Ei ole väliä mitä viljelet, kunhan viljelet
Viljely omalla pihalla on opettanut Sanna Stellanille monta asiaa. ”Tehtäväni on kuunnella luontoa nöyrästi”, hän kirjoittaa Kotivinkin kolumnissaan.
Ensimmäisenä kesänä kotitalomme Ketunkorven pihalla heitin muutaman nahistuneen perunan maahan ja kasasin multapussin jämät keoksi päälle. Joskus muistin kastella, aika usein en, mutta niin vain luontoäiti palkitsi aloittelevan vihannestarhurin. Syksyllä sain nostaa oman maan perunat mullasta. Kauniita, punaisia Rosamundia.
Viime vuonna istutimme lasten kanssa porkkanoita siemenestä. Seurasimme niiden kasvua herkeämättä ensin ikkunalaudalla, sitten takakuistilla. Ihastelimme hentoja taimia ja innostuimme, kun ne alkoivat kasvaa. Haaveilimme suussa rouskuvista porkkanoista sadonkorjuun aikaan.
Sitten esittelimme viljelykset äidilleni. Äiti totesi heti, etteivät ne olleet porkkanoita ollenkaan, vaan ilmiselviä tomaatteja.
”Eivät ne olleet porkkanoita ollenkaan, vaan ilmiselviä tomaatteja, äiti totesi heti.”
Ja toden totta, tomaattejahan ne olivat. Olen tehnyt naattipestoa usein, joten olisihan minun pitänyt tajuta, etteivät vantterat tummanpuhuvat lehdet muistuttaneet millään tavalla porkkanan hentoa vihreää. Innostuksen kiihkossa en vain ollut kiinnittänyt asiaan huomiota.
Missä vaiheessa virhe oli tapahtunut, ei kukaan tiedä. Syytän tietenkin väärinpakattua siemenpussia, itselläni kun ei ole ollut tapana tehdä virheitä.
Onneksi tomaatti on ehdoton lempivihannekseni, joten olin yllätyksestä iloinen.
Enää oli vain yksi ongelma. Tomaatti tarvitsisi kasvaakseen pitkän ja kuuman etelän kesän tai lämpimän ja valoisan kasvihuoneen, mutta kumpaakaan näistä en voinut tarjota.
Ikuisena optimistina siirsin taimet suojaisaan ja paahteiseen paikkaan talon seinustalle. Rakensimme oksista tukia, joita pitkin köynnökset voisivat kiipeillä. Jäimme malttamattomina odottamaan syksyn satoa.
Kun kesä alkoi taittua syksyyn ja illat viiletä, hoputimme hellästi tomaattejamme kypsymään. Pieniä, kiinteitä kaunokaisia oli kasvanut kesän aikana monta, mutta väriä ne eivät olleet ehtineet saada.
Kun ensimmäiset pakkasyöt viilsivät kasvukauden poikki, otimme tomaatit raakoina sisälle ja annoimme niiden jälkikypsyä sanomalehden alla. Suurin osa pysyi vihreinä, mutta muutama reipas punastui lähes kypsäksi. Ei niitä montaa ollut eikä niistä pastakastikkeeksi riittänyt, mutta juhlavaa niitä oli maistella.
”Kaupasta olisimme helposti saaneet rasian tomaatteja, mutta kasvukauden aikana meille oli muodostunut suhde.”
Vaikka olimme mielestämme istuttaneet porkkanoita, kiinnyimme tomaatteihin matkan varrella. Sitä paitsi jos ei istuta mitään, ei voi odottaa satoakaan.
Eikä sillä ole niin väliä mitä viljelee, kunhan viljelee. Kasvun ihmettä on aina kiinnostava seurata. Kaupasta olisimme helposti saaneet rasian tomaatteja, mutta kasvukauden aikana meille oli muodostunut suhde.
Olen oppinut viljelyharrastuksesta kaikenlaista. Viljelykset eivät esimerkiksi tottele aikataulujani. En pysty pistämään yhteistä kalenterimerkintää millekään puutarhahommalle, koska tehtäväni on kuunnella luontoa nöyrästi. Viljelyksillä on tarpeensa ja toiveensa ja oma aikataulunsa kasvaa kukoistukseen.
Niin se on meillä ihmisilläkin. Pakottaminen ei auta, vierestä voi vain tarjota hellää huolenpitoa sen mukaan miten parhaaksi näkee. Joskus lopputulos on ihan muuta kuin odotti, ja parempi niin.
Sanna Stellan on näyttelijä, joka laittaa talvella leivän päälle tomaatin sijaan omenasiivuja.
