”Olen pienestä pitäen piirtänyt paljon. Minusta löytyy lapsuudenkuvia, joissa olen kieli suupielessä äärimmäisen keskittyneenä paperini äärellä. Vähän isompana piirtelin mallista käyttäen apuna muun muassa lehtien kuvia.
Perheelläni oli varmasti vaikutusta harrastuneisuuteeni ja intooni askarrella, sillä isäni on taitava käsistään. Lähisukuni naiset, äitini, tätini, mammani ja mummuni ovat kaikki neuloneet. Isoäideiltäni olen oppinut myös virkkausta.
Neuloin pienenä mielelläni esimerkiksi lapasia. Ala-asteen käsityötunnilla autoin välillä luokkalaisiani nostellen heidän pudonneet silmukkansa. Neulonnan opit sain lähipiiriltä, mutta muut kädentaidot olen harjoitellut itsekseni. En ole käynyt alan kouluja tai edes lyhytkursseja. Olen oppinut asiat yrityksen ja erehdyksen kautta, ja olen kokeillut kaikenlaista.
Luovuuden liekin lepatusta
Huovutusvilla tuli elämääni tammikuussa 2017. Olin nähnyt kuvia erilaisista huovutustöistä ja lähdin ostoksille paikalliseen askarteluliikkeeseen. Minua kiehtoi prosessi, jossa villa ottaa pysyvän muodon pelkästään ohutta neulaa käyttämällä. Olikin mielenkiintoista oivaltaa, miten työ hiljalleen muotoutuu, kovettuu ja miten pystyn lisäämään siihen kerroksia.
Ensimmäinen, edelleen tallella oleva, huopahahmoni oli viisisenttinen pupu. Kun pääsin vauhtiin, alkoi hahmoja syntyä nopeasti. Välillä ne pääsivät maailmaan vaikkapa rintakoruina. Kun työskentelin lastenhoitajana päiväkodissa, hahmoni saivat paljon huomiota. Kerran minulla oli rinnassani suomalaisesta animaatiosarjasta tuttu Kikattava Kakkiainen, ja lastaan hoitoon tuonut isä hämmentyi pahanpäiväisesti. Lapsi nimittäin osoitti minua hokien samalla Kakkiainen-sanaa. Isä huojentui, kun tajusi, että kyse oli vain rintakorusta.
Voi sanoa, että hurahdin huovutukseen. Ensimmäinen tekemäni näköishahmo syntyi, kun kuuntelin Queenin musiikkia. Tein Freddie Mercuryn hahmoa useita päiviä. Voi, sitä luovuuden liekin lepatusta.
Ensimmäisen nukkeni ”luuranko” on tehty pelkästään piippurasseista, eikä se taitu, kuten seuraavat työni. Myöhemmät hahmot tuin rautalangan ja piippurassin yhdistelmällä. Rautalanka on taivuteltavaa, mutta piippurassi luo paremman tarttumapinnan villalle.
En seuraa mittasuhteita orjallisesti, sillä nukkeni ovat karikatyyrin tapaisia. Olen kauhean kriittinen. Saatan nostaa lähes valmiin nuken alas hyllyltä ja tikuttaa sitä vielä lisää. Toisaalta päivän tai parin taukokin tekee hyvää. Kun on katsellut kuvia ja tutkinut kasvojen mallia intensiivisesti tunteja, se alkaa puuduttaa. Työn lomassa tulee väkisinkin myös epätoivon hetkiä. Forrest Gump -näköisnukkea tehdessäni katkaisin hermostuksissani monta huovutusneulaa. Siinä ei vain tuntunut menevän mittasuhteet oikein.
Kaikki lähtee päästä
Käytän huovutuksessa lampaanvillaa. Aluksi pärjäsin pienillä askartelijoiden pusseilla, mutta nyt suurempia värimääriä on ostettava muovipussillinen kerrallaan. Aloitan aina työn hahmon päästä, koska sen pitää olla näköinen. Vasta sitten pystyn ajattelemaan vartalon muotoilua.
Pyöritän rautalangan päälle askarteluvanua ja jätän hahmolle niin pitkän kaulan, että voin myöhemmin rakentaa luurangon kaulasta alaspäin. Jos hahmojen teosta innostuu, kannattaa panostaa laatuun, sillä huonosti huopuva vanu syö intoa.
Pidän hahmon päätä kämmenelläni huovuttaessani sitä. Päällystän vanun villalla hiljalleen, muotoa antaen. Työtä pitää katsoa koko ajan useista eri kulmista ja pyörittää sitä kädessään. Kasvojen etuosat kovettuvat hiljalleen ja se on sekä etu että haitta. Pinnan pitää olla toki tiivis, mutta jossain vaiheessa muotoja voi olla vaikea muuttaa.
Työstäminen näkyy myös pään muodossa, josta tulee ajan mittaan littana. Takaraivoon on lisättävä huopaa, vaikka olisi alussa tehnyt siihen täydellisen muodon. Yksityiskohdat, kuten korvat, tikutan ensin erillisellä huovutusalustalla ja kiinnitän vasta sitten nukkeen.
Saatan myös tehdä nukeilleni pieniä yksityiskohtia polymeerimassasta. Massasta olen tehnyt muun muassa Edward Saksikäden sakset ja Pahattaren taikasauvan. Joskus tein siitä lapseni joulukalenteriin pieniä Barbababa- ja Muumi-figuureja.
Kaikki näköisnukkeni ovat tribuutteja esikuvilleen, eikä niitä ole tarkoitettu myyntiin. Useimmat istuvat tai seisovat olohuoneeni hyllyllä. Muusikko Michael Monroe sai hymyn huulilleni, kun hän esitteli tekemäni näköisnuken sosiaalisen median kanavassaan. Oli hienoa huomata, että työ oli ilahduttanut myös malliaan.
Mielensäpahoittaja-hahmo on päässyt esille Solar Films -elokuvayhtiön tiloihin. Sain esitellä sen aikoinaan itselleen Heikki Kinnuselle. Se oli sellainen hyvän mielen tapaaminen Mielensäpahoittajan kuvauksissa.”
Kuvat: Sanni Kallonen
