
1950-luvulla rakennettu kivitalo sijaitsee Kampissa, vain kivenheiton päässä Helsingin ydinkeskustasta.
Muutto ensimmäiseen yhteiseen kotiin tuntui hyvältä idealta. Pandemia rajoitti elämää; sisustusarkkitehti Laura Luoto, 25, ja sosionomi Ville Kokko, 24, työskentelivät molemmat pääosin kotona, ja yksin asuminen alkoi kyllästyttää. Vuosi sitten pari alkoi etsiä yhteistä asuntoa.
Uusi koti löytyi Helsingin Kampista. Laura ihastui ensimmäisenä hurmaavaan näkymään Ruoholahden puutaloalueelle ja vanhoihin tunnelmallisiin pihapiireihin. Helsingin keskustassa vastassa on usein korkea kivitalo mutta täällä vain matalien talojen luomaa avaruutta. Sijainti on Lauran ja Villen mielestä mahtava, sillä he voivat kävellä muutamassa minuutissa ydinkeskustaan.
Pariskunta päätti vuokrata kaksion jo nettikuvien perusteella, mutta Laura kävi silti pikaisesti katsomassa asuntoa. Hän ihastui sen vaaleisiin seinäpintoihin ja lattioihin sekä valoisuuteen.
Laura, miten kotinne sävymaailma syntyi?
Emme halunneet lähteä tekemään pintaremonttia vuokra-asuntoon, ja siksi oli kiva löytää koti, jossa kaikki oli valmiiksi vaaleaa. Tarkoituksena oli luoda tunnelma kalustuksella ja sisustuksellisilla elementeillä, ja se onnistui hyvin, koska asunnon yleisilme oli vaalea. Meillä on paljon puisia kalusteita ja rottinkia. Pidän puun luonnonläheisistä ja lämpimistä sävyistä. Olen yhdistänyt puuhun ja valkoiseen paljon pehmeitä, lämpimiä ruskean sävyjä. Suosikkejani ovat toffee, nougat, latte, terrakotta ja hiekka.
Millaiset materiaalit ja kuosit puhuttelevat sinua?
Yksivärisyys miellyttää minua, eivät niinkään kuosit. Suosin luonnonmateriaaleja, ja meillä on paljon pellavaa, puuvillaa ja puuta.
Mistä saat ideoita kotisi sisustamiseen?
Eniten saan inspiraatiota Instagramista. Seuraan aktiivisesti monenlaisia tilejä ja saan ideoita laidasta laitaan. Suosikkitilejäni juuri nyt ovat @jamesstreethouse, @ezzwilson, @thuyngn ja @danielatascayork.
Miten onnistuit muuntamaan vuokrakodin niin oman näköiseksi?
Monet vuokranantajat suostuvat maalaustöihin, mutta me emme halunneet remontoida. Meille tärkeintä oli, että seinät ja lattiat ovat vaaleita, koska ne ovat hyvä tausta kalusteille. Asukkaan tarpeisiin taipuva pohjaratkaisu on tärkeä vuokrakotia valitessa. Elleivät tilat toimi arjessa, on kotiutuminen hankalaa.
Miten kuvailisit sisustustyyliäsi?
Kirpputorihankinnat määrittävät kotimme tyylin, ja sisustan lopun näiden rakkaiden löytöjen ympärille. Laitan huoletta kiertoon tavaraa sitä mukaa, kun teen meille vielä paremmin sopivia löytöjä. Kun neliöitä on niukasti, on oltava tarkka siitä, mitä säästää. Kun joskus hankimme omistusasunnon, sisustan sen japandi-teemalla, japanilaista ja skandinaavista sisustamisen tyyliä yhdistellen. Jos kaikki pintaratkaisut olisivat itse tekemiäni, pyrkisin enemmän minimalismiin.
Mikä onnistui mielestäsi parhaiten tässä kodissa?
Olohuone on mieleeni, varsinkin näkymä makuutilasta sinne. Myös asuntoon hankitut kalusteet sopivat mittasuhteiltaan hyvin tänne.
Millaisella budjetilla sisustit näin ihanan kodin?
Meillä oli hyvin pieni budjetti. Yhdistelimme kummankin aiempien kotien huonekaluja. Olemme myös hankkineet kirpputorilta kalusteita, jotka olen maalannut tyyliin sopiviksi.
Mitä olet erityisesti etsinyt käytettynä?
Olen hankkinut kaikenlaista kaunista kotiimme kirpputorilta. Ostan paljon maljakoita, valaisimia ja koriste-esineitä ja varsinkin tuoleihin taidan olla heikkona. Suosin kauniiden asetelmien tekemistä kodin tasoille, eli kaikenlainen piensisustus puhuttelee ja kuiskii nimeäni myyntipöydillä.
Mistä useimmiten teet löytöjäsi?
Teen paljon hankintoja Facebookin ja Instagramin kirpputoreilta ja Torista. Joskus onnistaa Kierrätyskeskuksessa, joskus Fidassa. Kiertelen myös Helsingissä kirpputorien myyntipöytiä. Parhaita löytöjäni ovat olohuoneen rottinkisermi ja messinkinen kattovalaisin.
Mitä laatukriteereitä pohdit, kun hankit käytettyä tavaraa? Mihin kiinnität huomiota?
Esteettisyys on ykköskriteeri: esineen kauneuden ja muotokielen pitää viehättää. Olen tarkka ostaja. Kirpputorilla kuuluu mielestäni tehdä edullisia löytöjä. Panostan kalusteisiin enemmän, kunhan ne ovat ehjiä. Mietin myös, onko esine tai kaluste helppo kierrättää jatkossa, kun se tulee meille tarpeettomaksi.
Miten olet kunnostanut kirpputorihankintojasi?
Pääosin maalaamalla ja olen myös verhoillut nojatuolin. Makuuhuoneen kaappiin uudistin ovet rottinkiverkolla ja vaihdoin vetimet. Maalaan myös maljakoita, lampunjalkoja ja muita pikkuesineitä. Makuuhuoneeseen tein kaakeleista sivupöydän.
Haaveiletko vielä jostain?
Yhteinen haaveemme on päästä joskus remontoimaan omistusasunnosta omanlainen. Olen haaveillut pitkään puurunkoisesta futonista, mutta nyt toive on toteutunut, sillä kirpputorilöytöni odottaa enää kuljetusta kotiin.
Näin Laura uudisti kaapinovet rottinkiverkolla:
- Irrota ovet kaapista ja poista vetimet. Irrota myös saranat, jos maalaus sitä vaatii.
- Hanki kaapin alle leveä sokkeli tai uudet, kauniit jalat.
- Jos haluat uusia vetimet tai vaihtaa niiden paikkaa, kittaa ja tasoita edellisten reiät.
- Poista varovasti ovien kehyksistä lasi tai vaneri.
- Hio kaikki maalattavat pinnat. Käytä tarpeen mukaan pohjamaalia. Rautakaupasta saa hyviä neuvoja. Lauran kaapin sävy on Tikkurilan X463 Hiekkakivi.
- Maalaa tarvittaessa toinen maalikerros.
- Kiinnitä kaapin jalat tai sokkeli.
- Leikkaa hieman ovikehyksen aukkoa suurempi pala rottinkiverkosta ja pingota se ovenkarmiin pienillä nauloilla tai nitojalla. Rottinkiverkkoa myydään askarteluliikkeissä metritavarana. Leikkaa ylimääräinen rottinki reunoilta pois.
- Ruuvaa saranat takaisin ja laita ovet paikoilleen.
- Kiinnitä vetimet.