Suolaa muurahaiselta ja öljyä hepokatilta – hopeaseppä Ru Runebergin humoristisiin eläinveistoksiin kätkeytyy aina yllätys
Hopeaseppä Ru Runeberg on maailmanluokan taiteilija, joka tuulettaa hopeataidetta huumorin keinoin. Hänen eläinaiheiset veistoksensa ovat samalla sekä ruokapöydän keskustelunherättäjiä että käyttöesineitä.
Juttu on julkaistu Avotakka -lehdessä 1/2021.
Hopeaseppä Ru Runebergin pajalla Vaasassa voi kohdata mitä tahansa yllättävää. Parhaillaan hän työstää siellä hopeista sinfoniaorkesteria, johon kuuluu valmiina ehkä jopa 128 erilaista osaa.
– Sinfoniaorkesteri on oma hullu projektini, jota valmistelen tuleviin yksityisnäyttelyihini Tukholmassa ja Helsingissä, Runeberg kertoo.
Veistoskokonaisuus tulkitsee modernisti perinnettä, joka alkoi, kun Euroopan ensimmäinen posliinitehdas Meissen alkoi 1700-luvulla tehdä illallispöytään sekä näyttäviä että hupaisia pöytäkoristeita keskustelunavaajiksi. Meissenin figuuriinit esittivät ihmisen vaatteisiin pukeutuneita apinoita, ja orkesteria kutsuttiin Affenkapelleksi, apinaorkesteriksi. Runebergin orkesteri koostuu hyönteisistä ja linnuista, ja jokaisella pienoisveistoksella on myös käyttötarkoitus.
– Hahmot toimivat suolakkoina, pippuriastioina, öljykannuina ja vaikka snapsilaseina, Runeberg kertoo.
Suolaa saa viulistimuurahaisilta, öljyä hepokattisellisteiltä, ja patarumpuja soittavat hämähäkit toimivat sinapin ja hillon sekä marmeladin tarjoiluastioina. Ruokaryyppyjä tulevat tarjoilemaan bassoa soittavat rukoilijasirkat tai perhostoukat. Kookas ja komea palokärki hääräilee kapellimestarin roolissa.
Runebergin ensimmäiset hyönteismuistot ovat peräisin varhaisesta lapsuudesta.
– Olin viettämässä kesää isovanhempieni luona maalla, ja vanhempi serkkutyttö toimi lapsenvahtina. Keräsin päivän mittaan kaikenlaisia kiinnostavia ötököitä, jotka piilotin hänen sänkyynsä peiton alle. Mennessään nukkumaan serkku löysi kauhistuksekseen koko ötökkäarmeijan. Olin vain halunnut, ettei hän joutuisi nukkumaan ihan yksin.
Runebergin etunimi Ru on peräisin kirjallisuudesta: A. A. Milnen luoman klassikkohahmo Nalle Puhin kaverilla Kengulla on peloton ja puuhakas poikanen Ruu. Taiteellisuus taas kulkee suvussa, sillä kuvanveistäjä Walter Runeberg ja kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg kuuluvat hänen esivanhempiinsa. Muutama vuosi sitten Ru Runeberg piti näyttelyn jälkimmäisen kotimuseossa Porvoossa ja esitteli siellä Vänrikki Stoolin tarinoissa esiintyvien hahmojen innoittamia hopeaveistoksia.
Hopeasepän ammattiin johtavat opinnot Runeberg aloitti Västra Nylands Folkhögskolanissa ja jatkoi Tukholmaan Konstfackskolanin metallinmuotoilulinjalle. Sieltä hän valmistui maisteriksi vuonna 1997.
– Valmistuttuani Konstfackista olin aika väsynyt hopeantekoon, ja minun piti vähän ladata pattereita. Kaipasin vapautta ja tilaisuutta kokea uusia asioita villissä luonnossa, joten hakeuduin Lemmenjoen Puskuojalle kultaa kaivamaan ja Australian Lightning Ridgeen opaaleita kaivamaan. Kaiken aikaa etsin kyllä inspiraatiota ja ideoita muotoiluuni.
Kiinnostus nimenomaan kultaa ja opaaleja kohtaan johtui halusta tietää, mistä opiskeluvuosien aikana tehtyjen korujen raaka-aineet tulevat.
– Opaaleissa kiehtoi erityisesti, että jokainen kivi on uniikki. Se heijastuu muotoilufilosofiaani: kaikki työni ovat aina yksittäiskappaleita.
Vapaudenkaipuun aikoina myös Lofootit ja Jäämeren kalastusalukset tulivat tutuiksi.
– Olen kalastanut pikkupojasta lähtien, ja tuttavapiiriini on kuulunut monta ammattikalastajaa. Siksi sain jo 80-luvulla viettää aikaa troolareilla ja seurata, kuinka silakkaa troolataan ja turskaa kalastetaan. Nyt aikuisena hakeuduin oikeisiin töihin kalastusveneelle, joka erikoistui vaellusturskaan. Verkoilla kalastaessamme merenpohjasta nousi ilokseni kaiken näköistä ja kokoista nilviäistä sekä koralleja, joita en aikaisemmin ollut nähnyt.
Eläinten muotokieli kiehtoi Runebergia, ja hän alkoi ottaa talteen näitä meren omia taideteoksia. Se johti siihen, että muut miehistön jäsenet ja kapteeni saattoivat silloin tällöin hermostua Runebergiin ja nimitellä häntä ”pirun hulluksi suomalaiseksi”.
– Ajattelin vain, että voin jonakin päivänä hyödyntää näkemääni omissa hopeatöissäni.
Ennen oman pajan perustamista vuonna 2000 Ru Runeberg pestautui Nuutajärvelle Oiva Toikan assistentiksi ja työskenteli siellä myös Markku Salon ateljeessa. Nykyisin hän asuu ja työskentelee Vaasassa.
– Käytän sterling-hopeaa eli 925-hopeaa, jossa on 92,5 prosenttia puhdasta hopeaa ja loput kuparia. Työstän sitä vanhoin menetelmin ja työvälinein. Tekijäleimani on RURU.
Vaikka Runeberg tekee edelleen myös koruja, hänen varsinainen intohimonsa kohdistuu niitä suurempiin esineisiin, kuten kannuihin, maljoihin ja lautasiin. Niitä kutsutaan yhteisesti korpus-hopeaksi.
Lapsuuden hyönteiset lennähtivät Ru Runebergin taiteeseen runsaat kymmenen vuotta sitten. Ne ovat siitä lähtien hurmanneet ihmisiä paitsi Suomessa myös Pohjoismaissa ja laajemminkin Euroopassa.
Runeberg saa inspiraationsa usein arkisesta tapahtumasta, luonnossa tehdystä havainnosta tai vaikka mieleen juolahtaneesta sanaleikistä – puhummehan kirjallisesti ja taiteellisesti lahjakkaan suvun jäsenestä.
Myös kahden eri tavoin käyttäytyvän materiaalin, nopeasti syntyvän lasin ja hitaasti työstettävän hopean, liitto innostaa häntä.
– Minua on aina kiehtonut yksivärisen metallin yhdistäminen johonkin värikkääseen materiaaliin. Veistosten tekeminen onkin useimmiten alkanut lasinpuhalluksella, joka tapahtuu hyvin tutuksi tulleella Nuutajärvellä.
– Lasin muoto voi jopa johdattaa minut oikean ötökän löytämiseen. Esineen lopullinen olemus ja luonne syntyvät viimeistelystä, jalkojen asennosta sekä muista yksityiskohdista, kuten ilmeestä, silmäripsistä tai hauskoista asusteista.
Pyrstöiksi tai vartalon osiksi muotoilluilla lasiosilla on myös selkeä käytännön tarkoitus, koska niihin tarttumalla välttyy koskemasta arkaan hopeapintaan.
Lasin korvaajaksi Runebergin materiaalipankissa on nousemassa emali, joka on alun perin sulatettua lasia. Sen työstämistä sivuttiin jo Tukholmassa opintovuosina, mutta Runeberg painottaa, että oikeastaan kaiken oppii vasta itse tekemällä. Se prosessi on vasta alkamassa emalin osalta.
– Emali voi täydentää hyvin teoksiani, koska sen avulla saan esimerkiksi lisättyä värejä hyönteisteni siipiin.
Hopean työstäminen on hidasta. Yhden veistoksen tekemiseen saattaa kulua 30–100 tuntia. Lisäksi Ru Runeberg joutuu hankkimaan itse kaikki tarvittavat materiaalit. Hopean käsittelyn hän aloittaa leikkaamalla hopealevystä oikean kokoisia palasia, jotka hän käsittelee välillä pölkyn päällä takoen ja välillä hehkuttaen.
Työn edistyessä jokaiseen veistokseen ilmaantuu aina iso annos huumoria, sillä ötökät saavat inhimillisiä piirteitä ja niiden käyttötarkoituskin saattaa paljastua vasta lähemmässä tarkastelussa.
Ru Runebergin taideteokset ovat paitsi taitavasti viimeisteltyjä ja hauskoja myös kauniita. Elämästä tuleekin paljon helpompaa estetiikan ja huumorin avulla – ja Runebergin itsensä mukaan lisäämällä joukkoon sopivan määrän hulluutta.
