
Sisustusarkkitehti Päivi Himasen paritalokoti valmistui 16 vuotta sitten. Himanen valitsi tuolloin lattioihin ja sisäoviin tammea. Hän halusi seiniin vaalean, himmeäpintaisen maalin. Puuseppä teki keittiöön jalavaviiluiset ovet ja laatikostot, tasoksi laitettiin Carrara-marmoria.
Sen jälkeen Himasen kotiin ei ole tehty yhtään remonttia – vain seiniä on maalattu uudestaan. Hänestä kokonaisuus on kestänyt hyvin aikaa.
– Se on nyt jopa trendikkäämpi kuin kuusitoista vuotta sitten. Silloin lähes kaikki suomalaiset keittiöt olivat korkeakiiltoisia ja valkoisia, Himanen sanoo.
Himaselle tärkeintä oli rakentaa koti, jossa on hyvä tunnelma ja turvallinen olo. Alitajunnassa ehkä muhi ajatus ajattomasta sisustuksesta.
Ajaton sisustus on sanapari, joka voi synnyttää hyvin erilaisia mielikuvia. Yksi ajattelee kädenlämpöistä beigeä tai valkoista kotia, toinen perintökalusteilla täytettyä jugend-asuntoa. Kolmas uskoo, että ajaton sisustus on myytti: parketin väri tai kylpyhuoneen kaakelit paljastavat aina kodin vuosirenkaat.
Ajaton sisustus ei ole myytti, eikä valkoinen tai kädenlämpöinen, sanoo Himanen. Hän kertoo, miten voi luoda sisustuksen, joka ei vanhene. Tai oikeastaan sekin vanhenee, mutta siinä kolhut näyttävät vain hyviltä.
1. Tammitaso vai melamiinipinta? Jos mahdollista, suosi aina luonnonmateriaalia
Himaselle ajattoman sisustuksen kulmakiviä ovat luonnonmateriaalit. Ykkönen on puu, mutta sen lisäksi hän suosii kiveä, tiiltä, terrakottaa, terästä, messinkiä, kuparia ja nahkaa.
– Ne kuluvat kauniisti, joten kolhut ja naarmut saavat näkyä niissä. On helppo valita, kumpi on kuluneena kauniimpi, tammitaso vai melamiinipinta.
Juuri nyt rakennettuun ja sisustettuun kotiin Himanen valitsisi kalanruotoparketin. Se on trendikäs, mutta Himanen ei usko, että se tuntuu 20 vuoden kuluttua eilisen villitykseltä.
– Kalanruotoa on käytetty pitkään. Nyt se vain nousi trendiksi ehkä siksi, että parketista tehtynä se ei ole yhtä kallis investointi kuin aikoinaan massiivipuisena. Kalanruoto on nyt yhtä aikaa trendi ja aikaa kestävä klassikko.
Keittiön tasoiksi Himanen harkitsisi marmoria tai kalkkikiveä ja sen pariksi kuparisia tai messinkisiä yksityiskohtia, kuten vetimiä, hana tai valaisimia.
2. Ajaton ei tarkoita tylsää
Ajaton sisustus sekoitetaan helposti neutraaliin sisustukseen, jossa käytetään luonnonmateriaalien lisäksi neutraaleja sävyjä, kuten harmaata ja beigeä.
Ajaton koti voi olla yllätyksellinen, koristeellinen ja värikäs.
– Sohvan voi rohkeasti verhoilla vaikkapa leijonankeltaisella sametilla. Tekstiileihin voi valita jacquard-kudottua pintaa pellavan, sametin ja villan lisäksi.
3. Pyri kyseenalaistamaan suosittu ratkaisu
Jos et halua päivittää kotiasi kymmenen vuoden kuluttua, suhtaudu kriittisesti suosittuihin valintoihin.
Himanen kehottaa unohtamaan led-valojen mahdollistaman kikkailun valaistuksessa. Niiden asennus on helppoa ja kustannustehokasta, joten lopputulos on usein turhan erikoinen efektimaailma. Katonrajaan ja kaappien ylä- ja alapintoihin asennetut led-nauhat palastavat, että sisustus on suunnilleen vuodelta 2015. Mieluummin kannattaa säästää rahaa kauniiseen design-valaisimeen, josta pitää.
– Yksittäiset valaisimet ovat takuuvarma ajattoman sisustuksen elementti. Italialaisen Flosin tai tanskalaisen Louis Poulsenin hyvä valaisin on kaunis vielä viidenkymmenen vuoden päästä.
Himanen ehdottaa miettimään tarkkaan myös kiintokalusteita, joita moni asentaa nyt eteisen lisäksi kaikkiin makuuhuoneisiin.
– En tiedä, kuinka ajatonta on, jos jokaisessa komerossa on valkoista liukuovea, josta osa on peiliä. En innostu liukuovihärdelleistä. Voisivatko ovellisen komeron etusarjat olla vaikka puuta tai kaunista maalipintaa?
4. Marmorijäljitelmä on esimerkki sisustusvillityksestä
Vaikka kuinka tekisi mieli toteuttaa jokin kaikissa sisustuslehdissä ja -blogeissa pyörinyt idea, kannattaa sitäkin harkita. Himanen ottaa esimerkiksi kylpyhuonetrendin, jossa marmorijäljitelmälaattaan yhdistetään musta hana ja muut varusteet.
– Jos kylpyhuoneen tekee tämän paletin mukaan, se edustaa aika vahvasti juuri tämän hetken kylpyhuonetta.
Marmorijäljitelmä saattaa olla huomisen pähkinälaminaatti. Himanen muistelee, että 1990-luvun puolivälissä Suomeen iski pähkinävillitys ja joka kotiin asennettiin tumma, pähkinäpuuta jäljittelevä laminaattilattia. Se trendi vanheni aika nopeasti, kuten myös samoihin aikoihin villinnyt korkeakiiltoinen valkoinen pinta kaappien ovissa.
5. Trendit sopivat yksityiskohtiin
Älä pelkää trendejä. Himasen mukaan trendeistä varoitellaan usein, jos tavoitteena on ajaton sisustus.
Viime syksynä Habitare-sisustusmessuille Himasen silmiin osuivat heti neonvärit. Niitä oli käytetty tehostevärinä ilman hissuttelua vetimissä, tekstiileissä, seinämaalina ja pienissä yksityiskohdissa kuten astioissa.
– Tällaisia herätyksiä tarvitaan. Kesäisin on pakko maistaa uusia jäätelömakuja, ja sisustus on vähän sama asia. Mieli kaipaa aina jotain uutta ja inspiroituu ympäröivästä maailmasta.
Pari neonväristä vedintä eivät ole ajattomasti sisustetun kodin tuho.
– Sisustuksen ei tarvitse olla tyylipuhdasta, siloteltua, arvokasta ja täydellistä ollakseen ajaton.
Olennaisempaa on, että sisustuksessa on jokin juoni.
– Persoonallisessa sisustuksessa on usein jokin selkeä punainen lanka. Myös ajattoman sisustuksen ydin on mielestäni siinä, että kodin kaikista tiloista löytyy jokin yhtenäinen toistuva teema.
Punainen lanka voi olla esimerkiksi harmonisesti yhteen sointuvat sävyt, tapetit ja tekstiilit – tai vaikkapa hyvin suunniteltu valaistus.
6. Laadukas on (usein) ajattomuuden tae
Satsaa laatuun. Himanen sanoo, että tuttujen ja kauniiden kalusteiden avulla on helppo varmistaa ajaton loppusilaus. Turvallisia valmistajia ovat Himasen mielestä Artek, Vitra ja Carl Hansen & Søn, joilta löytyy perinteisillä menetelmillä valmistettuja huonekaluja. Lisäksi niiden jälleenmyyntiarvo säilyy.
Mutta joskus liian monta kulttiesinettä saa huoneen vaikuttamaan näyttelytilalta.
– Ajattoman sisustuksen tavoittelu pelkästään ikonisilla mestariteoksilla on selvä statussymboli.
Yhtä hyvin Ikean huonekaluilla tai kirppislöydöillä saa Himasen mielestä luotua kauniin, aikaa kestävän sisustuksen.
– Lopulta kyse on harmoniasta ja persoonallisesta otteesta, joka löytyy kodinsisustajalta luonnostaan.
Himasen iso suosikki on Ikean Stockhom-mallisto, jossa käytetään taidokkaasti esimerkiksi massiivisaarnea ja rottinkia. Hänestä hauskoja sisustuslöytöjä voi tehdä myös vaikka Elloksen mallistosta.
Mutta se mikä tarkoittaa ajatonta yhdelle ei välttämättä ole sitä toiselle. Esimerkiksi 1960-luvulla suosittu ruutuparketti on Himaselle aikaa kestävä klassikko. Joku toinen on katsellut sitä lapsuudenkodissaan ja pitää sitä muistona menneisyydestä.
Myös kuusitoista vuotta sitten keittiön tason valittuaan Himaselle selvisi, että ajaton ei ole kaikille sama.
– Joku huomautti silloin, että eikö Carrara-marmoria käytetty lähinnä 1980-luvulla Ruotsin-laivoilla.