
"En valinnut käsityöelämää, se valitsi minut. Äitini laittoi minut suuressa viisaudessaan lasten kuvataidekouluun, jossa ala-asteikäisenä kudoin mattoja ja värjäsin kankaita. Kun parikymppisenä kävin läpi jotain kriisiä, menin vanhempieni luo viikonlopuksi ja ompelin monimutkaisen hameen.
Olin pari vuotta sitten vanhempieni luona kaksivuotiaan esikoiseni kanssa, kun minulle tuli pitkästä aikaa ompeluolo. Tartuin ompelukoneeseen ja tein heti housut ja paidan. Se tuntui todella hyvältä.
Löysin työväenopiston sivuilta hakuilmoituksen kolmevuotiselle ompelukurssille. Päätin, että minulla täytyy olla lapsenkin kanssa kaistaa harrastukselleni.
Hakemuksen liitteeksi piti ommella nukenvaatteet. Ompelin vaatekerran vanhalle Barbielle, jolle piti ensin teipata toinen jalka takaisin kiinni. Pakkasin valmiit vaatteet kirjekuoreen ja vein sen tärisevin käsin työväenopiston vastaanottotiskille.
Kurssilla on kunnianhimoinen agenda. Nyt tehdään housuja, seuraavaksi syvennytään paitapuseron rakenteisiin.
Ompelu on itsellistä puuhaa. Minun ei tarvitse neuvotella kenenkään kanssa. En ompele vaatteita muille, en edes miehelleni tai lapsilleni, joita on nykyään kaksi.
Kun ompelen itse, voin päättää, miten haluan pukeutua. Muoti on aina ollut minulle tärkeää ja käytän paljon aikaa toimivan vaatekaapin suunnitteluun. Lisäksi saan vaatteita, joilla on merkitys. Viime kesänä viimeisilläni raskaana ollessani tein mekon johon kääriytyä, kun kärrään vauvaa ympäri Helsinkiä. Kun jatkossa käytän mekkoa, muistan tuon ajan.
Vaatteiden tekeminen on myös todella hidasta. Ompelin viime keväänä puseron, johon meni arviolta yli viisikymmentä tuntia. Koska käytän harrastukseen niin paljon aikaa, tuntuisi vaatteiden ostaminen ajan ja rahan tuhlaamiselta. On ollut vapauttavaa luopua uusien vaatteiden katselemisesta. Vaikka nyt tietysti katselen kankaita.
En ehdi hypistellä kangaslaareilla, vaan metsästän kankaita netistä. Tuntuu palkitsevalta, kun löydän kankaan, jota on vain pieni erä tarjolla ja joka sopii juuri minulle. Kaapissani on odottamassa pienen amerikkalaisen merkin loppuunmyynnistä tilaamaani beigeä canvas-puuvillaa, josta vielä teen trenssin. Kaava ja napit löytyvät jo. Enää pitäisi löytää aikaa."