Rhodorakkautta! Perustin pihalle oman alppiruusupuiston

Jos minut haluaa vietellä, kannattaa esittää yksi kysymys: ”Saanko tulla katsomaan alppiruusupuistoasi?” Jos sen lisäksi osaa letkeästi käyttää sanaa rhododendron ja selittää, että lajin nimi tulee muinaisesta kreikan kielen sanoista rhodos (ruusu tai kukka) ja dendron (puu), alkavat polveni tutista.

Kukapa ei rakastaisi näitä pääsääntöisesti ikivihreitä, pitkäikäisiä ja sielukkaita kasveja, joita löytyy aina tundralta trooppisiin sademetsiin. Uskonnosta, yhteiskuntaluokasta ja kotimaasta riippumatta ihmiset ympäri maailman ihailevat keväisin alppiruusujen kukintaa.

Rhododendron on Nepalin kansalliskukka ja Washingtonin osavaltion nimikkokukka, mutta osataan me Suomessakin! Pohjois-Suomessa kasvaa lapinalppiruusua, kun taas suopursua löytyy koko maasta. Kesäkuun alussa, kukinnon aikaan, Helsingin Haagan alppiruusupuisto on henkeäsalpaavan kaunis, jokaisen rhodonörtin taivas. Siispä päätin perustaa oman.

Tänne muumitaloon muuttaessamme pihalla kasvoi seitsemän alppiruusua, jotka kukkivat vaalean- ja syvänpunaisina, valkoisina ja jopa liilana. Moni heistä oli istutettu liian lähelle taloa ja toisiaan, joten he olivat menestyneet vaihtelevasti.

Siispä leikkasin harkiten ja siirsin neljä yksilöä terassiin upotetusta istutuslaatikosta alapihan rinteeseen, ja niin rhodot saivat mahdollisuuden venyttää ainavihannat oksansa täyteen potentiaaliin. Kun lannoitin ja kastelin kasveja alkukesästä, katseeni jäi lepäämään allani levittäytyvään kangasmetsään. Siitä se idea sitten lähti.

Pihametsämme halki kulkee polku, josta kuljemme joka päivä lenkille mustikoita ahmivan jackrussellinterrierimme Viivin kanssa. Polun varteen avautuu suurehko alue, jonne edellinen omistaja oli säilönyt kaikenlaista puutavaraa. Siivouksen jälkeen jäljelle jäi kalju tila, jota varvut hiljalleen valtaavat. Olemme myös kaataneet puita metsästä, joten mäntyjen reunustama paikka tarjoaa sekä aurinkoa että varjoa. Täydellinen kasvualusta suosikkikasvilleni!

Otin alppiruusupuiston puheeksi puolisoni kanssa, joka oli kuitenkin sitä mieltä, että eikö rhodoja ole jo riittävästi – puhumattakaan omenapuista, tuijista, hortensioista, jalavista ja kaikesta muusta vihreästä.

Sitten eräänä päivänä hän ohimennen mainitsi, että eräässä puutarhaliikkeessä myytiin rhodoja 20 prosentin alennuksella. Tiesin, että olin saanut hyväksynnän. Hyppäsin välittömästi autoon, ja loppu on historiaa, tai siis tulevaisuutta.

Ensi keväänä metsäpolkumme varrella kukkii ensimmäistä kertaa ’Cunningham’s White’, ’Haaga’, kaksi ’Grazielaa’, ’Helsinki University’ ja ’Hellikki’.

Oikeasta alppiruusupuistosta löytyy tietysti myös kesävihannat atsaleat. Näin alkuun istutin vain kolme keltaisena kukkivaa revontuliatsaleaa, sillä he ovat minulle uusia tuttavuuksia. Vaikka olen opiskellut kaiken oikeasta mullasta, lannoituksesta ja kastelusta, haluan oppia kasvilta itseltään, mitä hän tarvitsee.

Arvostan tietysti aina kun joku kysyy vointiani tai haluaa keskustella työstäni. Silti nyt mikään ei sytytä minua niin kuin lause ”Kerro ihmeessä lisää!” samalla, kun seisomme rhododendrojen ympäröimänä.

Christoffer Strandberg innostuu kaikesta puutarhaan liittyvästä, mutta tie miehen sydämeen käy oman alppiruusupuiston kautta.