Sisututkija Emilia Lahti: "Todellinen rakkaus ei satuta"
Ihmiset
Sisututkija Emilia Lahti: "Todellinen rakkaus ei satuta"
Emilia Lahti koki edellisessä parisuhteessaan reilut viisi vuotta väkivaltaa. Haavat paransi puhuminen, aika ja aito rakkaus.
1.6.2016
 |
Kotivinkki

"Ajattelen elämää tarinana, jossa ilo ja suru vaihtelevat. Siihen mahtuu myös kappaleita, jotka aiheuttavat häpeää. Elämässäni on lukuja, jotka olen halunnut unohtaa ja teeskennellä, ettei niitä ole.

Koin edellisessä parisuhteessani reilut viisi vuotta väkivaltaa. Muistan, kun puhuin kokemuksestani ensimmäisen kerran. Asuin New Yorkissa, ja naisten auttamiseen keskittyneen organisaation vapaaehtoinen kuunteli minua. Väkivallasta kertominen oli samaan aikaan vaikeaa ja helpottavaa. Ymmärsin, että todellinen rakkaus ei satuta ja että apua on tarjolla, kun sitä uskaltaa pyytää. Sen jälkeen lähdin suhteesta.

Meni pitkään, että osasin antaa itselleni anteeksi sen, etten nähnyt varoitusmerkkejä. Olin naiivi ja uskoin kumppanin vuolaat anteeksipyynnöt. Nyt tiedän, ettei pahantekijälle kuuluvaa häpeää saa koskaan ottaa kannettavakseen.

Psykiatri Bessel van der Kolkin mukaan ihmistä ei traumatisoi vain koettu vääryys vaan myös se tarina, jonka me kerromme siitä itsellemme. Oman kokemuksen kertominen sellaisena kuin se on, on ainoa tapa hyvästellä häpeä ja toivottaa tervetulleeksi uusi kevyempi elämä. Ääneen sanottua on helpompi käsitellä. Hiljaisuus luo muureja. Puhuminen, aika ja kokemani aito rakkaus paransivat haavani.

Kannattaa ympäröidä itsensä ihmisillä, jotka haluavat minulle oikeasti hyvää. Muut voi unohtaa. Tämä tuntuu nyt ilmiselvältä, mutta sen oppimiseen meni pieni elämä. Onneksi menneisyyden ei tarvitse määrittää minua. Aina voi aloittaa alusta tai jatkaa siitä, minne on joskus jäänyt.”

Juttu on julkaistu Kotivinkissä kesällä 2015. [[{"type":"media","view_mode":"default","fid":"11702","attributes":{"alt":"","class":"media-image","height":"928","width":"640"}}]]

1 kommentti