös heinätyöt ja muut maatilan askareet läheisellä tilalla, jossa asui äidin sukulaisia. Hommia paiskittiin ruokapalkalla. Heinäpellolta on jäänyt mieleen erityisesti naapurinpojan matkaradio. Se oli hieno kapistus ja sai paljon ihailua osakseen. Siitä kuunneltiin monet kerrat Katri Helenan Puhelinlangat laulaa.

Vaikka nyt mökille tullaan rentoutumaan, riittää talossa ja pihapiirissä aina nikkarointia, ruohonleikkuuta ja puutarhanhoitoa.

Maalla ei ollut ennen pulaa mistään. Isosta kasvimaasta riitti syötävää isollekin porukalle. Isoäidillä oli vuonna 1934 perustettu puutarha-alan tuontiliike ja kokeilupuutarha Espoossa. Maalla hän kasvatti harvinaisia lajikkeita ja oli hyvin ylpeä englantilaistyyppisestä puutarhastaan. Hän säilöi vihannes- ja hedelmäsatoa talven varalle.

Nymaneilla oli kalastusoikeus läheiseen jokeen ja järveen, ja sieltä nousi hyvin kuhaa. Veneeseen hankittiin Terhi-perämoottori, mutta poikien kauhuksi se irtosi eräällä kalastusreissulla. Jussi hyppäsi perään ja löysi sen, mutta poikia pelotti kertoa asiasta isälle. Hän kuivatti moottorin ja sai kuitenkin lopulta sen toimimaan.

Nyt kalastus ei enää samalla tavalla kiehdo veljeksiä, mutta taatan kalastusinto on kulkenut verenperintönä Jussin pojalle Matiakselle.

Taata oli kova kalamies ja hän lähti vesille jo päivän sarastaessa. Jussi muistelee, että kun hän heräsi kahdeksan maissa aamupalalle, oli keittiössä usein täysi kalaämpäri odottamassa. Maitoa, leipää ja munia haettiin naapuritilalta. 

– Meillä oli juokseva vesi. Se tarkoitti sitä, että kun huudettiin ”Pojat vettä!”, juoksimme täyttämään vesiämpärit, Jussi vitsailee. 

Nyt saunan vesi saadaan sähköpumpulla joesta ja sisälle tulee vesijohtovesi. Muutama vuosi sitten taloon otettiin kunnallinen vesi, kun kaivoveden laadusta ei enää ollut takeita. Vesivessa rakennettiin 80-luvun alussa.

Talo lämmitetään pääosin kaakeliuunin ja puuhellan avulla. Sähköpatterit on, mutta niihin turvaudutaan harvoin.

Nykyisin veljekset ehtivät mökille yhä harvemmin, mutta paikka on rakas.

– Tästä paikasta on kertynyt niin paljon hyviä muistoja. Parhaimmat niistä liittyvät lapsuuteen, Mikko sanoo.

Nummi-Pusulan talo pidetään kunnossa yhteisvoimin, mutta kaiken ei tarvitse olla tiptop.

– Piha ei ole enää samassa loistossa kuin 60-luvulla. Äiti murehtii puutarhan kohtaloa, mutta kenenkään aika ei riitä sen kunnossapitoon.

Mökkivuorot on jaettu sisarusten kesken tasan, ja vapaita aikoja käytetään joustavasti. Paikkaa käyttää myös seuraava sukupolvi.

– Oli vuosia, jolloin näytti, ettei nuorisoa saa tänne millään. Teini-iän jälkeen he kuitenkin innostuivat mökkeilystä uudelleen. Poikani on laittanut avovaimonsa kanssa istutuksia ja marjastuskin kiinnostaa.

Näyttää siltä, että iloiset kesät ja lasten leikit kyläkaupan pihalla jatkuvat vielä.