”Säästäminenhän on oikeastaan aika ikävää.
Kuvitellaan, että meillä on kymppi pöydällä. Kivointa olisi kuluttaa se juuri nyt johonkin mukavaan. Olen ollut pankkihommissa neljällä eri vuosikymmenellä, enkä ole juurikaan tavannut ihmisiä, jotka tulisivat onnelliseksi konkreettisista seteleistä. Raha itsessään ei tuo onnea, mutta muutama euro sivussa antaa vaihtoehtoja. Niitä taas voi hankkia niin, ettei aina pane ylimääräistä kymppiä sileäksi.
Säästää pitäisi kolmella tavalla. Ensinnäkin on hyvä olla turvallisuuden tunnetta luova puskuri, jos vaikka pesukone leviää. Toiseksi on hyvä varautua ajoissa eläkepäiviin, sillä yksilön vastuu vain lisääntyy. Tämänkaltainen säästäminen lisää levollisuuden tunnetta. Mutta lisäksi pitää säästää turhuuteen, kuten matkaan. Ihan vain johonkin, josta tulee hyvä mieli ja josta ei tarvitse kärsiä huonoa omaatuntoa.
Suutarin lapsella ei ole kenkiä minunkaan tapauksessani, mutta yritän noudattaa näitä kolmea sääntöä. Minun turhuuteni ovat moottorilla käyvät, pörisevät vekottimet. Siinä ei ole järjen hiventäkään, että pidän kallista moottoripyörää, jolla ajan vain pari kuukautta vuodesta ja jonka arvo laskee heti kaupasta ulos työnnettäessä. Mutta harrastus tekee minulle paremman olon.
Suomi on vaurastunut ihan hetki sitten, ja monella iäkkäällä on tiukassa ajatus, että rahaa täytyy säästää jälkipolville. Tingitään omasta arjesta, koska halutaan lapsille parempaa. Ajatus on kaunis, mutta yhä useammin totuus on, ettei seuraava sukupolvi tarvitse niitä perintöjä. Seniorit saisivat hyvillä mielin käyttää rahat oman arkensa helpottamiseen.
Sen olen toki matkan varrella huomannut, ettei ihminen juuri koskaan tee isoja ratkaisuja järjellä vaan tunteella, ja perustelee ne sitten järjellä.”
