Paljon lähemmäksi luontoa Riitta ja Pekka Kotamäen sauna ei voisi enää tulla. Rakennuksen hirret maastoutuvat rinteeseen, ja kalliolattia johtaa pesuvedet painovoimaisesti pois. Vilvoitteluterassia koristavat oravien jyrsimät poronsarvet ja lintujen nokkima porontalja. Peuratkin käyvät tuon tuosta ihmettelemässä.
Vain Rölli puuttuu. Tai oikeastaan ei, sillä tunnelmallinen sauna sai Rölli-nimen 2003. Tuttavaperhe tuli vierailulle, ja toisistaan tietämättä mies- ja naisporukka totesivat löylyssä ja ruokapöydässä saunan olevan kuin Röllin maja. Sitä se on siitä lähtien ollutkin.
Edellinen omistaja rakensi saunan ja eli täällä täyttä eräelämää kiireisen työelämän vastapainoksi, kunnes muutti vielä synkempään metsään Pohjois-Karjalaan. Täällä kun kuulee korvia heristämällä Kolmostien huminan, ja keskustaajamaan on vaivaiset viitisen kilometriä.
Riitta muistelee heidän käyneen katsomassa paikkaa ensi kerran kevättalvella 2003. He asuivat rivitalossa mutta etsivät omakotitaloa.
Hänen miehensä Pekka oli piipahtanut täällä jo edellisenä kesänä kertomatta vaimolleen. Idyllinen sauna toi hänelle mieleen lapsuuden ja nuoruuden Karstulan Lehtoperällä. Siellä pihasauna lämpeni joka lauantai tasan kello kolme, ja sen jälkeen kokoonnuttiin putkiradion ympärille kuuntelemaan lauantain toivottuja levyjä.
Pekka arveli vaimonsa pitävän paikkaa turhan syrjäisenä mutta aloitti silti hiljaisen lobbauksen. Riitta suostui yllättäen lähtemään näyttöön.
Oli maaliskuu ja Rölli suurimmaksi osaksi lumen peitossa. Puolimatkassa päätalolta pihasaunaan sijaitsee suuri varasto, jonka viehättävä kulmahuone katsoo kohti saunaa. Pariskunta tajusi, että siinähän heillä olisi myös kesämökki, jonne matkaamiseen ei tarvitse matkustaa juhannuksenakaan tuntikausia ruuhkassa.
Röllimäiseen tunnelmaan kuuluu, että saunaa lämmitetään verkkaisesti. Kiirettä ei tunneta tässä saunassa.
Kaupat tehtiin. Pekan oli pikimmiten päästävä kokeilemaan mystistä löylymajaa, jota omistaja kutsui kuoppasaunaksi. Suurta kivipesää ei ollut yhdistetty hormiin, joten se oli aito savusauna. Omistaja varoitteli tulipesän vetelevän viimeisiään.
– Kahdesti yritin lämmittää, mutta rapautuvat kivet vain ropsahtelivat tulipesään. Päädyimme ostamaan jatkuvalämmitteisen kiukaan myös siksi, että ajattelimme savusaunan lämmittämiseen kuluvan liikaa aikaa, Pekka kertoo.
Riitta tosin väittää, että aikaa palaa Pekalla myös nykyiseen kotakiukaaseen. Pekka myöntelee ja sanoo, että verkkainen lämmittäminen on terapeuttista.
Tiheä metsä luo vilvoittelijoiden ympärille mystistä tunnelmaa.
Rauhallisesti otetaan myös löylyissä. Isännän laudepaikka on lähellä kattoa, ja toisella puolella saunaa on Riitan laude. Kallion ja seinän raosta tulee sisälle raitista ilmaa reilusti, minkä vuoksi löylyissä pystyy olemaan todella pitkään. Jalkojen on syytä olla vedon vuoksi vähintään kiukaan tasalla.
Välillä käydään terassilla istumassa, ja jos on viileää, laitetaan huopatossua jalkaan ja kylpytakkia päälle. Tunnelma oli alussa nykyistäkin mystisempi, sillä ympärillä oleva metsä oli harventamaton.
– Saunavieraiden kanssakin on mutkatonta istua ulkona pitkään aivan hiljaa, Riitta kertoo.
Kesäisin saunominen vähenee, ja syksyllä taas Rölli otetaan kovaan käyttöön.
– Syksyllä on turvallisen kosteaa. Kesällä joskus oikein pelottaa, että kiukaasta lähtee kipinöitä metsään, Pekka pohtii.
Riitta rakastaa syksyn värejä ja tunnelmaa. Hänen mielestään syksyinen saunominen liittyy siihen, että elämä siirtyy terasseilta sisälle. Talvisin Rölli saa levätä ja pariskunta saunoo päärakennuksessa. Poikkeus tehtiin kymmenisen vuotta sitten eräänä erityisen lumisena uutenavuotena. Pekka sai päähänsä, että nyt lämmitetään sauna. Ensin tehtiin polku talolta saunalle. Vesi kannettiin pataan ämpäreillä ja saunaa lämmitettiin neljä viisi tuntia.
– Oli elämys nähdä, kuinka jäät alkoivat sulaa kalliolattialta ja hirret vähitellen lämmetä.
Saunavieraiden kanssa on mutkatonta istua ulkona pitkään aivan hiljaa.
Muutama vuosi sitten Röllin elämä oli vaakalaudalla, kun myrsky kaatoi kuusen sen katolle. Onneksi juuret kääntyivät kuin taittopöytä, ja puu laskeutui alas melko hellävaroin. Pekka karsi moottorisahalla katolla sen oksia, kun puu äkisti singahti uudelleen pystyyn.
– Pidin kyllä varani. Sahasin aina hieman ja pidin taas taukoa. Onneksi olin irti puusta, kun puun jännite kiskaisi sen katolta pois.
Lähes kohtalokkaasta kuusesta muistuttaa yhä kanto alarinteessä.
