
Tulevaisuudessa sienillä eristetään ehkä taloja, sanoo mikrobiologi, joka tutkii sienten hyödyntämistä rakentamisessa
Ravinnon lisäksi sieniä voidaan kasvattaa ympäristöystävällisiksi rakennusmateriaaleiksi, kertoo mikrobiologi Milla Koponen. Juuri näin! -juttusarjassa yksi asiantuntija jakaa kiinnostavaa tietoa omalta alaltaan.
”Sieni, jonka näet metsässä, on vain pieni osa kokonaisuutta, sen lisääntymiselin. Kiehtovimmat osat sienestä ovat maan alla. Sienirihmoja tutkitaan juuri nyt todella paljon ympäri maailmaa. Niistä pystytään kasvattamaan materiaaleja esimerkiksi pakkaus- ja vaateteollisuuden käyttöön. Rihmastot ovat loputtoman muovautuvia sekä helppoja ja nopeita kasvattaa.


”Tuloksena on kevyt ja huokoinen mutta kestävä materiaali, jonka pinta hylkii vettä.”
Me tutkimme Helsingin yliopistossa, miten sieniä voisi hyödyntää rakentamisessa, esimerkiksi lämmöneristeissä. Olemme keskittyneet kolmeen kotimaiseen sieneen: osterivinokkaaseen, lakkakääpään ja hytyrypykkään, jonka olen itse alun perin hakenut lähimetsästä.
Rihmasto kasvaa vaikka sahanpurussa tai oljessa. Sieni kolonisoi koko materiaalin ja sitoo sen yhteen. Tuloksena on kevyt ja huokoinen mutta kestävä materiaali, jonka pinta hylkii vettä. Rihmasto myös vähentää kolonisoidun materiaalin tulenarkuutta, mikä on rakentamisen kannalta keskeinen hyöty.


Sienet seinän välissä voi kuulostaa hurjalta ajatukselta, mutta vaaraa siitä, että rihmat jatkaisivat elämäänsä rakennuksessa, ei ole. Käyttöön valitaan vain ominaisuuksiltaan sopivia sieniä, ja kun rihmasto on kasvanut haluttuun mittaan, sienikomposiitti lämpökäsitellään 50–95 asteessa. Silloin sieni kuolee.
Rakennusmateriaalina sienikomposiitti on ympäristöystävällinen. Se sitoo hiiltä, eikä sen tuotannossa tarvita suuria määriä vettä eikä korkeaa lämpötilaa. Esimerkiksi eristeenä käytettävän mineraalivillan tuotannossa tarvittava lämpötila voi olla 1 500 astetta.
”Sienet seinän välissä voi kuulostaa hurjalta ajatukselta, mutta vaaraa siitä, että rihmat jatkaisivat elämäänsä rakennuksessa, ei ole.”
Rihmastoa voi kasvattaa materiaaleissa, joita syntyy teollisuuden sivuvirtoina. Sienikasvattamossa on mahdollista tuottaa ensin ruokaa, sitten sienikomposiitteja, ja jäljelle jäävän materiaalin voi kompostoida ja käyttää maanparannusaineena.
Tarvitaan vielä tutkimusta, jotta taloja voitaisiin eristää sienikomposiiteilla. Tutkimme muun muassa niiden käyttöikää. Sienistä tehtyjä tuotteita, kuten akustiikkapaneeleita, on kuitenkin jo myynnissä maailmalla.”

