Ripaus rumaa, rutkasti ihanaa! Lapsiperheen 50-luvun talossa elämä saa näkyä – ”Kiiltokuvat ilman säröjä eivät ole kiinnostavia”
Perheenäiti Sofia Sirén vaihtaa ahkerasti kodin sisustusta ja sävyjä, joskus jopa keskellä yötä. Seinät hän on tapetoinut ja maalannut jo lukemattomia kertoja – keittiössä on menossa seitsemäs kerros, olohuoneessa ehkä viides. Lapsiperheen sisustusfilosofiaan kuuluu myös se, että lapset saavat ottaa oman paikkansa kodissa.
Sofia ja Jim Sirénin talo Vöyrin Oravaisissa sijaitsee omakotitaloalueella, joka on kodikas kuin Melukylä. Lähellä asuu paljon sukulaisia, ja Sofia sekä lapset Ines ja Olivia, piipahtavatkin tuon tuosta mummolassa. Sofia tunnustautuu himosisustajaksi, nimittäin kodin pinnat ovat vaihtuneet jo useaan kertaan. Matka ideasta toteutukseksi on usein vain perheen pienimmän päiväunien mittainen.
Kotimme ei ole mikään näyttely, vaan talossa saa näkyä, että täällä eletään.
Sofia, asuitte uudessa talossanne aluksi hyvin alkeellisesti. Miksi?
Olen kotoisin Oravaisista, joten kiinnostuimme heti, kun vuonna 1953 rakennettu talo tuli myyntiin. Siihen aikaan meillä ei vielä ollut lapsia. Remontoimme koko talon lattiasta kattoon ja asuimme vain yhdessä huoneessa, nykyisessä tv-huoneessa. Meillä ei ollut siellä muuta kuin sänky ja mikro.
Kun ostimme talon, luulimme, että remonttiin menisi vuosi. Niitä vierähtikin useampi. Tosin teimme taloon myös ison uudisosan, johon tuli suuri kylpyhuone- ja saunaosasto.
Saatat tarttua maalipensseliin hetken mielijohteesta. Miten koti on muuttunut?
Olen ehtinyt maalata ja tapetoida seiniä jo lukemattomia kertoja. Keittiössä on menossa seitsemäs kerros, olohuoneessa ehkä viides. Värimaailma on muuttunut vuosien varrella koko ajan tummempaan suuntaan.
Myös työ sujuu minulta nopeasti. Kun saan idean, haen saman tien kaupasta maalipurkin ja maalaan illalla, kun lapset ovat nukkumassa. Käytän myös hyödyksi Olivian päiväuniajan. Ines auttelee mielellään mukana. Joskus en saa iltaisin unta, kun jokin hyvä idea jää pyörimään päässä. Silloin saatan nousta yölläkin toteuttamaan sen.
On hienoa löytää jotain, minkä arvoa kaikki eivät näe, ja tehdä siitä kaunis huonekalu. Kirppikset ovat muutenkin suosikkijuttuni.
Huonekalutkin vaihtuvat teillä usein. Mistä erityisesti innostut?
Rakastan vanhoja täyspuisia huonekaluja, koska ne ovat kestäviä ja niitä voi muokata aina uudestaan. Esimerkiksi keittiössä meillä on ollut kahdeksan erilaista pöytää, koska löydän aina uusia hienoja. Ostan niitä halvalla ja huonokuntoisina ja pesen, hion ja maalaan uudestaan.
Paras löytöni on eteisen iso lipasto, joka maksoi kympin. On hienoa löytää jotain, minkä arvoa kaikki eivät näe, ja tehdä siitä kaunis huonekalu. Kirppikset ovat muutenkin suosikkijuttuni. Nykyään käymme kirppiksillä koko perheen voimin. Ineskin viihtyy mukana, kun saa valita itselleen sieltä jonkin lelun.
Miten lapset ovat vaikuttaneet sisustukseen?
Olen joutunut karsimaan vanhoja huonekaluja lasten takia. Esimerkiksi tv-huoneessa meillä on nykyään Ikean helposti avattavat ja suljettavat lipastot, jotta lapset pystyvät itse keräämään lelujaan. Jos tulee yllätysvieraita, sotkun saa piilotettua niihin nopeasti.
On tärkeää, että lapset saavat ottaa paikkansa kodissa. Kaikkea pitää voida käyttää. Kaikella on myös aikansa. Kun lapset eivät enää tarvitse alakerrassa leluja, vaihdan taas huonekaluja.
Lapset ovat vaikuttaneet myös siihen, etten ehdi tehdä käsilläni enää ihan niin paljon kuin ennen. Tykkään maalata huonekaluja, virkata, leikata, liimata ja spraymaalata, oikeastaan mitä vain.
On tärkeää, että lapset saavat ottaa paikkansa kodissa. Kaikkea pitää voida käyttää.
Sinulla on vahva näkemys kodin sisustamisesta, millainen sisustusfilosofiasi on?
Kodissa pitää olla kymmenen prosenttia jotain rumaa, muuten talo ei tunnu kodilta. Kotimme ei ole mikään näyttely, vaan talossa saa näkyä, että täällä eletään. Somessa tulee vastaan valtavasti kauniita koteja, mutta kiiltokuvat ilman säröjä eivät ole kiinnostavia.
