Saara Kumpulaisen koti on täynnä itse tehtyä keramiikkaa – ”Huonot tuulet palavat saven mukana”
Ihmiset
Saara Kumpulaisen koti on täynnä itse tehtyä keramiikkaa – ”Huonot tuulet palavat saven mukana”
Jos kaunista kukkaruukkua ei löydy kaupasta, Saara tekee sen itse. Työväenopiston keramiikkakurssi sai lapsuudesta tutun innon harrastusta kohtaan heräämään uudelleen.
5.6.2019
 |
Kotivinkki

Nautin siitä, että voin juoda aamukahvin itse tekemästäni kupista. Tai jos kaupasta ei löydy kaunista kukkaruukkua, voin suunnitella sellaisen. En halua, että työni jäävät hyllylle pölyttymään, vaan niitä käytetään. Kun annan astioita lahjaksi ystävilleni, painotan heillekin, että on ok, jos jotain menee rikki. Voin aina tehdä uusia.

Joskus Saara maalaa raakapoltettuja töitään kotona. Kun alilasiteväri on kuivunut, hän vie työt kouluunsa tai työväenopistolle lasitettaviksi. Työväenopiston kursseille kuka tahansa voi mennä opiskelemaan keramiikan tekoa.

Harrastin keramiikkaa lapsena, mutta lukion jälkeen olin liian vanha kuvataidekouluun, ja ajattelin, että työväenopistossa käyvät vain eläkeläiset. Harrastus jäi. Kuvataidekoulussa olin tehnyt valusavimuotit kuppeihin, joiden mallista tykkäsin. Kuppien lasitus meni pieleen, mutta opettajani kehotuksesta säästin muotit ja raahasin ne mukanani jokaisessa muutossani.

Kun vuonna 2009 muutin Turkuun, kaipasin harrastusta. Muistin muotit ja menin työväenopiston keramiikkakurssille. Tuntui kuin olisin päässyt kotiin. Nyt olen opintovapaalla käsityönopettajan työstä ja opiskelen keramiikka-artesaaniksi.

Saara teki muotit valu­savikuppeihin lukio­ikäisenä. Ne kulkivat hänen mukanaan muutosta toiseen, ja lopulta ne saivat hänet jälleen harrastamaan keramiikkaa.
Saaran astiakaappi on juomalaseja lukuun ottamatta täynnä hänen omia töitään. ”Priimat menevät yleensä lahjoiksi muille. Vinot astiat pidän itselläni.”

Savi on lempeä materiaali, jonka sekaan voi laittaa huonot tuulet ja ne palavat sen mukana pois. Se on myös orgaaninen ja helposti lähestyttävä materiaali, johon liittyy vähän sääntöjä.

Välillä keramiikan tekeminen turhauttaa. Voi olla, että työhön on hyvä visio, mutta sen poltto tai lasitus menee pieleen. Jos savessa on ilmakupla, se voi räjähtää uunissa. Sekin turhauttaa, että pilalle menneet työt ovat roskaa, joka ei häviä koskaan, sillä poltettu savi ei maadu. Arkeologit löytävät jatkuvasti pari tuhatta vuotta vanhaa keramiikkaa.

”Keramiikkaa tehdessä kaikki muu unohtuu ja pystyn keskittymään omaan maailmaani. Samalla voin työstää asioita ja laittaa niistä nousevia fiiliksiä töihini”, Saara sanoo.
”Töistä ei aina tule sellaisia kuin olen suunnitellut.” Kaikki kappaleet kuitenkin pääsevät käyttöön. Keramiikaksi poltettu savi ei maadu, joten roskiin kuppeja ei viitsi heittää.

Kirjoitan aina töideni pohjaan etunimeni kirjaimen ja vuosiluvun. Jossain vaiheessa aloin myös kirjoittaa niihin pieniä muistiinpanoja siitä, mitä juuri silloin on ollut meneillään tai mistä esineet ovat saaneet inspiraationsa. Tein esimerkiksi kaverilleni lautaset sinä keväänä, jonka vappuna alkoi sataa lunta. Niistä kahden pohjaan kirjoitin ”Lumisade toukokuussa” ja kahden muun pohjaan ”Enää muisto vain”. Lautasten pintaan tein kuvioita, jotka näyttivät lumisateelta.

Oikeastaan tällaiset muistiinpanot ovat vanha juttu. Kävin etruskimuseossa Roomassa ja siellä oli yli kaksi tuhatta vuotta vanha kuppi, jonka pohjaan oli kirjoitettu viesti.

Saara suunnitteli mittojen mukaisen suuren laatan vessan lavuaarin taakse vessa­remontin yhteydessä.
Värit peittävät muotovirheitä. ”Tämän lautasen muodosta en tykännyt, mutta voimakas kuviointi häivyttää muotoa”, Saara sanoo.
Oudon muotoinen lautanen oli jo menossa roskiin, joten Saara käytti sitä alilasitevärien testaamiseen. Rennosta kokeilusta syntyi mieluinen lopputulos ja yksi Saaran eniten käyttämistä leipä­lautasista.
Erilaiset tekniikat haastavat vielä vuosien harrastamisen jälkeen. Saara on ihastunut japanilaiseen rakutekniikkaan, jossa keramiikan pintaan voi savustaa kuvioita.
Kommentoi »