Tuvan narahteleva lattia, elämää nähneet seinät ja lounaissuomalainen rauha viehättävät runoilija Heli Laaksosta. Hän on asunut kahdeksan vuotta avomiehensä Miikka Lappalaisen kanssa 140-vuotiaassa Perävainio-maalaistalossa viljavan pellon laidassa. Talo on täynnä vanhoja tavaroita, joista molemmat pitävät. Miikka oli kerännyt niitä jo vuosia ennen kuin pariskunta muutti yhteen.

Etsiessämme yhteistä kotia kävimme kolmessakymmenessä talossa. Rakastamme vanhoja miljöitä, joita on enää tosi vähän. Joko ne ovat lahonneet tai talon henki on pilattu yliremontoimalla. Tätä oli pidetty hyvin eikä muutoksia oltu tehty liikaa. Entiset omistajat olivat hyvällä tavalla nuuka ysikymppinen pari, jolle esimerkiksi välttivät hyvin 1900-luvun alun ikkunat.

Myönnytys mukavuuksille on teettämämme porakaivo, josta tulee boilerin kautta lämmin vesi keittiön hanaan. Tuntuisi liian romanttiselta kuumentaa pesuvesi kattilassa. Talossa on kaksi hanaa, keittiössä ja hampaidenpesukomerossa, mutta suihku ja pesukone ovat pihasaunassa. Tuntuisi hullulta peseytyä sisätiloissa. Meillä on vain ulkohuussi. Siihen tottuu helposti.

Mitään ei muuteta, ellei se ole rikki. Ulkolaudoitusta paikkailtiin ja kattoa uusittiin osin. Muutamaa huonetta on hiukan maalattu ja tapiseerattu. Tapetit ostimme Pihlgren & Ritolasta, jolla on vanhaa tunnelmaa henkiviä paperitapetteja.

Työhuoneeni katosta poistettiin pinkopahvi, ja alta paljastui kaunis katto. Lattiaan oli vedon takia laitettu kuitulevy ja muovimatto, mutta meille estetiikka on tärkeämpää kuin maallinen veto. Jahkaamme vielä, mitä sille tehdään. Nyt huoneen toisella puolella on kaunis ja kylmä lautalattia, ja toisella puolella ruma mutta lämpimämpi muovimatto-kuitulevy.

Tuntuu luontevalta kantaa talvella puita ja pohtia oikeanlaista vaatetusta. Ihmiselle kasvaa tottumus ja talvikarva, ja aina voi siirtyä lämpimämpään paikkaan tuvassa. Pitkän pakkasjakson jälkeen käy häivähdyksenomaisesti mielessä, että jollain voi olla helpompaa. Lämmitys hoituu puilla ja parilla sähköpatterilla, mutta talvella pidämme lämpimänä vain tupaa ja kahta kamaria.

Tupakeittiö on lempipaikkani. Lähes kolmimetrisen ruokapöydän äärellä luen lehtiä, kirjoitan, maalaan, meikkaan ja syön. Kun maailma murjoo, käperryn kotiin. Täällä ei tarvitse ottaa iloista ilmettä ketään varten. Mokkulammekin on sopivan hidas. Pidän siitä, että on kaunista ja ääniympäristö on miellyttävän rauhallinen: ei hurisevaa ilmalämpöpumppua tai mölisevää telkkaria. Radiokin avataan vain, kun sitä kuunnellaan. Taide on minulle tärkeää, ja sitä voisi kodissa olla enemmänkin. Jos saan kaksi tuhatta runokirjaa myytyä, ostan Kati Mikolan maalauksen.