”Samaan aikaan kamalaa ja fantastisen ihanaa” – Halla löysi ikebanasta keinon itseilmaisuun parantumattomasta sairaudesta riippumatta

Ruusuja ja risuja rakkaudella, niinkin voisi ikebanaa kuvailla. Japanilaisessa kukkienasettelussa kukat ja kuivat oksat ovat yhtä lailla tärkeitä. Halla Kantola ei ollut vielä asetellut yhtäkään oksaa, kun hän sai kutsun jatkokurssille, jossa osa muista oppilaista oli harrastunut ikebanaa jo 30 vuotta. Se oli onni, sillä koronarajoitusten takia kurssille pääseminen oli jo näyttänyt lähes epätoivoiselta.

Halla, miten innostuit juuri ikebanasta?

Olen tutkinut japanilaista kulttuuria jo nuorena. Aloitin jujutsun 15-vuotiaana. Olin pitkään ainoa nainen salilla, se oli nuorelle tytölle voimauttavaa. Siirryin aikidon pariin parikymppisenä ja kiinnostuin japanilaisesta filosofiasta, kielestä ja kulttuurista.

Ikebana oli kiinnostanut minua pitkään, ja korona-aikana päätin, että nyt on oikea aika ottaa laji haltuun. Ei minua voitu kuulemma jättää rannalle ruikuttamaan, kun olin niin innokas! Aloitin lajiin tutustumisen jatkokurssilta. Sen jälkeen olen juossut opettajan perässä kursseilla ympäri Etelä-Suomea. Opettajani Elizabeth Asikainen on Suomen kokeneimpia ikebanaopettajia, ja jämerä ja tekevä tyyppi. Ikebanassa muodostetaan seppä-kisälli-suhde, ja suoritukset tehdään aina samalle opettajalle.

Halla Kantolan kotona on tataminurkkaus, joka toimii hengailupaikkana ja mietiskelynurkkauksena. ”Jos oikein hörhähdän, saatan kirjoittaa siinä runoja ja juoda teetä”, Halla sanoo ja naurahtaa. Hän taitaa japanilaista kulttuuria monipuolisesti ja osaa myös kieltä. Japanilaisten kavereiden kanssa hän harrastaa kirjeenvaihtoa.

Ikebanassa asetelma tehdään katselusuunta huomioiden. Tätä asetelmaa kuuluu katsella ylhäältä. Matalaan maljaan laskettu vesi on keskeisessä roolissa.

Oksat Halla on poiminut omasta pihasta. ”Olen aina rakastanut metsää ja rantoja, mutta nyt tarkkailen ympäristöäni entistä intensiivisemmin. Jokainen vastaantuleva karahka tai jopa roska saattaa olla oivallinen materiaali sen päivän asetelmaani.” Kukat Halla hakee Porvoon Kukkatalolta, jossa jo tiedetään, että kukkia lähtee aina mukaan iso kasa.

Kursseilla ikebana on hetken taidetta: yhtä asetelmaa tehdään yleensä tunti, työt katsotaan yhdessä ja puretaan pois. Tähän työhön Halla valitsi harsokukkaa ja neilikkaa lehdettömän oksan rinnalle.

Ikebanatasojen suorittamisesta saa todistuksen Japanista asti.

Mitä ikebana sinulle antaa?

Ikebana on minulle mietiskelyä ja maadoittumista. Tykkään harjoittaa kärsivällisyyttäni. Materiaaleja on ihana tuoksutella ja hypistellä.

Työskentely on samaan aikaan aivan kamalaa ja fantastisen ihanaa. Ärräpäitä lentää silloin, kun oksat eivät mene niin kuin haluan. Manaan itseäni ruusun käyttämisestä, kun sormet ovat piikeistä verellä. En ole kertaakaan halunnut lopettaa.

Olen mielestäni aika huono piirtämään ja maalaamaan. Lihassairauteni vaikuttaa siihen, että käsi väsyy ja kipeytyy ja jälki on kömpelöä. Minulla on synnynnäinen lihassairaus myotonia, joka todettiin 12-vuotiaana, kun jalkani alkoivat mennä jumiin liikuntatunneilla ja kaatuilin. Sairaus on vähän kuin lihaksen sähkövika. Siihen ei ole parantavaa lääkitystä.

Ikebanaa pystyn harrastamaan sairaudestani huolimatta. Siinä ei tarvita voimaa tai samanlaista käden tarkkuutta kuin piirtämisessä, eikä käsiäni ala kolottaa, vaikka työstäisin asetelmaa pitkään. Ikebanasta olen löytänyt tavan ilmaista itseäni taiteellisesti.

Ikebana myös tasapainottaa välillä minuuttiaikataulun mukaan elettävää hektistä arkeani. Teen täysipäiväisesti asiantuntijatyötä ja opiskelen julkisoikeutta. Olen aiemmalta ammatiltani viittomakielen tulkki, mutta jouduin luopumaan ammatistani. Sairaus kangistaa lihaksiani, joten aloin ikään kuin mongertaa viittomakielellä.

Harrastus antaa onnistumisen tunteita, silloin saa vähän ”löyhytellä omakehua”. Kursseilla jaamme onnistumisen ilot ja myötätuskastumisen.

Hallaan vetoaa sogetsu-koulukunnan rajoja rikkova tutkimusmatkailu, jossa materiaaleja yhdistellään rohkeasti. Seinällä roikkuvaa asetelmaa kutsutaan kakebanaksi.

Halla ei tarvitse vielä apuvälineitä, mutta lihassairaus kuluttaa vähitellen tuki- ja liikuntaelimiä. Hän on iloinen, että asetelmien tekemisessä sairaus ei haittaa. ”Toinenkin harrastukseni, vatsatanssi, tekee minulle todella hyvää. Suunnittelen myös paluuta aikido-salille.” Pyöreässä lasimaljakossa on harsokukkaa, heinää ja sellofaania.

Ikebana-asetelma tehdään kenzanin eli kukkasiilin avulla. Pikkukenzanit olivat löytö porvoolaisesta Goodwill-kierrätysmyymälästä. Musta työkalupakki sai ylennyksen kynsitarvikesalkusta ikebanasalkuksi. Jotkut harrastajat kuljettavat mukanaan isoa matkalaukkua. Taustalla on ensimmäinen orkidea, jonka Halla on saanut kukkimaan uudelleen.

Millaisia sääntöjä ikebanassa on?

Ikebanaa opiskellaan tuhansissa eri koulukunnissa. Noudatan sogetsu-koulukunnan oppeja, joka on uudehko ja moderni. Siinä haetaan kauneuden rajoja. Töissä voi käyttää myös esimerkiksi pillejä tai muovia, kaiken ei tarvitse olla luonnonmateriaalia.

Teen asetelmat tunnepohjalta. Toki oppitunneilla on tehtäviä, joissa on tarkat puitteet, esimerkiksi joskus keskitytään veden rooliin. Menen materiaalien ehdoilla, eikä töitä kannata liikaa suunnitella. Asetelmasta pitää löytyä epäsymmetriaa ja vastakohtia, esimerkiksi keveyttä ja voimaa. Työ ei saa olla täyteen ammuttu, vaan siihen pitää jäädä tyhjää tilaa.

Olen diplomaattinen luonne, ja ikebanaa opetellessa otan opettajan palautteen vastaan ja teen muokkauksia sen mukaan. Aika harvassa ovat kerrat, että olisin ollut eri mieltä. Olenhan vasta oppilas.

Maljakon ja työn pitää sointua yhteen tai olla harkitusti täysin poikkeavat. Ikebanaan sopivia maljakoita, joissa olisi vaikka halkeamia tai useampia reikiä, ei ole hyvin tarjolla. Siksi moni harrastaja tekee itse keramiikkaa. Hallalla maljakoita on hänen mielestään liian vähän, miehen mielestä liikaa. Halla valitsi lempikukalleen hortensialle muhkean maljakon.

Seuraa Instagramissa @hallankukkia

Kahvikuppityön Halla teki miehensä työpöydälle. Puoliso pyysi miniatyyriasetelmaa, jota Halla halusi harjoitella, vaikka se kuuluu vasta edistyneempien opintoihin.

Miten haluaisit vielä kehittyä?

Tähtään ikebanassa opettajatasolle, jotta voisin pitää kursseja. Se vaatii 5. tason kirjan suorittamista, nyt olen kirjoissa 3 ja 4. Realistinen ajatus on, että siihen menee vielä kymmenen vuotta. Kunnianhimo on minuun sisäänrakennettua. Vaikka koen olevani vahvasti introvertti, tykkään opettamisesta. Suomessa ei ole tietääkseni montaa nuorta opettajaa, ja mestarit ovat eläköitymässä. Koen jonkinlaista velvollisuudentunnetta siitä, ettei laji kuihtuisi Suomessa pystyyn.

Kuulun suomalais-japanilaiseen yhdistykseen, jossa on todella syvällisesti esimerkiksi japanilaiseen musiikkiin tai taiteeseen perehtyneitä ihmisiä. Heidän rinnallaan tuntuu, että itse tunnen kulttuuria vain pintapuolisesti.