
Samettisumakki on huomiota herättävän koristeellinen pikkupuu tai monirunkoinen pensas. Se on saanut nimensä tiheän nukan peittämistä versoistaan, jotka ovat kuin samettia. Puun koristearvo perustuu myös siroon kasvutapaan, suuriin kapealehdykkäisiin lehtiin ja tähkämäiseen emikukintoon sekä näiden molempien upeaan syysväriin. Samettisumakin lehdet ovat jopa 30–40 senttiä pitkät.
Samettisumakki sopii rohkealle
Samettisumakki on kotoisin Pohjois-Amerikan koillisosista. Suomessa se on talvenarka erikoisuus, joka pärjää vain Etelä-Suomessa. Sielläkin se saattaa saada talvivaurioita kovina pakkastalvina, mutta uudistuu yleensä juurivesoista, vaikka paleltuisi maan tasalle.
Miksi kasvattaa näin arkaa lajia, kun talvenkestäviäkin on tarjolla? Toisaalta, miksi ei? Onhan hienoa saada harvinainen puu menestymään. Lämpimällä seinustalla tai matalien pensaiden ja muun aluskasvillisuuden suojassa onnistumisen mahdollisuudet ovat parhaat.
Syksyllä samettisumakin lehdet muuttuvat vihreästä keltaiseksi, oranssiksi ja lopulta punaiseksi. Puun värikkyyttä lisäävät punaisten karvojen peittämät marjat. Ne sijaitsevat pystyissä tertuissa, jotka jäävät koristamaan puuta talveksi.
Tarkasta taimen alkuperä
Samettisumakki on menestynyt kohtalaisesti kasvuvyöhykkeillä I ja II. Mitä pohjoisempana sitä haluaa kasvattaa, sitä tärkeämpää on löytää kotimainen taimi. Kasvien alkuperä vaikuttaa ratkaisevasti niiden menestymiseen Suomessa.
Samettisumakki, Rhus typhina
- sirokasvuinen puu tai puumainen pensas
- tummanvihreä lehti 11–31-lehdykkäinen, päätöparinen
- lehdykkä kapeanpuikea, sahalaitainen
- yleensä kaksikotinen; hede- ja emikukat eri puissa
- vihertävät kukinnot heinäkuussa
- punaisten karvojen peittämät marjat tertuissa
- nuoret oksat nukan peitossa
- korkeus 1–3 m.