Kävin talossa, joka oli rakennettu siirtolohkareen ympärille – nerokas talo täytti ainoan vaatimuksen, joka kodilla kannattaa olla
Omituinen talo sai Anna Brotkinin ymmärtämään, mikä kotona on oleellista. ”Hyvä koti palvelee asukkaitaan, ei muiden mielipiteitä siitä, miltä kodin kuuluisi näyttää”, hän kirjoittaa.
Lapsena kävin talossa, joka oli rakennettu jättimäisen siirtolohkareen ympärille. Talo ikään kuin halasi mykkää kiveä, ja kivi hengitti viileyttään takaisin sisälle taloon. Kuin jokin luonnon oma ilmalämpöpumppu.
Talon sisällä vallitsi erikoinen tunnelma. Se johtui siitä, että seinät, lattiat, portaat, listat, pylväät, katot ja sitä myöten siis aivan kaikki talossa oli vähän eri suuntaan vinksallaan. Ehkä sentin tai kaksi, ehkä vain millin, mutta sen verran kuitenkin, että lapsikin ymmärsi, että jokin on tolaltaan.
Haluaisin sanoa, että ihailin tuota boheemia hälläväliä-huvikumpua, mutta se olisi vale. Pidin sitä lähinnä epäkätevänä. Omituinen talo, ajattelin. Ei naurata. Miksei se voi olla aivan tavallinen talo – sellainen kuin talojen kuuluu olla? Mielestäni se muistutti enemmän majaa, teatterilavastetta tai Lintsin Vekkulaa, mutta että talo? Jonkun koti? Ei voi olla.
Oli vaikea sanoa, kuinka monta kerrosta talossa oli. Ehkä kaksi ja puoli? Kolme pilkku kolme? Vai tavallaan vain yksi ainoa?
Olin konservatiivinen lapsi, kuten kokemukseni mukaan suuri osa kaikista lapsista. Lapsi harvemmin haluaa mitään erikoista, vaan ihan vain tavallista, ja mielellään sellaista kuin kaikilla muillakin on, oli kyse sitten ruoasta, lenkkareista, taloista tai omista vanhemmista.
Siksi en tajunnut tuota vinoa taloakaan. Se oli jotain muuta ja vaikeasti määriteltävää. Se ei täyttänyt mielessäni olevia talon vaatimuksia. Huoneet olivat keskenään eri kokoisia, eri korkuisia ja eri mallisia. Oli myös vaikea sanoa tarkasti, kuinka monta kerrosta talossa oli. Ehkä kaksi ja puoli? Kolme pilkku kolme? Vai tavallaan vain yksi ainoa?
Aikuisena olen tajunnut, kuinka väärässä olinkaan. Talohan on täydellinen, suorastaan nerokas, sillä se täyttää sen ainoan vaatimuksen, joka kodilla kannattaa ylipäätään olla: se on asujansa näköinen.
Hyvä koti on sellainen, jota ei ole tehty miellyttämään sinne vierailulle saapuvaa random-sukulaista tai niitä tuntemattomia, jotka ehkä haluaisivat sen joskus potentiaalisesti ostaa. Se on tehty ajatellen niitä, jotka siellä juuri sillä hetkellä asuvat. Hyvän kodin ratkaisut on tehty itsekkäästi palvelemaan asukkaitaan, ei kuvitteellisten muiden ihmisten mielipiteitä siitä, miltä kodin muka kuuluisi näyttää.
Kotiin liittyy niin paljon kirjoittamattomia sääntöjä, joten ilahdun joka kerta kun näen, että joku ei toteuta niitä vaan sen sijaan itseään.
Vähän aikaa sitten näin erään kodin vessassa pienen matkatelkkarin. Mahtavaa! Ajattelen, että se mikä konmari-hengessä sparkkaa kenellekin iloa, se kannattaa ehdottomasti toteuttaa. Telkkarifanin toivon hankkivan läjäpäin televisioita, vaikka itse en halua ensimmäistäkään, ja viileyttä rakastavan kannattaa ehdottomasti tehdä parvekkeestaan makuuhuone.
Kotiin liittyy niin paljon kirjoittamattomia sääntöjä, joten ilahdun joka kerta kun näen, että joku ei toteuta niitä vaan sen sijaan itseään.
Joskus öisin palaan tuohon vinoon taloon, jossa lapsena vierailin. Unessani ajattelen, että siellä asuu varmasti onnellinen ihminen. Hän on heittänyt kahlitsevan vatupassin helvettiin ja tehnyt mitä mieli teki. Omassa kodissaan.
Onko talossa jonkinlainen sortumisvaara? Saattaa olla. Entä onko se kertaakaan sortunut? Ei ole, siellä se nököttää edelleen.
Ja jos jotain sortuisikin, niin senhän voi onneksi aina rakentaa uudelleen. Vaihtelun vuoksi vaikkapa toiseen suuntaan kallelleen.
