Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia
Suosittelemme
Mainos: Parolan Rottinki

Rakkaudesta rottinkiin – tunnetko jo tutut klassikot?

Rottinkikalusteet elävät uutta tulemistaan boho-tyylin ja mökkiboomin ansioista. Rottinki on ekologinen ja kevyt materiaali, joka viihtyy niin ulkona kuin sisälläkin. Tunnistatko jo tutut rottinkiklassikot?

14.4.2022 | Päivitetty 12.12.2023

Parolan Rottingin tarina alkoi jo 60-luvun lopulla, kun Aulis Herranen aloitti vaimonsa Toinin kanssa rottinkihuonekalujen valmistuksen Parolan Kanunginmäen autoverstaassa. Rottinkikalusteita valmistettiin Suomessa Indonesialaisesta rottingista aina 80-luvulle asti, kunnes Indonesian hallitus päätti kieltää rottingin viennin ulkomaille kokonaan.

Uutinen oli sokki Parolan Rottingille. Lähes 20 vuoden tuotanto ja käsityöläisten työllistäminen loppui kuin seinään. Mutta Parolan Rottinki ei lannistunut. Tuotanto vietiin raaka-aineen luo Indonesiaan ja entiset työntekijät saatiin työllistettyä onneksi muualle Suomessa. Suunnittelu on edelleen suomalaista, vain valmistus jouduttiin pakon sanelemana viemään Indonesiaan.

Lumikenkä

Kun puhutaan rottingista, monen mieleen tulee juuri Parolan Rottingin Lumikenkä-tuoli. Eikä ihme, onhan Lumikenkä ollut tuotannossa jo 70-luvulta lähtien Parolan Rottingin perheyrityksessä.

Lumikenkä-tuolia valmistetaan matala- ja korkeaselkäisenä.

Alkuperäinen Lumikenkä-tuoli on matalaselkäinen nojatuoli, jollainen löytyy varmasti monelta kesämökiltä kuin parvekkeeltakin. Lumikenkä on kevyt, helppo siirreltävä ja juuri sopivan kokoinen pieniin tiloihin. Lumikengän suunnittelija Aulis Herranen muotoili Lumikenkä-mallistoon nopeasti lisää kalusteita minituolista keinutuoliin.

Lumikengän monet muodot

Rottinki on ekologinen, käytännöllinen ja ajaton materiaali. Yli 50 vuoden kokemus rottingista varmistaa sen, että Parolan Rottingilla on materiaalista ainutlaatuinen tuntemus. Kun ostat Parolan Rottingin riippukeinun tai lumikenkätuolin, voit varmistua siitä, että saat kestävän ja taidolla valmistetun designtuotteen. Aidon ja oikean Parolan Rottingin tuotteen tunnistat tuotteessa olevasta PAROLAN® -metallilaatasta.

Vintage

Toinen tutunnäköinen Parolan Rottingin klassikkotuoleista on Vintage-tuoli, jonka korkea selkänoja houkuttelee pitämään paussin ja nostamaan jalat Vintage-rahille. Vintage-tuolia on valmistettu jo 1970-luvulta lähtien, rahi lisättiin mallistoon vasta 2000-luvulla.

Tyylikäs, korkeaselkäinen Vintage-tuoli sopii moneen tilaan.
Vintage-tuoli on saatavilla neljässä eri värissä

Aulis

Parolan Rottingin tunnetuin tuote on kuitenkin Aulis-riippukeinu, joka on suomalaisen kalustemuotoilun klassikko. Parolan perustajan mukaan myöhemmin nimetty Aulis-riippukeinua on valmistettu jo yli puoli vuosisataa. Vuonna 1969 suunniteltu kevyt ja kestävä riippukeinu sopii niin mökille, kotiin kuin terassillekin. Aulis-riippukeinua on saatavilla neljää eri väritystä.

Kuukauden klassikko
Aulis-riippukeinu on Parolan Rottingin tunnetuin tuote ja suomalaisen kalustemuotoilun klassikko. Nyt saat koko huhtikuun ajan Aulis-riippukeinusta -15 % alennuksen.
Tarjoukseen!»

Parolan Rottinki on suomalainen vuodesta 1967 toiminut rottinkidesignyritys – sisustamisen ja huonekalualan ammattilainen. Suomessa suunnitellut rottinkiklassikot ja vuosikertamallistot valmistetaan vastuullisesti Indonesiassa. Perheyritys toimii Parolassa Hämeessä mutta vaikuttaa valtakunnallisesti verkkokauppansa välityksellä sisustaen yksityisiä koteja ja julkisia tiloja.

Parolan mielenkiintoinen historia löytyy täältä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt