Jari Rämö astelee pellonpiennarta pitkin vieraita vastaan kumisaappaat jalassa. Ne ovat Jarin jaloissa alkukeväästä ja syyskesällä varmemmin kuin sandaalit. Annu Nikulan tavoittaa torpan pihamaalta pyykkiä ripustamasta. Lempeä kesätuuli kuivaa nopeasti valkoisena hohtavat lakanat.
Punamullattujen rakennusten sulkema pihapiiri kuvastaa omistajiensa kiireetöntä elämää. Kello saattaa olla pysähtynyt hetkeksi täällä Isonkyrön peltomaisemassa, hiekkatien varrella.
Juuri tämä seisahtunut nostalginen tunne sai Annun sisarineen innostumaan vanhasta, viehkosta torpasta sisarusten lapsuudenmaisemissa. Moni asia näissä maisemissa on muuttunut ja raikastunut Laihian pankissa vuonna 2000 tehtyjen kauppojen jälkeen.
– En minä ihan tasajalkaa ilosta hyppinyt, kun Annu kertoi päätöksestä ostaa hökkelikuntoinen mummonmökki siskojensa kanssa. Olen tosin monta kertaa todennut, ettei pohjalaisen naisen mieltä käännä mikään, ei edes Somerolta kotoisin oleva mies, Jari kujeilee.
Annun sisko Marja-Leena Nikula asuu Italiassa, Annu ja Jari Tukholmassa ja Katja Ellu Suomessa. Mökki toimii kohtaamispaikkana sisaruksille ja heidän perheilleen. Kun kaikki sattuvat samaan aikaan paikalle, he levittävät siskonpedit lattioille. Osa joukosta majoittuu sukumökin aittarakennukseen.
– Me tulemme Jarin kanssa keväisin tänne laittamaan paikkoja kuntoon. Marja-Leena viimeistelee tultuaan siivouksen – silloin täällä tuoksuvat mäntysuovalla pestyt räsymatot, Annu kertoo.
Jari hymyilee vieressä ja lisää:
– Kyllä mieli Tukholmassa kääntyy tänne torpan pihamaalle jo aikaisin keväällä. Oikein odotan projekteja, jotka aloitan heti, kun Annun peitekuorma on kannettu takaisin sisälle.
Pieni torppa oli Jarin mukaan ostohetkellä niin huonossa kunnossa, ettei sitä kukaan muu olisi huolinutkaan. Sisarusten silmillä oli kuitenkin vaaleanpunaiset remonttilasit ja niiden avulla unohdettu mökki sai nykyisen ilmeensä. Tosin remontista ovat etupäässä vastanneet Annun veljet ja Jari.
– Ennen mökkikauppaa miehet kävivät täällä pudistelemassa päitään. Me tytöt emme nähneet muuta kuin idyllisen maalaismaiseman ja omat lapsemme leikkimässä tutussa lapsuuden ympäristössämme, Annu nauraa.
Sukumökin kutterinpurueristeet saivat remontissa kyytiä. Miehet repivät lattioiden päälle naulatut sanomalehdet irti, ja Annun veli Erkki rakensi uudet lattiat tilalle. Annu ja Katja maalasivat mökin seinät valkoisiksi. Jari rakensi tupaan pienen, mutta tehokkaan keittiön.
– Pienet tilat avartuivat ja raikastuivat kertaiskulla, kiteyttää Annu, jonka sisustussuunnitelmassa luki valkoista, vanhaa ja valoisaa.
Annu ja Jari veivät torpan mukana tulleet talonpoikaishuonekalut paikalliselle nuorten työpajalle kunnostettaviksi. Mökin tekstiilit Annu ompeli yhdistelemällä niihin kirpputoreilta ostettuja vanhoja käsitöitä.
– Kun automme nokka kääntyy Turun laivasatamasta Isoonkyröön päin, peräluukku on aina täynnä. Talven aikana ompelen romanttisia peitteitä, tyynyjä ja verhoja tänne tuotavaksi, Annu kertoo.
Sukumökin vaalean värimaailman ansiosta alakerrassa on rauhallinen näkymä. Värikirjo tulee torppaan pellonpientareiden ja lähimetsien antimien mukana. Annu tykkää pyöräillä keräämään luonnonkukkia maljakoihin.
– Pöydillä ja ikkunalaudoilla on aina kukkia. Kerään niitä myös huussin kuivikkeen sekaan – mistä nyt voisikaan tulla parempi mieli, Annu paljastaa nauraen.
Torpan yläkerran maalaisromanttinen sisustus vangitsee tulijan katseen ensimmäisellä silmäyksellä. Muhkeilla pitsipeitoilla peitetyissä sängyissä voi loikoilla harsoverhojen alla päiväuniaikaan. Illalla pariskunta nukahtaa katsellen Annun pitsiliinoista toteuttaman unisiepparin liikehdintää.
Kaikilta mökkiläisiltä löytyi sisustukseen yhteinen sävel, ja sitä voi maustaa italialaisilla mausteilla tai tuoda sekaan ripauksen ruotsalaista kartanoromantiikkaa.
– Kun kuuntelemme täällä radiosta suomalaisia iskelmiä, tiedämme, että tämä torppa rakkaassa peltomaisemassa on paikka, jonne aina tahdomme Ruotsista palata, Annu kertoo haikeutta äänessään.
