Meidän Mökki

Mian ja Juhan rappioromanttisessa piilopaikassa maali saa hilseillä – ”Elämä on jättänyt taloon jälkensä, ja niin pitääkin olla”

3

Mia ja Juha herättivät henkiin metsän keskellä uinuneen sukutilan ja tekivät siitä itselleen ympärivuotisen vapaa-ajan kodin. Täällä paikkojen ei tarvitse olla tiptop, vaan aika ja eletty elämä saavat näkyä mökissä.
Kuvat Ilona Pietiläinen

Mia seisoo tien poskessa kiven päällä ja heilauttaa kukkamekkonsa helmaa. Perillä ollaan! Mian ja Juhan piilopaikkaan Nurmenmäkeen ei ole helppo löytää. Metsän jälkeen avautuva pihapiirikin saattaa vaikuttaa hylätyltä, sillä vain kapeat polut ja vaahteran alle raivattu oleskelualue katkaisevat tuulessa heiluvan heinikon.

Ilmassa väreilee lämpö ja myös pieni jännitys, sillä Mia kertoo heti, että täällä mökkeilevät ihmisten lisäksi käärmeet. Perhe ei ole enää vuosiin yrittänyt päästä loppujen lopuksi harmittomista eläimistä, koska ne ovat asuneet täällä aina ja ihmiset voivat oikein hyvin lampsia kumisaappaat jalassa.

Mia vie Mårbacka-pelargonit talveksi kaupunkiin. Kesäpäivänsä ne viettävät aurinkoisella kuistilla.

Mia ja Juha viettivät kesiä Nurmenmäessä, kun lapset Oskari ja Anttoni olivat pieniä. Ruoka kahdelle mukulalle laitettiin keittiön liedellä, ja heidät kylvetettiin navettasaunassa. Sitten mökkeilyyn tuli pitkä tauko, jonka aikana perhe kävi asumattomassa talossa ainoastaan sieniretkien evästauoilla.

– Nykyisin meidän pojat ovat aikuisia. Osa heidän lämpimistä lapsuusmuistoistaan on syntynyt täällä, ja juuri Anttoni ja Oskari toivoivat, että herättelisimme paikan sikeästä Ruususen unestaan, Mia kertoo.

Talonkirjoihin on merkitty, että Nurmenmäen tila on hankittu Juhan sukuun vuonna 1900. Juhan isä, Adam Eliaksenpoika Hölsä, osti paikan, ja näin torpparista tuli talollinen. Juhan vanhemmat viljelivät tilaa ja kasvattivat sen navetassa lehmiä. Lähes omavaraisena eläminen oli elinehto noina aikoina maaseudun peräkylillä. Juhan äidin ja isän muutettua kirkonkylälle tila jäi tyhjilleen.

– Taloa ei ollut remontoitu vuosiin, kun palasimme tänne. Viimeksi Juhan vanhemmat ovat uusineet ikkunat. Ulkoseinien maalipinta on suorastaan rappioromanttinen. Ehkä se jääkin sellaiseksi, Mia sanoo.

En osaa pelätä mitään. Luen jopa dekkareita silloin, kun olen yksin, sade rummuttaa kattoon ja hämärä laskeutuu.
Nostalgiset aikakauslehdet on kehystetty tauluiksi. Talo on täynnä tavaraa, jolle on hauska keksiä uusi elämä. Hellan päälle asetellut löytöpullot ovat hyviä kynttilänjalkoja. Valumistakaan ei tarvitse varoa. Tupaan sijoitetun kaapin ovet on irrotettu huonon kunnon vuoksi. Vanha kaluste on silti edelleen käyttökelpoinen.

Jokainen nurkka kaipasi kunnostusta, kuten korvaavia lautoja vanhojen tilalle. Budjettia ei laadittu, eikä sillä olisi ollut merkitystäkään, sillä remontti piti tehdä muutamalla sadalla eurolla. Mia aloitti urakan maalaamalla lasikuistin paneelit sinisiksi.

– Tämän paikan henki on siinä, että kaikki mahdollinen pysyy paikoillaan. Elämä on tosiaan jättänyt tähän taloon jälkensä, ja niin meidän mielestä pitääkin olla.

Mia muistelee pahimman takaiskun kohdanneen silloin, kun nuorisojoukko tunkeutui luvatta sisään. Vandaalit kivittivät ikkunoita ja rikkoivat paikkoja. Mitään ei kelvannut mukaan, mutta monet astiat menivät rikki, ja se harmittaa edelleen. Tuhotyöstä sisuuntunut remonttinainen päätti kunnostaa taloa entistä suuremmalla hellyydellä.

– Sisätiloissa olen maalannut sinisellä maalilla hellan peltikuoret, puukaapistot, väliovet ja uudet koristekuviot seiniin. Keittiön seinät vedin kodin remontista jääneellä purkin lopulla, ja kamarin sävytin toisella jämäerällä, Mia kertoo.

Puukaapistot saivat jäädä paikoilleen, kun Hölsät asettuivat taloksi. Ne on vain maalattu sinisiksi. Mia on tehnyt keittiöön taidokkaat koristemaalaukset käyttämällä sablonia. Talon sininen lanka kulkee niidenkin sävyissä. Vanha sähköliesi palvelee yhä uskollisesti mökkiläisiä. Myös kaikki muut käyttöesineet ovat vanhoja ja kuluneita, koska sellaiset sopivat parhaiten tunnelmaan. Mäntysuovalla kuuratuista räsymatoista lähtevä tuoksu toivottaa mökkeilijät tervetulleiksi tupaan.

Tarkoitus oli myös repiä tuvan seinien tapetit ja pinkopahvit pois. Lopulta ne alkoivat näyttää Miasta kovin viehättäviltä. Tosin edelleen hän miettii, miltä hirsipinnat niiden alla näyttävät.

Maalatut lautalattiat hän kuurasi kunnolla ja maalasi kirpakan keltaisen tehosteseinän eteiseen. Taloon 1980-luvulla vaihdetut ikkunanpuitteet saivat pitää kauniin alkuperäisen puun sävyn.

Tässä mökissä remonttitiimi tarkoittaa etupäässä Miaa sekä maalipensseliä. Hänen mielestään jokainen sipaisu kohentaa autiotaloksi kutsutun paikan kuntoa.

Vielä on korjaamatta rikkoutuneita ikkunoitakin. Yläkerran parveke on tarkoitus rakentaa uudelleen ja ehkä jonain päivänä kunnostaa avovintti asumiskäyttöön. Mia viettää mökillä paljon aikaa yksin tai poikien kanssa. Juha käy auttamassa remonttihommissa tarvittaessa.

Mökki on keskellä metsää ja kaukana järvenrannasta, mutta silti perhe saapuu rakkaaksi käyneelle tilalle kesät talvet.

– Kun pojat tulevat viettämään omaa aikaa ystäviensä kanssa, käyn lämmittämässä heille tuvan valmiiksi.

Muokkaan talon kalusteita hyvin ennakkoluulottomasti. Tavaran alkuperäistä käyttötarkoitusta voi aina muuttaa.
Makuuhuoneen ruusutapetit ovat muutamista repeytymistä ja iskuista huolimatta niin hyvässä kuosissa, että niitä ei kannata peittää uusilla. Mia tehostaa romanttista tunnelmaa tekstiileillä.

Kalusteita Mia on kerännyt lukuisista paikoista, mutta varsinaisiksi aarreaitoiksi ovat osoittautuneet oma vintti ja ulkovarastot. Niihin on kertynyt vuosikymmenien saatossa tarpeettomaksi käyneitä kalusteita, työkaluja, tekstiilejä, astioita ja muuta kiinnostavaa.

– Emme ole vieneet pois mitään vaan olemme nostaneet esille monenlaisia muistoja paikan menneistä ajoista.

Mia myös muokkaa talon kalusteita hyvin ennakkoluulottomasti. Tavaran alkuperäistä käyttötarkoitusta voi aina muuttaa, kunhan kyseessä eivät ole korvaamattomat antiikkiesineet – ja sellaisia ei tässä vaatimattomassa talossa ole koskaan ollutkaan.

Mian ja Juhan hirsitalo on rakennettu 1800-luvun lopulla. Entisen maatilan pihamaata rajaavat navetta ja aitta.

Työviikon jälkeen perheen auto lähtee kotoa Taipalsaaresta ja kääntyy kohti metsän siimeksessä piilottelevaa pientilaa ja rentouttavia vapaahetkiä.

Näköpiirissä on koko porukan yhteinen pihaprojekti. Miljöö näyttää vielä villiintyneeltä, mutta sen taltuttaminen on alkanut. Ehkä käärmeetkin pian miettivät, onko Nurmenmäki enää riittävän rauhallinen niille.

Eristynyt sijainti voisi pelottaa monia, mutta ei Miaa eikä Juhaa.

– On jännittävää, etten pelkää täällä mitään. Luen jopa dekkareita silloin, kun olen yksin, sade rummuttaa kattoon ja hämärä laskeutuu. Tunnelma on kotoisimmillaan silloin, kun liedessä palaa tuli ja aika tuntuu pysähtyvän.

Talon ehjä katto on pitänyt rakennuksen puuosat terveinä. Kuluneisuutta ei ole ainakaan vielä haluttu peittää maalilla.
Julkaistu: 18.3.2019