Rojuvarastosta kesäiseksi olohuoneeksi – Marjaanan ja Pekan ranta-aitassa vallitsee viehättävä sekamelska

Sisustus tuottaa iloa joka ikinen päivä. Ranta-aittaan ei ole haalittu kaikenlaista koristetavaraa vaan esineitä, joihin liittyy hyviä muistoja. Myös Marjaanan lempiväri punainen pääsee täällä oikeuksiinsa.

Pienen vitriinikaapin päällä kekottaa sinivalkoinen Blossa-glögipullo, jonka kylkeen on painettu luku 15. Se muistuttaa vuodesta 2015, jolloin Marjaana Mitikka ja Pekka Rappu pääsivät nauttimaan vasta kunnostetun ranta-aittansa tunnelmasta.

Ranta-aitta siirtyi heille, kun Marjaana peri sukunsa pitkäaikaisen kesänviettopaikan Luvialla, Isomaan saaressa, suojaisen merenlahden poukamassa.

Tuolloin varastona käytetyn rakennuksen, satakuntalaisittain suulin, nurkat pursuivat rojua, ja se oli jo vähän kallellaan.

– Olen viettänyt saaressa kesäni pikkutytöstä asti. Eräänä päivänä isä tuli kotiin ja kertoi, että hän on ostanut meidän perheelle kesämökin luvialaiselta kalastajalta. Äiti hermostui, mutta isä sanoi vain, että näet sitten keväällä, millaisen paikan olen ostanut. Siitä lähtien olemme viihtyneet täällä, Marjaana kertoo.

Noilta 1970-luvun ajoilta nojaavat ranta-aitan seinää vasten vesisukset, jotka ovat nyt kolmannen sukupolven käytössä.

Marjaana kutsuu ranta-aitan sisustusta sekamelskaksi. Kaikki on kuitenkin oman mielen mukaista ja siksi niin kodikasta.

Lautanen kuuluu Arabian 140-vuotisjuhlavuonna julkaistuun sarjaan.

Glögipullo on samalta vuodelta, jolloin ranta-aitan remontti valmistui.

Vesisukset ovat olleet mökillä 1970-luvulta lähtien. Nyt niitä käyttää kolmas sukupolvi.

Kirsikkakuva on valokuvaajaksi kouluttautuneen Marjaanan ottama. Erikuosiset tyynyt muodostavat yhdessä runsaan ja rennon, pesämäisen paikan.

Sisätiloihin mahtuu nukkumaan useampikin lomailija.

Tunnelma on valmiiksi leppoisa, ja se muuttuu erityisen letkeäksi, kun Pekka nappaa kitaransa ja alkaa näppäillä sen kieliä. Hän soittaa päivätyönsä ohella kahdessa kokoonpanossa, folkahtavassa Transkaakossa ja Kissajoraassa.

– Kissajoraa musisoi kerran meidän terassilla puolisot yleisönä. Me olimme tietysti haltioissamme siitä, kuinka taitavasti he soittavat. Minusta elävä musiikki on paras sisustusta parantava tekijä, Marjaana sanoo.

Ranta-aitta ja päämökki eivät ole talviasuttavia, minkä vuoksi mökkeily keskeytyy kylmimpien kuukausien ajaksi. Uuden kauden alku lasketaan siitä, kun levottomuus valtaa mielen, yleensä huhtikuussa. Tahto päästä takaisin mökille kiihtyy kiihtymistään, ja viimeistään helatorstaina pitää saada vene vesille ja nokka kohti Isomaata.

Vastassa on ranta-aitan lisäksi 1960-luvulla käsin veistetystä hirrestä rakennettu päämökki, jonka Marjaana ja Pekka ovat säilyttäneet kutakuinkin alkuperäisessä tummanpuhuvassa asussa.

– Meni aikaa, ennen kuin tuntui siltä, että paikka on oikeasti minun ja voin tehdä siitä omannäköisen. Päämökissä tekonahkatuolit saivat lähtöpassit, ja tilalle tuli lisää väriä. Ranta-aitan muutos on ollut helpompi tapaus.

Sen kunnostuksessa teki suurimman urakan Marjaanan Pasi-veli, joka on taitava käsistään. Hän suoristi rakennuksen rungon ja asensi tuulensuojalevyt, mutta ulkokattoon ei tarvinnut kajota. Marjaana on luonut tilaan oman, jäljittelemättömän hengen persoonallisilla tavaroilla ja raikkailla värivalinnoilla.

– Minusta sisustus on sekamelska, ja kuitenkin se on harkittu.

Pekka viihdyttää Marjaanaa ja mökkivieraita kitaransoitolla.

Remontoidun rakennuksen edessä avautuu näyttävä 30-neliöinen terassi, joka on kalustettu olohuonemaiseksi. Ranta-aitassa neliöitä on 25.

Punaista on paljon, koska Marjaana rakastaa väriä yli kaiken, ja keltaiseksi maalatut ruokapöydän tuolit ovat niin kirkkaat, ettei niitä voi olla tapittamatta.

– Kun ostin tuolit kirpputorilta, halusin maalata ne vaaleansinisiksi, mutta vieraat sanoivat, että ne ovat hyvät tuollaisenaan.

Vieraiden vuoksi aitassa on jääkaappi.

– Meille sanottiin, että täytyyhän vierailla olla oma jääkaappi, josta voi aina janon yllättäessä napata juoman.

Pääasia Marjaanasta on, että sisustus ei ole liian laitettu eivätkä tavarat näytä liian uusilta. Pekan mukaan hän on aika suurpiirteinen.

– Pekka sanoo maalausjäljestäni, että se näyttää valmiiksi vanhalta. Nimenomaan siihen olen pyrkinyt.

Yleensä ranta-aitassa yöpyvät vieraat tai jälkikasvu, mutta toisinaan Pekka ja Marjaana hipsivät sinne itse nukkumaan.

Marjaanan ja Pekan ranta-aitta sijaitsee rauhallisessa poukamassa, entisen suojasataman paikalla.

Terassilla on oleiluryhmä, jossa istutaan usein iltaa. Matot ovat Marjaanan äidin kutomat. Oikealla näkyvä turkoosin huovan peittämä sänky on perheen lasten vanha.

Menneenä hellekesänä aittakin lämpeni yhtenä yönä liikaa, ja olo kävi jo liian tukalaksi. Silloin he kantoivat patjat ulos ja nukkuivat terassilla taivasalla kuin luonnonlapset.

Meren kohinaa kuunnellessa tuntee tosiaan olevansa osa luontoa, ja sen tarkkailu on yksi saarimökkielämän suurimpia iloja. Kurkien ylilento ja niiden äänekkäät huudot ovat erityisen mieleenpainuvia, samoin merikotkan ilmestyminen näköpiiriin. Monien vihaaman merimetson olemus kiehtoo Marjaanaa ja Pekkaa. Sienimetsä alkaa nurkan takaa.

Viime kesänä pariskunta aloitti uuden harrastuksen, avovesiuinnin, joka sopii mainiosti merenrantaelämään. Pitkien matkojen uiminen merivedessä täydentää heidän säännöllisiä uimahallikäyntejään.

Tavallisesti Marjaana ja Pekka uivat kilometrin pituisia taipaleita. Kerran he tekivät uintiretken läheiseen saareen ja söivät siellä eväitä.

– Kuljetamme aina pidemmillä uintimatkoilla mukana turvapoijuja, jonka sisälle mahtuu juomavettä ja vaikka energiaa antavia banaaneja, Marjaana kertoo.

Avovesiuinti ei ole kevyttä puuhaa aallokossa, ja kylmän meriveden takia märkäpuku on välttämätön. Mielestään Marjaana näyttää puvussa norpalta ja Pekka Mustanaamiolta.

Kun Marjaana ja Pekka aloittivat ranta-aitan kunnostuksen, se oli ehtinyt päästä huonoon kuntoon ja sinne oli kerätty jos jonkinlaista rojua.