Kun ulkoapäin katsoo auringossa vitivalkoisena hehkuvaa funkistaloa, huomaa sen olevan esimerkillinen tyylinsä edustaja mustiksi maalattuine ikkunanpuitteineen ja ovineen. Sisällä sama elegantti tyyli jatkuu kiiltävässä shakkiruudullisessa laattalattiassa, valkoisissa portaissa ja mustissa kaiteissa.
Vähitellen paljastuu kaikkea muutakin: koristeellinen aasialainen penkki, suuri patinoitunut ruukku, vanha matka-arkku ja valtava kuosien rikkaus.
– Ihastuin välittömästi, kun näin tämän talon. Ihmettelin vain, kuinka kaikkea kauneutta ei ollut korostettu tarpeeksi, Anna Berner sanoo.
1950-luvun alussa rakennettu kaksikerroksinen, funkistyylinen omakotitalo sijaitsee Hangon keskustan läheisyydessä, ja siinä on 300 neliötä. Pääsisäänkäyntiä reunustavat suuret tammet ja huolellisesti hoidetut nurmikentät. Suoralinjainen rautaportti ja pylväsvalaisimet täydentävät tyyliä.
Ruokailutilan tyyli löytyi, kun Anna näki Pinterestissä valokuvan modernia ranskalaista maalaistyyliä edustavasta, pitkästä puisesta tupapöydästä ja ruutuikkunasta. Samanhenkinen ruokapöytä teetettiin puusepällä. Nahkatuolit ovat Perobasta ja penkki Winkel Shopista. Suuri Lauritzonilta hankittu kynttiläkruunu tuo tunnelmaa illan hämärtyessä. Pöydän takana on taiteilija Vincent Bakkumin maalaus.
Bernerillä oli ilo päästä suunnittelemaan perusteellinen remontti, jotta talo palvelisi paremmin sen uusien omistajien vapaa-ajanviettoa viikonloppuisin ja loma-aikaan. Vapaa-aikaansa talossa viettää nelihenkinen helsinkiläisperhe.
– Tämän kodin sisustus piristää arkea, ruokkii sielua ja synnyttää onnen tunteita.
Eteisestä avautuvat kodin tärkeimmät tilat. Lattiaa peittää näyttävä shakkiruutulaatoitus.
Persoonallisesti maalatussa lipastossa näkyy antiikkinikkari Rosa Nummen kädenjälki. Turkoosi lamppu on hankinta Madridista.
Sandersonin taulutapetti on tv-huoneen todellinen katseenvangitsija. Löhöilyyn kutsuvalla sohvalla on lisäpehmusteena graafisten kuosien koristamia tyynyjä, jotka ovat Pore Helsingistä ja Lauritzonilta. Valkoinen matto ja verhot tuovat tilaan sopivasti raikkautta. Pöytävalaisimen varjostin on teetetty muuta kuviomaailmaa myötäilevästä afrikkalaisesta kankaasta.
Avokeittiö saa ilmettä kermanvärisistä yläkaapeista ja mustista alakaapeista. Yhtenäisyyden vuoksi tasot on päällystetty kermanvärisellä Corianilla. Traktorituolit ovat Bukowskis Marketista.
Oranssia, aniliinia ja hentoa sinapinkeltaista, kirkasta punaista ja sinistä sekä vielä ripaus hentoa ruusunpunaista! Matto on tilattu nettikaupasta Yhdysvalloista ja Bukowskis Marketilta ostetut 1950-luvun tuolit päällystettiin Lauritzonin kankaalla.
Pallot Lauritzonilta ja munat Pore Helsingistä.
Tumma puupöytä ja hopea ovat klassinen yhdistelmä satojen vuosien takaa ja upea vieläkin. Taiteilija Vincent Bakkumin kukkomaalaus tuo tilaan tunnelmaa. Tyyny Lauritzon's.
Orkideat ovat kauneimmillaan runsaana röykkiönä suuressa kiinalaishenkisessä keramiikkaruukussa.
Kun vanha öljylämmitys vaihtui maalämpöön, talon alakerrassa olleen öljysäiliön tieltä vapautui tilaa asuinkäyttöön. Ja vielä enemmän neliöitä saatiin, kun myös autotalli ja vanha sauna purettiin. Niiden tilalle tuli valloittava keittiön sekä ruokailu- ja oleskelutilan yhdistelmä. Lisäksi alakertaan mahtuu kirjasto ja vierashuone. Myös yläkerrassa muuttui huonejärjestys.
– Siellä sijainneen ruokasalin tilalle suunnittelin uuden kylpyhuoneen ja saunan, ja olohuoneen paikalle tuli vanhempien makuuhuone. Se on samalla talon suurin huone.
Kun remonttiosuus oli saatu päätökseen, alkoi kalustaminen. Berner hankki kaikki huonekalut, valaisimet, käyttöesineet ja tekstiilit.
– Iso koti syö paljon tavaraa, ennen kuin se alkaa näyttää kodikkaalta. Vielä haastavampaa on ollut puhaltaa tänne persoonallisuutta, koska se kehittyy usein pikku hiljaa. Onneksi valinnat osuivat heti nappiin.
Portaikon matto on koottu kolmesta osasta, jotka on hankittu amerikkalaisesta nettikaupasta.
Yläkerran aula kylpee auringonvalossa. Seinät on tapetoitu mustavalkoisella karttatapetilla, joka on peräisin Lauritzonilta. Tilaa raikastavat siniset tekstiilit. Katossa roikkuu Carlo Scarpan suunnittelema italialainen vintagekruunu.
Yläkerran oleskelutilassa petrolin sävy levittäytyy kaikkialle. Sitä keventävät pieninä annoksina kirkas keltainen ja poltettu oranssi. Jännitettä synnyttävät klassista kuviomaailmaa edustava, Lauritzonin kankaalla päällystetty ratsastusaiheinen sermi ja seeprakuvioinen talja. Valon vastuulle jää viimeistely: pöytävalaisin muodostaa seinälle jännittävän kuvion, ja sohvan taakse on asennettu seinäpintaa korostava epäsuora valaistus.
Iso osa kodikkuudesta syntyy runsaasta värien ja tekstiilien käytöstä. Tunnelma on silti rauhallinen.
– Harrastan värien ripottelua. Toistan samoja värejä tauluissa, tyynyissä, torkkupeitoissa, matoissa tai vaikka suuressa kukkakimpussa, Berner sanoo.
Isossa tilassa voi hänen mukaansa käyttää runsaasti kuvioita, kun taas pieni kaipaa hillitympiä kuoseja.
– Lopputulos on rauhaton, jos käyttää paljon vain isokuvioisia tekstiilejä mutta unohtaa ottaa huomioon värit ja niiden vaikutuksen.
Remontin yhteydessä yläkertaan rakennettiin sauna. Se liittyy lasiseinän ja laatoituksen ansiosta saumattomasti kylpyhuoneeseen. Lämpökäsitellystä haavasta tehtyjä lauteita valaisevat kattoon upotetut ledipisteet. Kodin sininen linja jatkuu marokkolaisten sementtilaattojen kautta viereiseen oleskelutilaan. Laatat ovat ABL-laatoista.
Vanha ruokasali muuttui kylpyhuoneeksi. Makuuhuoneen kainaloon rakennettiin suuri kylppäri, jossa voi ammeessa maaten katsella sisustusta aina saunan kulmalta oleskelutilaan saakka. Simpukankuorivalaisin, Mrs Livingstone ja pyöreä pöytä, Boknäs.
Lasiovelliseen kaappiin on kerätty kylpypyyhkeitä. Puulaatikot kaapin päällä ovat Salista.
Annan suunnittelema seinästä seinään rakennettu tumma kaapisto on käytännöllinen ja klassinen. Tupla-altaiden taso teetettiin Corianista.
Alakerran vierashuoneen yhteydessä on kylpyhuone. Sen raikas tunnelma perustuu keskenään erityyppisten mutta samaa sävymaailmaa toistavien laattojen tehoon. Vedenvihreät metrolaatat peittävät seiniä muuten, mutta suihkutilan seinissä on runsaskuvioinen kymppilaatta. Turkoosit seinälaatat sekä kasviaiheiset lattialaatat ovat Laattapisteestä. Suihkutilan laatta on Bauhausista.
"Nautin kaikista yksityiskohdista, pienistäkin, kuten tästä eläinaiheisesta tapetista, kauniista kiinalaisesta pesualtaasta, sekä mosaiikkilaatasta jonka löysin Mrs Livingstonesta", kertoo Anna. Allaskaappi ristikko-ovilla, OP Deco.
Makuuhuone on talon suurin huone, entinen olohuone. Kaksi metriä leveä sänky on keskellä huonetta vinottain. Päiväpeitteen ja sisustustyynyjen siniset, turkoosit ja vihreät sävyt sekä samettiset materiaalit lisäävät sisustukseen kesäyön pehmeyttä. Mustavalkoiset Lauritzonin raitatapetit, ikkunanpuitteet sekä harmaa seinä ryhdistävät huoneen värivalinnat.
Vihreäsävyiset kiinalaiset yöpöydät sopivat suureen tilaan ja huoneen värimaailmaan, Sali. Chatwall & Johnssonin matot, Zarro.
Perheen pojan huoneessa on Don Goffon pyörivä munatuoli, joka on päällystetty farkunpalasilla. Samettipintaiset matto ja peitto toistavat farkkumaailman väritystä. Huone tapetoitiin kahdella eri tapetilla: alla on harmaata farkkukuosia ja yläpuolella pikkuruudullista tapettia, molemmat Lauritzon's. Koivunaulakko ja tähtikoriste sekä koristetyynyt Winkel Shop.
Vierashuoneen seinälle on ripustettu kokoelma miesten ja naisten kesähattuja, jotka otetaan käyttöön aurinkoisella säällä. Bukowskis Marketin retrotuolin turkoosi päällinen säväyttää raikkaudellaan. Tummansininen sisustustyyny on täydellinen vastapari tuolille ja hatuille. Peili Jean Vernet.
Tunnelman puolestapuhuja
Helsinkiläinen sisustussuunnittelija Anna Berner on ollut nuoresta lähtien intohimoinen sisustaja. Nykyisin hän suunnittelee sekä kotien että julkisten tilojen sisustuksia. Viimeisimpiä projekteja on Helsingin Kaivopuiston rannassa sijaitsevan ravintola- kahvila Caruselin uudistus.
Erilaisten materiaalien ja kuosien runsaus sekä etenkin värit ovat tärkeä osa Bernerin sisustuksia.
– Minun tärkeä tehtäväni on tuoda lisämausteet, joilla kotiin tai julkiseen tilaan saadaan enemmän viihtyisyyttä ja tunnelmaa. Aikaisempi työni liike-elämässä opetti minua kuuntelemaan asiakasta. Minulle on tärkeää luoda asiakkaalleni ympäristö, joka tuntuu hänestä omalta ja kotoisalta.
Anna hakee työhönsä ideoita ulkomailta. Erityisesti Espanja, Hollanti ja Ruotsi inspiroivat häntä.
– Niissä värien käyttö on rohkeampaa ja sisustus koetaan osaksi elämää. Usein suomalaiset kodit ja julkiset tilat ovat turhan kalseita ja pelkistettyjä. Tunnelma puuttuu, vaikka sisustukseen olisi panostettu suuriakin summia.
– Kun suunnittelin Café Caruselin uudistusta, tiesin, että myös ruokalista uudistuisi samassa yhteydessä entistä värikkäämmäksi ja runsaammaksi. Halusin, että tämä muutos näkyy sisustuksessa. Lisäksi tila sai lisää syvyyttä, kun taidemaalari Vincent Bakkum toteutti sinne näyttävän seinämaalauksen, Berner kertoo.
Pariovet avautuvat puutarhaan. Anna Berner sanoo, että talon joka tilassa on oma jujunsa, joka piristää arkea, ruokkii sielua ja synnyttää onnen tunteita.
Parvekkeen siniset ja mustat laatat muodostavat eloisan kalanruotokuvion, joka sopii mainiosti funkistalon luonteeseen. Laatat ovat ABL-laattojen valikoimasta. Metalliset ulkokalusteet sopivat myös talon henkeen, ja ne on keveytensä ansiosta helppo siirtää paikasta toiseen. Pehmeyttä tuovat kukkatyynyt ja Winkel Shopista hankittu aurinkovarjo.
Kodin sisätilojen sininen värisuora ulottuu ulos terassille: Anna on maalannut Ikean korituolit sinisiksi ja nostanut niiden seuraksi turkoosin vihreän keramiikkaruukun. Kokonaisuuden kruunaavat kattauksen samansävyiset lautaset.