Saaramaija ja Petri Vesterinen ovat remontoineet kotiaan Fiskarsissa vanhaa kunnoittaen. He ovat onnistuneet säilyttämään siellä menneen ajan tunnelman. Remontin myötä syntyi myös yhteinen oma yritys.
Sisustus on yhdistelmä talossa jo olleita kalusteita, Saaramaijan ja Petrin sinkkuaikojen huonekaluja sekä kirpparilöytöjä. Puun, ruskean ja valkoisen sävyt toistuvat kodin eri tiloissa ja tekevät tyylistä yhtenäisen.
Aiemmin sähkövastuksilla toiminut pönttöuuni palautettiin remontin yhteydessä puilla lämmitettäväksi. Saaramaija ja Petri ovat säilyttäneet talossa alkuperäisen huonejaon. Ruokailutilasta avautuu kaunis näkymä olohuoneeseen.
Voi sitä onnea, kun sytytimme pönttöuuniin ensimmäisen kerran tulet.
Juhannusruusun oksat on taitettu oman pihan pensaasta.
"Voi sitä onnea, kun sytytimme pönttöuuniin ensimmäisen kerran tulet! Talo on vähän kuin meidän kihlajaislahjamme. Keväällä 2013, samalla viikolla kun menimme kihloihin, silmiimme osui netissä Penttiläksi nimetyn talon myynti-ilmoitus.
Rakennus ei näyttänyt erityisen houkuttelevalta mineriittiverhouksineen ja sisätilojen punaisine muovimattoineen. Siitä oli tehty kuitenkin jo yksi tarjous, vaikka yhtään näyttöä ei ollut vielä pidetty. Saimme sovittua esittelyajan heti, ja kas, pian olimme jättäneet oman tarjouksemme. Meistä tuli Penttilän uudet omistajat!
Vesipiste, liesi ja puuhella sijoitettiin samalle seinustalle. Vaaleat pinnat tekevät erilaisista materiaaleista toteutetusta kokonaisuudesta yhtenäisen. "Remppa-aika meni myslin voimalla, koska emme voineen kokkailla emmekä tiskata."
Peikonlehti ja palmuvehka viihtyvät ruokailuhuoneessa suuren ikkunan läheisyydessä. Kattaustekstiilit ja astiat säilytetään vanhassa vitriinissä, jonka pari hankki Tori.fistä.
Keittiön ikkunasta aukeaa kaunis peltomaisema. Talon sijainti omassa rauhassaan viljapellon laidalla ja puutarha hedelmäpuineen ja marjapensaineen puhuttelivat Saaramaijaa ja Petriä.
Oli sattuma, että päädyimme Fiskarsiin. Olemme molemmat opettajia. Petri opiskeli Rovaniemellä ja minä Raumalla. Kerran Petri kyyditsi minua Helsingistä Raumalle, ja päätimme koukata Fiskarsin kautta. Paikka lumosi meidät.
Pian tämän jälkeen Petri sai opettajan paikan Fiskarsin koululta. Minä jäin vielä Raumalle päättämään opintoni. Vierähti vuosi, ennen kuin yhteinen koti löytyi Fiskarsista.
Suurin osa kodin tapeteista on Pihlgren ja Ritolan mallistoa.
Ennen Vesterisiä Penttilä ehti olla saman suvun hallussa kolme sukupolvea. Kaupassa tuli mukana irtaimisto, josta pari on säiyttänyt osan. Periaatteena on, että kotia ei täytetä turhalla tavaralla. Jos jollekin kalusteelle tai esineelle ei ole käyttöä, se myydään pois.
Pieteetillä kotiaan remontoiva valitsee talon henkeen sopivat rakennustarvikkeet ja valokatkaisijat. Mikäli vanhaa ei voi korjata, vanhan ajan tyyliin tehtyjä rakennustarvikkeita voi ostaa muun muassa suomalaisesta Domus Classica -myymälästä.
Ihastuimme Penttilän mahdollisuuksiin. Onneksi taloa ei ollut pilattu aiemmilla remonteilla. Olimme nimenomaan etsineet remonttikohdetta, johon saisimme itse puhaltaa hengen ja josta voisimme tehdä näköisemme.
Olemme tehneet täyden remontin. Ensimmäisenä kesänä uusimme ulkovuorauksen ja katon. Mineriitti vaihtui pystyrimalaudoitukseksi, ja katto sai uudet pellit.
Viihdymme kotona. Tykkäämme poltella kynttilöitä, kuunnella musiikkia ja musisoida itsekin.
Pariskunta suunnittelee työhuoneessaan muun muassa uusia tuotteita Suoma Designille. Yritys sai alkunsa taloa remontoidessa, kun kotona alkoi olla liikaa itse tehtyä. Saaramaija on luonut Suoma Designille oman vaatemalliston, ja nyt hän suunnittelee miehille rusetteja pellavasta, korkista ja kierrätysnahasta.
Olohuoneessa on linjakas päiväpeti, jossa kaksi vuotias Astrid ottaa silloin tällöin torkut. Mukavinta on kuitenkin peuhata isän kanssa.
Yhteiset musiikkihetket perheen kesken ovat mieluisia sekä Saaramaijalle että Petrille, ja Astridkin näyttää perineen vanhempien musikaalisuuden. Kitara ja piano ovat ahkerassa käytössä.
Petri asui talossa jonkin aikaa yksin minun ollessani Raumalla ja remontoi töiden ohella. Tavoitteena oli saada alakerta asuttavaksi ennen muuttoani ja joulun alla vietettäviä häitämme. Vielä hääviikolla Petri maalasi alakerran lattioita.
Häiden jälkeen pidimme remppataukoa ja jatkoimme hommia yläkerrassa vasta kesällä. Vuoden aikana valmistuivat kylppäri, työhuone, makkari ja alkovi Astridille. Vuoden ikäinen Aatos nukkuu vielä meidän makuuhuoneessamme.
Yläkerran remontoimme viimeiseksi. Siellä on nyt kylppäri, työhuone, makuuhuone ja sen yhteydessä pieni alkovi Astridille.
Makuuhuoneen seinään ruuvatut kynttilälampetit tuovat tuulahduksen ajasta ennen sähkövaloja. Piironki oli talossa ja ennestään, ja muotokuva esittää edesmennyttä asukasta.
Astrid-tytär, 3, ei vielä sisusta itse alkoviaan mutta kiinnittää paljon huomiota ympärillä oleviin yksityiskohtiin. Pehmeän lammaskeinun selässä on mukava istua ja keinutella.
Vanhempien makuuhuoneen yhteydessä on pikkuinen makuualkovi, joka toimii ainakin toistaiseksi Astrid-tyttären huoneena.
Sisustustyylimme on kokeileva, ajaton ja maanläheinen. Emme miellä itseämme sisustajiksi mutta nautimme siitä, kun saamme luoda kaunista katseltavaa.
Olemme tuunanneet vanhaa ja kehitelleet uutta. Luomisvimman tuotoksia alkoi kertyä vähän liikaa omiin nurkkiin. Tämän seurauksena sai alkunsa yrityksemme Suoma Design. Myymme omia ja muiden pienyrittäjien tuotteita verkkokaupassamme.
Viihdymme kotona. Tykkäämme poltella kynttilöitä, kuunnella musiikkia ja musisoida itsekin. Laitamme mielellämme ruokaa ja puuhailemme muutenkin yhdessä. Kotimme ovet ovat aina auki ystäville ja tutuille."
Taloa ei tunne enää entiseksi, sillä mineriittilevyt ovat vaihtuneet pystylaudoitukseksi ja peltikatto on uusittu. Tulevaisuuden suunnitelmissa on rakentaa pellolle päin lasikuisti. Haaveissa on myös pihasauna.