
Sisustussuunnittelijan koti on täynnä vahvoja värejä ja kuoseja – ”Omassa kodissani saan toteuttaa kaiken, minkä haluan”
Sisustussuunnittelija Anna Bernerin perheen koti on täynnä runsautta ja voimakkaita värejä. Siksi se on hänestä juuri niin kuin pitääkin, kodikas ja tunnelmallinen.
Viime vuosina lapsiperheillä on ollut entistä enemmän muuttohaluja Helsingin kantakaupunkiin. Myös Anna Berner perheineen muutti takaisin tutuille kulmilleen Ullanlinnaan asuttuaan välillä yhdeksän vuotta Kulosaaressa. Sisustussuunnittelijana työskentelevän Annan toimisto on nyt vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä ja asiakkaatkin lähellä.
Mieleistä kolmen neljän makuuhuoneen asuntoa ei ollut helppo löytää. Vanhoissa taloissa huoneet ovat usein isoja ja on käytävää ja hukkaneliöitä, jolloin neliömäärä kasvaa helposti suureksi. Edellisessä kodissa oli paljon tiloja, joita perhe ei juuri koskaan käyttänyt. Tämä Jääkärinkadun-asunto, sen tunnelma ja tehokkaat 130 neliötä tuntuivat heti täydellisiltä.


Uusi asunto vapautui viime vuoden heinäkuussa ja vanhasta talosta piti luopua kuukautta myöhemmin. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Ripeässä remontissa perhe halusi tehdä peruskunnoltaan hyvästä asunnosta omannäköisen. He uusivat lattiat ja kaikki maalipinnat ja rakensivat loppuun keskeneräisen saunan. Koti sai uusia säilytysratkaisuja, osa seinistä tapetit ja keittiön välitila vihreät laatat.
Lattian asentamisen vuoksi keittiö ja makuuhuoneen kaapit piti purkaa. Makuuhuoneen lattia päällystettiin sisalkokolattiamatolla, jotta seuraavilla asukkailla on mahdollisuus ottaa parketti sen alta esille.

Muuttopäivänä koti oli muuttovalmis ja uudet ja vanhat, esimerkiksi Annan puolison isoäidiltä perityt tavarat löysivät paikkansa. Parin seuraavan viikon aikana Anna teki vielä täydennyksiä, ja sitten koti olikin valmis. Anna kertoo olevansa omasta kodistaan kärsimätön: sisustus pitää tehdä heti valmiiksi eikä sitä jäädä vatvomaan tulevaisuuteen.
– Oma sisustustyylini on värikäs, ja rakastan erilaisia kuoseja. Omassa kodissani saan toteuttaa kaiken, minkä haluan, eikä tarvitse miettiä, onko valintani liian raju. Perheeni valittaa, jos on liian pliisua ja innostuu persoonallisistakin valinnoista. Tiedän, että täällä on paljon kaikkea, mutta aina illalla, kun istun kotona, totean tämän olevan juuri niin tunnelmallinen ja kodikas, kuin haluan kotini olevan, Anna kertoo.


”Toista samoja värejä tekstiileissä, tauluissa ja esineissä. Pelkät värikkäät tyynyt vaaleassa kodissa näyttävät orvoilta.”

Väreillä sisustaminen on aina kuulunut Annan tavaramerkkeihin. Jo ensimmäiseen omaan asuntoonsa hän maalasi keittiöön keltaiset seinät. Kun hän asui nuorena Ranskassa 13 neliön vuokra-asunnossa, ensimmäinen projekti oli hakea torilta värikkäitä Provence-tyylisiä kankaita, pikkuinen talonpoikaisantiikkinen sivutaso ja muovata asunto omannäköiseksi.
– Saan voimakkaista väreistä paljon energiaa niin pukeutumisessa kuin sisustamisessakin. Tällä hetkellä vihreä on suosiossa, ja kestosuosikkini on sininen. Tykkään yhdistellä kaikkia värejä ja pidän myös lämpimistä murretuista väreistä.



Uudessa kodissa riittää ihailtavaa, on rohkeita väriyhdistelmiä ja kekseliäitä yksityiskohtia. Anna on uudistanut tauluja luottokehystäjänsä kanssa uusilla kehyksillä ja paspartuureilla ja saanut näin klassisiin vanhoihin kuviin tuoretta jujua. Vanha lasiovinen puukaappi on saanut taulut takaseinälle ja piilotetun ledinauhan valaistukseksi.
Yhteistyö perheessä sujuu hyvin: Anna suunnittelee ja aviomies auttaa toteuttamisessa joko itse tekemällä tai hoitamalla projektit luottohenkilöiden kanssa. Ruudulliset lasiliukuovet erottavat keittiön olohuoneesta. Tai erottaisivat, jos niitä pidettäisiin joskus kiinni. Kun ovet ovat auki, tilat tuntuvat yhdistyvän toisiinsa ja kompaktit olohuone ja keittiö melkein samalta tilalta. Keittiö on perheen lempipaikka, jossa kummatkin vanhemmat kokkaavat. Perhe viettää eniten aikaa yhdessä ruokapöydän ääressä. Pehmustetuilla samettituoleilla on mukava istua pitkäänkin.

”Jos arastelet käyttää voimakkaita värejä, aloita murretuilla sävyillä.”


Oma koti on Annalle myös inspiraation lähde työprojektien suunnittelussa. Hän lähtee niissä aina asiakkaan persoonasta ja tämän tyylistä ja toteuttaa minimalistinkin toiveet. Kodista pitää tulla juuri asiakkaan koti, ei Annan näköinen. Nykyään asiakkaat saattavat haluta hieman rohkeaakin värien käyttöä, jota eivät itse uskalla lähteä kokeilemaan.
– Eräs asiakas sanoi kerran projektimme päätyttyä, että hän ei ikinä ymmärtänyt, että kodissa voi viihtyä niin hyvin! Kodinhan pitäisi olla juuri se paikka, jossa lataat akkuja, ammennat voimaa ja rentoudut.
Annan perhe on tyytyväinen vauhdilla läpi vietyyn remonttiinsa eikä tekisi mitään toisin. Annan mielestä kodissa pitää ennen kaikkea olla sielu. Sen tulee kertoa asukkaistaan ja sisältää ripauksen yllätyksellisyyttä. Näin lopputulos on persoonallinen ja viihtyisä.