
”Ryijyt ovat olleet minulle tärkeä itseilmaisun muoto pitkään. Sytyn pehmeistä materiaaleista ja perinnekäsitöistä ja yritän vaalia perinteisen käsityötaidon säilyttämistä. Suomalaisissa perinneryijyissä on taustalla valtavan pitkään historiaan liittyvä oma kuviomaailmansa. Tuo symboliikka kuvioaiheiden takana kiinnostaa minua, voisin tutkia sitä loputtomasti.
Arvostan tarkkuutta ja aikaa, joka kuluu yksittäisen tekstiilityön tekemiseen. Teollinen massatuotanto on syönyt käsityön arvostusta, ja haluan omalta osaltani nostaa käsityötaitoja jälleen huomion keskipisteeksi. Vaatteita ja sisustustekstiileitä pitäisi arvostaa ja niistä pitäisi pitää huolta. Erityisesti käsintehtyä ei voi arvostaa koskaan liikaa.
Olen koulutukseltani tekstiiliartesaani ja tekstiilisuunnittelija (muotoilija, AMK). Olin alun perin kiinnostunut sisustuksesta, ja ajauduin opiskelemaan tekstiiliartesaaniksi. Minulle tuli oikeastaan yllätyksenä, millainen tekstiiliartesaanin koulutus on. Koulutuksessa ymmärsin, että tämä on oma juttuni ja se, mitä rakastan: uusien taitojen ja tekniikoiden opettelu ja käsityötaidon ylläpito.
Artesaanikoulutuksen jälkeen tein muita hommia ja päädyin työskentelemään erään vastuullisen tekstiiliyrityksen markkinointitöihin. Pian kuitenkin ymmärsin, että olen väärällä puolella ja halusin suunnittelijaksi. Hain opiskelemaan tekstiilisuunnittelijaksi (muotoilija AMK) ja valmistuin tänä vuonna.
Minua kiinnostavat alakulttuurit, punk-taide ja leikittely sillä ajatuksella, mitä on lupa sanoa ja minkälaisissa konteksteissa. Se, mikä on punk-lyriikassa ihan tavallista, voikin toisenlaisessa kontekstissa olla hyvin provosoivaa, humoristista tai vapauttavaa. Olen tehnyt muutamia huoneentauluja tilaustöinä, joissa olen käyttänyt inspiraationa punk-lyriikkaa. Perinteisissä huoneentauluissa ovat seikkailleet jumalanpelon tai käyttäytymisohjeiden teemat, mutta punk-tekstit tuovat niihin aivan uudenlaisen kulman. Tein vain muutaman huoneentaulun itse ja kun julkaisin ne Instagramissa, sain kasan tilaustöitä.
Luonto ja luonnonläheiset sävyt inspiroivat minua. Esimerkiksi hyönteisten siipien väreissä on ihania väriyhdistelmiä. Myös lintujen sulkien värit ovat aivan oma maailmansa. Tykkään ryijyissäni haastaa myös hiukan perinteisiä tekniikoita esimerkiksi nukan pituudessa – niissä on pitkää nukkaa, toisin kuin perinteisissä suomalaisryijyissä.
Kun teen ryijyä, minulla on aina joku suunnitelma taustalla, vaikkakin se joskus saattaa muuttua matkalla. Suunnitelma on oltava siksikin, että ryijyä on hankala ja vielä hitaampaa purkaa kuin tehdä. Tiedän toki myös tekijöitä, jotka ompelevat ryijyjä freestylenä. Ryijyn ompelutekniikka ei itsessään ei ole vaikeaa, mutta haasteellista on, että se etenee hitaasti. Onneksi tekeminen saattaa olla ihanan meditatiivista hyvä äänikirja tai podcast korvissa.
Suhtaudun intohimoisesti myös tekstiilijätemäärään vähentämiseen. Esimerkiksi neuletöiden jämälankoja pystyy hyödyntämään ryijyihin. Olen käyttänyt jämälankoja myös esimerkiksi pörröisiin jääkaappimagneetteihin. Jämämateriaaleista suunnittelu on usein kiehtovampaa ja haastavampaa kuin valmiiden materiaalien kanssa työskentely.
Aloittelen parhaillaan kudonnan opettajan sijaisuutta Metropolia-ammattikorkeakoulussa. Toivoisin, että minulla olisi viiden vuoden päästä aikaa ja rahaa sen verran, että pystyisin toteuttamaan itseäni vieläkin enemmän tekstiilitaiteilijana.”