Remontteja on kahta sorttia, ja toinen niistä aiheuttaa huokailua
Omakotitalossa on aina jotakin, mitä pitäisi tehdä, Christoffer Strandberg kirjoittaa Kotivinkin kolumnissa. ”Ehkä talo yrittää kertoa minulle, että maailman ei tarvitse olla valmis, jotta siinä voisi elää.”
Olipa kerran valmis talo, sen pituinen se. Paitsi ettei ollut. Vaikka muuttaisi jonkun muun rakentamaan jo pitkään asuttuun taloon, se ei silti ole valmis. Omakotitalon syvimpään olemukseen kuuluu se, että aina on jotain, mitä pitäisi tehdä. Ellei tarvitse maalata, katto pitäisi putsata sammaleesta tai jostain puuttuu lista. Kauhukseni viljelen keski-ikäistä vitsiä: ”Kun yhden nurkan saa valmiiksi, seuraavasta pitäisi jo aloittaa”. Tottahan se on.
Vasta kun on asunut talossa hetken, näkee paremmin sekä aidot korjaustarpeet että ne kestävät ratkaisut.
Tämä ei kuitenkaan ole katkera valitusvirsi. Tiedän tasan tarkkaan kuinka onnekas olen, että löysimme näin upean kotipaikan lapsuuteni maisemista. Ja koska paikka ja maisema ovat niin ainutlaatuiset, puhkun innosta muokata kotia näköiseksemme.
Turhautuminen taas syntyy siitä, ettei se yksinkertaisesti ole ajallisesti tai taloudellisesti mahdollista. Ajattelen myös, että vasta kun on asunut talossa hetken, näkee paremmin sekä aidot korjaustarpeet että ne kestävät ratkaisut. Kun muuttaa taloon, jota ei itse ole rakennuttanut, astuu tavallaan valmiiseen pöytään, mutta samalla saa annoksen muiden tekemiä ratkaisuja, jotka ajan kanssa alkavat hiertää.
Remontteja onkin kahta sorttia. Kivat rempat oivallat inspiroituneessa tilassa, ja niiden suurin tarkoitus on parantaa elämänlaatua. Pihan muokkaus kymmenillä tuhansilla pihakivillä on juuri sellainen.
Sitten ovat käytännön pakottamat remontit, jotka aiheuttavat päivittäistä huokailua. Esimerkiksi alakerran takkahuoneessa on syvennys, joka tunkeutuu seinän toisella puolella olevaan pieneen vierashuoneeseen. Näin ei ollut suunniteltu talon piirustuksissa, mutta koska vuonna 2004 televisiot tarvitsivat syvyyttä, huomioitiin se rakennusvaiheessa. Seinän oikaisua hankaloittavat seinähirret, seinässä kulkevat sähköjohdot ja se, että loppuvuoden budjetti meni jo kattavaan porrasremonttiin.
On paljon hauskempaa jättää taloon oma kädenjälki kuin korjata asioita muiden jäljiltä.
Kun upottaa tuhansia euroja pihamaahan (siis ei kuten Jari Aarnio) ostamalla istutuksia ja loputtomasti multaa, on kaikki täysin sen arvoista. Mutta kun taloon muuttaessa paljastuu, että kylpyhuoneen toisen suihkun hana vuotaa ilmoitettua pahemmin, sen uusimisen 400 euron kustannukset kirvelevät vieläkin.
On paljon hauskempaa jättää taloon oma kädenjälki kuin korjata asioita muiden jäljiltä.
Kamppailen edelleen keskeneräisyyden sietämisen kanssa nyt neljännenkin talossa asutun kesän jälkeen. On niin pitkä lista asioita, joita minun pitäisi ja ennen kaikkea haluaisin tehdä. Ehkä talo yrittää kertoa minulle, että maailman ei tarvitse olla valmis, jotta siinä voisi elää.
Uskonkin, että sinä päivänä kun talo on valmis, voin alkaa suunnitella muuttoa. Sinä päivänä voin nimittäin lopettaa talosta huolehtimisen ja kehittymisen sen kanssa. Talon tarina pitäisi aina olla pidempi kuin yhdenkään asukkaan, sillä silloin se on rakennettu hyvin ja ylläpidetty oikein. Se on aitoa kestävää kehitystä.
Minäkin olen vain yksi luku, kenties pitkäkin, talomme tarinassa.
Minäkin olen vain yksi luku, kenties pitkäkin, talomme tarinassa. Jos sinäkin asut puolivalmiissa talossa jonkun toisen ratkaisujen keskellä, älä sure. Se tarkoittaa vain sitä, että tarinaa kirjoitetaan edelleen.
Toisaalta jos puolivalmis tarkoittaa sitä, että katto vuotaa tai kivijalka särkyy, unohda kaikki mitä sanoin keskeneräisyyden sietämisestä ja pane toimeksi.
Christoffer Strandberg luuli asuvansa omakotitalossa, mutta tajusikin olevansa siedätyshoidossa.
