"Ajatus siitä, että työ tekijäänsä kiittää, loistaa nykyään poissaolollaan. Työpaikoilla ajatellaan, että ole onnellinen kotonasi mutta täällä tehdään tulosta.
Silti uskon, että työssä itse prosessi iloineen ja suruineen on tärkeämpi kuin tulos tai palkkiot. Jos ei koe sitä merkitykselliseksi, katkeroituu. Koska joku saa aina enemmän, toisen palkkiot ovat kiiltävämmät ja tunnustukset puhuttelevammat. Niiden, joiden kädet ovat mullassa, pitäisi pitää siitä mullasta.
Kaikki eivät voi tehdä palkitsevaa työtä, mutta jokainen pystyy vaikuttamaan oman työympäristönsä ihmisiin. Ja suhteet muihin ovat ainoa tapa mitata, mitä ihmisellä täällä on.
Jos pidän kiinni siitä, että menen aamukahvin jälkeen työhuoneelle soittamaan ja kirjoittamaan laulunsanoja vihkoon, päiväni ovat hyviä. Niistä tulee viikkoja, kuukausia ja vuosia ja elämästä elämisen arvoista. Jos vieraannun ytimestä, vieraannun muustakin. Jos nauttii vain työn tuloksista, tulee kuolemanpelkoa ja merkityksettömyyden kokemusta mittakaavassa, jota on vaikea hallita. Työ on nimittäin myös tapa saada lohtua yksinäisyyteen. Työhän on kuin hyvä ystävä: voi miettiä, mitä sen kanssa tekee huomenna. Se ei ole aina mukava, mutta sen luokse voi palata.
Tuloksia tärkeämpää on se, miten kokee onnistuvansa arjessa. Jos antaa duunille kaikkensa eikä ole annettavaa himassa, onko onnistunut? Sillä sitä tarvitaan. Onnistumista seuraa ihana keveys, mutta myös haikeutta. Se tuntuu siltä kuin saattelisi junalle kylässä ollutta lapsuudenystävää: olipa mukavaa.”
Kuvitus Maiju Lönnroth/Istock
