
1. Valoja kannattaa aina sammutella sähkön säästämiseksi, kun tilasta poistutaan.
TOTTA! Näin on siitäkin huolimatta, että valaistuksen osuus kotitalouden kulutuksesta on koko ajan pienentynyt. Jo vuonna 2011 valaistuksen osuus kotitalouksien sähkönkulutuksesta oli tippunut 8 prosenttiin, ja sen jälkeen kulutus on pienentynyt radikaalisti energiansäästölamppujen ja ledien ansiosta. Valaistuksen osuus on kotitalouksissa enää joitain satoja kilovattitunteja vuodessa.
2. Loisteputkien sytyttäminen vie niin paljon sähköä, että niitä ei kannata sammuttaa, vaikka tila olisi välillä tyhjilläänkin.
TARUA! Tosin jatkuva rämpyttely ei tee loisteputkille ja energiansäästölampuille hyvää, joten muutaman minuutin vuoksi niitä ei kannata räpsytellä edestakaisin.
3. Sähkösaunaa kannattaa pitää päällä saunomisen jälkeen jonkin aikaa, jotta se kuivuisi kunnolla.
TARUA! Jälkilämpö kuivattaa saunaa ihan riittävästi, kunhan saunan ja pesuhuoneen ilmanvaihtoa tehostetaan tarpeeksi saunomisen jälkeen.
4. Elektroniikkalaitteet eivät kestä jatkuvaa sammuttelua, joten tv:n ja tietokoneen valmiustila kannattaa pitää päällä.
TARUA, mutta pienellä varauksella. Laitteiden kestävyyteen ei itse valmiustilalla pääsääntöisesti ole merkitystä. Osa elektroniikan komponenteista rasittuu hyvin tiheästä sammuttelusta. Elektroniikan osuus kokonaissähkölaskusta on kasvanut samaan tahtiin kuin valaistuksen osuus on pienentynyt. Siksi sähkön säästäminen edellyttää, että stand by -tila kytketään laitteista pois, jos laitteita ei käytetä pitkään aikaan. Yhtä tärkeä on katsoa, että tietokoneen virransäästön säädöt ovat kohdallaan, eli että näyttö ja kiintolevy kytkeytyvät oikeasti pois päältä virransäästötilassa ja virransäästötila menee päälle turhia viivyttelemättä.
5. Sähkön säästämisen kannalta kodinkoneita on järkevää käyttää yöllä, koska silloin sähkö on halvinta.
TARUA! Automaattisesti asia ei ole niin. Sähkön säästäminen on täysin kiinni siitä, millainen sopimus asiakkaalla on sähköä myyvän yhtiön ja sähkönsiirtoyhtiön kanssa. Kannattaa siis tutkia omaa sähkölaskuaan ja tarvittaessa ottaa selventävä puhelu sähköyhtiön asiakaspalveluun. Sähkön säästäminen helpottuu, kun seuraa oman kulutustaan aktiivisesti oman sähköyhtiön online-palvelun avulla.
6. Sisälämmön laskeminen asteella tuo selvän säästön sähkölaskussa, jos talo lämpenee sähköllä.
TOTTA! On arvioitu, että asteen pudotus sisälämpöön pienentää sähkölaskua noin kolmella prosentilla. Sähkön säästäminen ja 25 asteen lämpö sisätiloissa ovat huono yhtälö. Ainakin vierashuonetta, autotallia ja tuulikaappia voi huoletta pitää melko viileinä. Kannattaa hyödyntää automatiikkaa tai etäohjausta lämmön pudottamisessa, kun on talosta poissa.
7. Ilmalämpöpumppua ei kannata käyttää kesällä viilennykseen, koska se syö niin paljon sähköä.
TARUA! Ilmalämpöpumpun käyttö viilennykseen syö laitteen lämmityssähkön säästöstä useimmiten 5–10 prosenttia. Viilennyksen alussa laite syö paljon sähköä mutta itse lämpötilatason ylläpitäminen kuluttaa sähköä varsin maltillisesti. Viilennys kannattaa kytkeä pois, kun rakennuksesta on poissa. Ilmalämpöpumppu on tehokas viilennyksessä, ja tilan kyllä saa taas nopeasti jäähdytettyä, kun laitteen käynnistää.
8. Kodinkoneita ei kannata vaihtaa energiatehokkaampiin sähkön säästämisen vuoksi, vaan järkevintä on käyttää laite loppuun.
TARUA! On tietysti totta, että laitetta ei ole järkevää vaihtaa kolmen vuoden välein. Toisaalta taas vaikkapa jääkaappi simahtaa Murphyn mukaisesti usein juhlapyhinä tai jouluna. Uusi laite joudutaan ostamaan kiireellä. Jos sinun on pakko saada nopeasti mikä tahansa markkinoilla oleva jääkaappi, et taatusti puntaroi laitteen ominaisuuksia, energiatehokkuutta ja hintaa. Laitteen mitoittaminen kotitalouden koon mukaiseksi on sähkön säästämisen kannalta erittäin tärkeää, sillä kaikki uudet laitteet ovat melko energiatehokkaita.
Vanhat laitteet voivat kuluttaa yllättävän paljon sähköä. Se paljastuu melko helposti laitekohtaisen sähkönkulutusmittarin tai sähköyhtiön online-palvelun avulla. Näin paljastuu esimerkiksi jääkaapin korkea yöllinen kulutus. Kylmälaitteiden ikää voit pidentää helpoiten imuroimalla toisinaan niiden alta, päältä ja takaa sekä sulattamalla laite säännöllisesti.
9. Kännykän laturi kuluttaa sähköä pistokkeessa silloinkin, kun puhelin ei ole kytkettynä.
TARUA, mutta hiukan tottakin. Uusien puhelimien laturit kuluttavat pistokkeeseen kytkettyinä sähköä olemattoman vähän, kun puhelin on irrotettu niistä. Vanhoissa latureissa tilanne saattoi olla toinen. Helppo nyrkkisääntö on, että kun laturi tuntuu käteen lämpimältä, virtaa kuluu – muuten ei.
Asiantuntijat: Elina Ovaskainen ja Sami Seuna, Motiva