Puuseppä Joonaksen poika kuoli vain reilun viikon ikäisenä: ”Arkkua veistäessäni aloin ajatella, että nyt on oikea hetki alkaa tavoitella unelmia”
Artesaanipuuseppä Joonas Malviston Viljami-poika kuoli kahdeksan päivän ikäisenä harvinaiseen sairauteen. Lyhyen elämänsä aikana hän ehti laittaa isänsä elämän uusiksi.
Tammikuu 2022 Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa. Kolmevuotias Venla Malvisto, tuore isosisko, on tullut katsomaan ensimmäistä kertaa muutaman päivän ikäistä pikkuveljeään, joka torkkuu teho-osaston potilassängyssä letkuihin ja mittareihin kiinnitettynä. Vanhemmat Kirsi ja Joonas ovat juuri saaneet tietää, että Viljami ei todennäköisesti selviä sairaalasta kotiin.
”Kontrasti oli melkoinen. Venla pursusi elämäniloa ja isosiskon riemua syöksyessään tilaan, jossa toisen elämä oli päättymässä. Suru oli valtava, mutta se hetki teki selväksi, että elämä jatkuu sittenkin”, Joonas luonnehtii reilun kolmen vuoden takaista tapahtumaa.
Viljami kuoli isänsä syliin kahdeksan päivän ikäisenä vastasyntyneiden teho-osastolla.
Yhdeksän pisteen poikana syntyneellä Viljamilla todettiin peittyvästi periytyvä, harvinainen aineenvaihduntasairaus muutaman vuorokauden ikäisenä. Hän oli perinyt molemmilta vanhemmiltaan tautia aiheuttavan geenin. Epäilykset heräsivät, kun vauva vaikutti jatkuvasti väsyneeltä eikä jaksanut syödä.
”Hetken aikaa olimme toiveikkaita, mutta toivo sammui pikkuhiljaa. Tunteet menivät laidasta laitaan. Viljami oli toinen lapsemme, joten osasin etukäteen iloita tulevasta vauva-ajasta ja näin hänet jo mielessäni taaperona leikkimässä. Tämän kaiken menettäisimme.”
Joonas halusi tehdä itse Viljamin arkun koivusta.
Viljami kuoli isänsä syliin kahdeksan päivän ikäisenä vastasyntyneiden teho-osastolla.
Joonas halusi tehdä itse Viljamin arkun koivusta. Kirsi ja Venla osallistuivat maalaamiseen. Siniharmaa sävy oli nimeltään Myötätuuli. Joonaksen äiti ompeli arkkuun tyynyliinan ja peiton pellavasta. Surutyötä tehtiin yhdessä.
”Arkkua veistäessäni aloin ajatella, että nyt on oikea hetki kääntää elämän suunta ja alkaa tehdä sitä, mistä olin unelmoinut jo pitkään. Lupasin mielessäni Viljamille, että opiskelen puusepäksi. Viljamille ei jäänyt mahdollisuuksia, mutta minulla niitä oli. Siihen oli tartuttava.”
Lyhyestä elämästään huolimatta Viljami ehti käynnistää monta prosessia perheensä elämässä.
Millaista arkea haluamme?
Viljamin kuoleman jälkeen Joonas otti opintovapaata töistä ja aloitti kaksivuotiset artesaanipuusepän opinnot Tredussa eli Tampereen seudun ammattiopistossa. Hän oli valmistunut 2018 kauppatieteiden maisteriksi ja työskennellyt järjestelmäasiantuntijana.
”Opiskelu oli antoisaa, sillä olin todella motivoitunut. Se antoi hyvän pohjan tulevalle. Suoritin myös vapaaehtoisen harjoittelujakson. Ihmettelen kovasti, miksi harjoittelu ei ole pakollista. Tein puolessatoista kuukaudessa saman verran töitä kuin puolessatoista vuodessa koulussa. Kovin kevein opein nuoret laitetaan nykyisin työelämään.”
Joonas oli käynyt pari vuotta kansalaisopiston puutyökurssilla, mutta vasta nyt käsillä tekeminen vei mennessään. Lapsuudenkodissa ei juuri kädentaitoja harrastettu. Vanhemmat olivat yrittäjiä, ja veljeksiä oli viisi, joten vanhempien aika meni yritystä ja perhettä pyörittäessä.
Tunnen Kainuun kotiseudukseni ja sielunmaisemakseni.
”Teininä kohdistin luovuuteni ruoanlaittoon ja varsinkin jälkiruokiin. Minua on aina kiehtonut se, että voin tehdä jotain, jolla on merkitystä muille. Bravuurini olivat kauniit kakut”, Joonas muistaa.
Nykyään kokkailut ovat jääneet vähemmälle tai ainakin muuttaneet muotoaan. Venla on nyt kuusivuotias eskarilainen ja pikkuveli Veikko lähestyy vuoden ikää.
Joonas ja Kirsi alkoivat miettiä, millaista arkea he haluavat elää: jäävätkö he Pirkanmaalle, missä olivat asuneet 14 vuotta, vai palaavatko kotikonnuilleen Sotkamoon. Joonaksella pyöri jo mielessä oma puusepän yritys.
Pariskunta kirjasi ylös plussia ja miinuksia. Kun he laskivat lopputulemaa, paljastui, että suurimman osan haaveistaan he voisivat toteuttaa paremmin Sotkamossa kuin Pirkanmaalla.
”Tunnen Kainuun kotiseudukseni ja sielunmaisemakseni. Molemmat isovanhemmat sekä osa sisaruksista asuvat lähellä, elämänrytmi on rauhallisempi, ladulle ja lenkkipolulle pääsee pihalta. Stressi helpotti saman tien”, Joonas iloitsee.
Uusi kotikin järjestyi, sillä perhe pääsi muuttamaan Kirsin lapsuudenkotiin, jonka on suunnitellut 1990-luvun alussa hänen arkkitehtiäitinsä. Lasten toinen mummola sijaitsee naapurissa ja toinenkin vain parin kilometrin päässä.
Kilpailu toi vahvistusta
Joonas oli ehtinyt jo jonkin aikaa miettiä nimeä tulevalle yritykselleen. Puustudio Viljami oli käynyt mielessä, mutta nimi olisi vienyt ajatukset perinteiseen muotokieleen. Kun Joonas sai tiedon pääsystä Suomen Kädentaidot -messujen Artesaaniosaaja 2024 -kilpailun finaaliin, yrityksen ja tuotteiden nimiä alettiin miettiä porukalla.
Viljami oli meidän elämässämme iso uurre, vedenjakaja.
”Lankomies etsi tietoa tammesta ja heitti ajatuksen, että Uurre voisi olla hyvä nimi nojatuolille. Sanaa pureskeltuani oivalsin, että se olisi hyvä nimi myös yritykselle. Uurteet ovat tammelle ominaisia. Uurre liittyy myös Viljamiin. Viljami oli meidän elämässämme iso uurre, vedenjakaja.”
Vahvistusta ammatinvaihdokselleen Joonas sai, kun hänet valittiin vuoden 2024 Artesaaniosaajaksi. Raadin perustelut lämmittivät mieltä: Joonas Malvistolla on poikkeuksellisen taidokasta viimeistely, joka takaa tuotteiden huippulaadun. Tuotteet ovat ajattomia, muunneltavia ja monikäyttöisiä.
”Ilahdutti, että raati oli oivaltanut tyylini ja tavoitteeni. Nautin luodessani jotain, jolla on käyttöarvoa myös muille. Jos kalusteen muotoilu miellyttää myös tulevaa omistajaa, koen onnistuneeni.”
Joonas osallistui kilpailuun Karnevaali-ruokapöydällä ja Uurre-nojatuolilla. Muotokieleltään skandinaavinen Karnevaali-pöytä sopii monenlaisiin tiloihin. Uurre-tuolissa on tammirunko ja nahkainen istuinosa. Kangasalan rintamamiestalosta linjakas tuoli ei löytänyt paikkaansa, mutta Sotkamon-talossa se on kotonaan.
Palkkatyö sai jäädä
Kun Joonas pyöräilee reilun neljän kilometrin työmatkan, hän siirtyy lapsiperheen arjesta toiseen maailmaan.
Puustudio Uurre sai tämän vuoden alussa työtilat Sotkamon Urkurakentajien verstaalta.
”Osan viikosta teen omia hommia ja loppuajan rakennan urkuja. Tämän paremmin ei olisi voinut käydä. Pystyin jättämään palkkatyöt ja siirryin kokoaikaiseksi yrittäjäksi.”
Verstaan tuoksuista erottuu selvimmin pihkainen mänty. Ympäri verstasta on myös puisia ja metallisia urkupillejä, osa säilytyksessä ja osa odottamassa uutta paikkaansa osana seuraavaksi rakentuvia urkuja.
Talvella Joonaksen Karnevaali-pöytä ja Uurre-tuoli saivat seurakseen Luoto-sohvapöydän.
”Seuraavaksi syntyy ehkä penkki ja jokunen tuoli ruokapöydän ympärille. Aloitan verkkokaupalla, ja katsotaan, mihin se johtaa.”
Suunnitelmissa on myös tehdä yhteistyötä arkkitehtipuoliso Kirsin kanssa, ja jos kaikki menee hyvin, ehkä puustudio voisi työllistää tulevaisuudessa enemmänkin väkeä.
”Kiitos tähänastisesta kuuluu Viljamille. Olisi ollut helppoa jäädä entiseen elämään, vaikka se ei kaikilta osin vastannutkaan toiveitani. Viljamin ansiosta uskalsimme heittäytyä uuteen.”
Meillä on viiden hengen perhe
Toisinaan Venla pyytää, että katsottaisiin taas pikkuveli Viljamin videota, jonka Joonas ja Kirsi tekivät pojan hautajaisiin. Venla sanoo muistavansa veljen yhä. Joonas arvelee, että muistot ja tiedonmurut ovat vanhempien varassa. Viljami on jutuissa mukana siinä missä perheen kaksi muutakin lasta.
Pari on hyväksynyt, että suru ei kaikkoa minnekään, mutta sen kanssa voi oppia elämään.
Joonakselle Viljami on edelleen vanhempiensa keskimmäinen lapsi. Hänen syntymäpäivänsä muistetaan aina, ja Joonas kertoo pysähtyvänsä usein katsomaan Viljamin kuvaa olohuoneen senkin päällä. Lapsilla on Viljamin ikäinen serkku, jota perhe tapaa usein.
”Hänet nähdessäni tulee väkisinkin mieleen, että tuollainen vesseli Viljami nyt olisi.”
Vaikka elämä on asettunut uomiinsa, Kirsin ja Joonaksen surutyö jatkuu. Veikon syntymä on tuonut elämään uutta ilonaihetta ja kiitollisuutta. Pari on hyväksynyt, että suru ei kaikkoa minnekään, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Parhaillaan Kirsi ja Joonas työstävät kirjaa Viljamista, surusta ja toivosta. Se sisältää runoja ja tarinoita.
”Huomasimme, että kirjoittamalla voimme jäsennellä ajatuksia ja tehdä ne näkyväksi toisillemme, muille ja toki myös itsellemme. Meillä oli sama suru, mutta kohtasimme sen eri tavalla. Kun ajatukset kirjoittaa auki, pääsee helpommin toisen mielenmaisemaan ja ymmärtää hänen tunteitaan ja reaktioitaan”, Joonas sanoo.
”Yritämme saada tekstit valmiiksi tänä vuonna. Jos kirja joskus julkaistaan, ehkä muutkin voivat hyötyä siitä, mitä me olemme käyneet läpi.”
Joonaksen 3 vinkkiä surevalle
1. Hyväksy se, että suru ei häviä kokonaan vaan on aina osa sinua. Se kuitenkin muuttaa muotoaan ajan myötä. Valmistaudu siihen, että se muuttaa myös sinua. Surusta voit saada voimaa ja rohkeutta elämänmuutokseen.
2. Pyri löytämään oma tapasi, miten kerrot tapahtuneesta ja tunteistasi muille. Jaa kokemuksesi äläkä sulje surua sisääsi. Kirjoittaminen voi auttaa jäsentämään ajatuksia ja tunteita.
3. Anna itsellesi aikaa surra. Heti ei tarvitse löytää mitään hyvää. Luota siihen, että elämään tulee vielä iloa ja valoa.
