Niistä voi nikkaroida talon ja polttaa niitä lämmöksi. Niistä voi valmistaa pahvia, paperia ja kuituja sekä syödä niiden hedelmiä. Puita ajatellaan usein raaka-aineena, selluna ja terassilautoina. Niistä on käsinkosketeltavaa hyötyä, ja ne ovat vaurautemme perusta.

Mutta mitä hyötyä meille on rakennetun ympäristön puista? Niistä, jotka seisovat katujen varsilla, taloyhtiöiden pihoilla, hautausmailla, liikenneympyröissä, kaupunkimetsissä, puistoissa ja joutomailla. Ja pitäisikö meidän ajatella myös puutarhojemme puita osana koko kaupungin vihreyttä? Millaisia puita meidän kannattaisi silloin istuttaa?

Vaikka lähiympäristömme puut näyttävät enimmäkseen keinuvan verkkaisesti tuulessa, ne tekevät koko ajan hyödyksemme asioita, joita emme näe. Ne tuottavat happea, sitovat hiiltä ja ilmansaasteita, vaimentavat melua, viilentävät ilmaa ja haihduttavat vettä.

Hyötyjä kutsutaan ekosysteemipalveluiksi, ja osaa niistä voidaan mitata. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija ja arboristi Eeva-Maria Tuhkanen esittelee lukuja: 15–30 metriä leveä, kerroksellinen puu- ja pensasvyöhyke voi vähentää melua jopa puoleen ja suuri (10 ha), puustoinen puisto viilentää lämpötilaa vielä 350 metrin päässä sen reunoista 1–2 asteella. Puiden alla varjossa taas voi olla 10, jopa 20 astetta vilpoisampaa kuin auringossa. Kaupunkien hulevesiä puut voivat tutkitusti vähentää enimmillään 51 prosentilla.

Puiden tuomien hyötyjen odotetaan vain korostuvan ilmaston muuttuessa, kun lämpötilat nousevat ja sateet runsastuvat. Tuhkanen sanookin, ettei halua enää lainkaan käyttää tuttua koristekasvi-sanaa.

– Mikään kasvi ei ole pelkästään koriste vaan vaikuttaa monin tavoin ympäristöönsä.

Tavoitan Tomi Kivikorven satavuotiaiden lehmusten ja vaahteroiden ääreltä. Puunhoitaja vastaa puhelimeen Turun Tuomaan puistossa, missä hän johtaa arboristiporukkaa puiden kuntoseurannassa. Suomen puupääkaupungiksi tituleeratussa Turussa keskustan puistojen ja kadunvarsien 34 000 puuta on kirjattu puurekisteriin, ja jokaisen puun kuntoa seurataan yksilönä. Yhden äärelle palataan jo seuraavana vuonna, toisen seuraava tarkastuskäynti kirjataan viiden vuoden päähän.

Koska puut ovat evoluution valossa sopeutuneet kasvamaan metsässä, kaupunki on niille haastava paikka. Maan pinnan peittävä asvaltti ei ole sama kuin vedelle ja ravinteille huokoinen metsänpohja. Muista erillään seisova puu on alttiimpi vahingoille, vaikkapa tuulenpuuskille. Myös saasteet rasittavat puita.

– Rakennetaan, puretaan, kaivetaan, ja olosuhteet muuttuvat jatkuvasti. Ympäristön muutos on nopeampaa kuin mihin puu pystyy reagoimaan, kertoo Kivikorpi.

Hän kokee puiden arvostuksen olevan nousussa, mutta toivoo kehityksen voimistuvan edelleen.

– Jos meillä on 100-vuotias talo, sitä koskevat suojelumääräykset, mutta jos siinä vieressä on 150-vuotias puu, sen voi laittaa klapeiksi, jos se tuottaa liikaa haravoitavaa syksyisin. Siinä on iso arvostuksellinen ero edelleen.

Helposti ajatellaan, että ainahan voi istuttaa vanhan puun tilalle uuden.

– Odotettu elinaika on aika paljon lyhyempi. Jotta saisimme yhden yli 100-vuotiaan puun, meidän täytyy istuttaa lähes sata puuta.

Yksi syy, miksi puiden pitäisi saada elää vanhaksi, liittyy ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Puut imevät yhteyttäessään hiilidioksidia ilmasta, sitovat hiiltä runkoonsa ja pumppaavat sitä maahan. Vaikka puu toimii näin taimesta asti, kadunvarsipuiden kohdalla saattaa kestää yli kymmenen vuotta ennen kuin puu on niellyt enemmän päästöjä kuin sen istutus ja hoito on tuottanut.

– Aina, kun puut ovat hengissä ja aina, kun ne kasvavat, ne sitovat hiiltä. Mutta aluksi kasvualustasta voi tulla päästöjä, jotka ovat suurempia kuin puun hiilensidonta, selittää vanhempi tutkija Liisa Kulmala, joka työskentelee hiilensidontaan ja kaupunkivihreään keskittyvässä Co-carbon-hankkeessa.

Vaikka puun istutuksessa tarvittava maan muokkaus on eri luokkaa asvaltilla pinnoitetulla kadulla kuin kotipihoilla, myös puutarhoissa kannattaa Kulmalan mukaan muistaa maaperän merkitys. Hyvinvoiva maa on hiilensidonnan ytimessä, ja hiilen kannalta omalla kompostilla parannettu maa on parempi vaihtoehto kuin täyttää puun istutuskuoppa turvemullalla.

Niin pihoissa kuin kaupungin mailla mahdollisimman monet jo olemassa olevat vanhat puut tulisi säilyttää ja uusien taimien paikat suunnitella huolellisesti, jotta puut saisivat kasvaa rauhassa.

– Rakennettaisiin niin, että jos vaikkapa putket pitää uusia, puita ei tarvitsisi aina kaataa.

Puu kun voisi lajista riippuen elää jopa satoja vuosia.

– Keskimääräinen katupuun ikä Helsingissä on 30 vuotta. Eikö se ole ihan surkea ikä? Se pitäisi vähintään tuplata, ja sittenkin moni puu on vasta nuori, pohtii Kulmala.

Myös Kivikorven mielestä olisi keskeistä, että istuttaisimme oikeita puita oikeisiin paikkoihin.

– Istutuksessa ei pitäisi ajatella vain kuinka monta, vaan että puut, jotka istutetaan, istutetaan oikein ja että ne saavat sellaisen kasvupaikan ja hoidon, että niillä on mahdollisuus kasvaa isoiksi.

Noin 80-vuotias lehtosaarni, 14 000 euroa. Eeva-Maria Tuhkanen näyttää kuvaa Turun Eerikinkadulla kerrostalon kupeessa kasvavasta puusta.

Summa on vasta puun korvausarvo, eli työn ja materiaalien hinta, jos puu jouduttaisiin poistamaan ja tilalle kasvatettaisiin vastaava. Ekosysteemipalveluiden hinnan määritys taas on hankalampaa. Yhdysvalloissa siihen on kehitetty ohjelmisto, i-Tree, jonka laskelmat perustuvat tutkimustietoon. Suomessa ohjelmiston käyttöönotto on alkutaipaleella, mutta jatkossa sillä pystytään laskemaan ekosysteemipalveluista ainakin kolme tekijää: saasteiden sidonta ja arvo vältettyinä terveydenhoitokuluina, vuotuisen hiilensidonnan ja hiilivaraston arvo sekä vältetyt hulevedet ja niiden arvo jäteveden käsittelykustannuksina.

Vanhan puun todellinen arvo ei siis ole yhtä kuin puun taimi plus istutustyöt, vaikka sitä summaa vakuutusyhtiöt usein Tuhkasen mukaan tarjoavat, kun on kyse kolhitusta puusta.

Vaikka käytössä olisi i-Treen kaltainen ohjelmisto, kaikkia puiden tuomia hyötyjä on vaikea muuttaa rahaksi. Yksi merkittävimmistä ulos jäävistä asioista on puiden vaikutus ihmisten hyvinvointiin. Puiden läsnäolon on eri tutkimuksissa todettu laskevan stressitasoja, parantavan keskittymiskykyä, lyhentävän potilaiden toipumisaikoja kuin vähentävän rikollisuuttakin.

Tuorein terveyteen liittyvä tutkimustulos on tältä keväältä: sen mukaan puut vähentävät riskiä sairastua dementiaan. Australialaistutkimukseen osallistui yli 100 000 yli 45-vuotiasta ihmistä kolmesta isosta kaupungista. Kun tietoja heidän elämäntavoistaan ja sairauksistaan yhdistettiin paikkatietoihin, selvisi, että kun latvuspeittävyys asuinalueella oli yli 20 %, dementian riski pieneni 14 % yhdentoista vuoden tarkastelujaksolla. Kävi ilmi, että puiden lähellä ihmiset olivat aktiivisempia, heillä oli vähemmän stressiä, he nukkuivat pidempään ja heillä oli vähemmän diabetesta, ja kaikki nämä seikat vaikuttivat dementiariskin laskuun.

Latvuspeittävyys on vakiintunut mittariksi, jolla arvioidaan puiden määrää kaupungeissa. Idea laskemisessa on katsoa ylhäältä, kuinka suuren osan maanpinnasta latvukset peittävät. Latvuspeittävyys on tärkeämpää kuin vaikkapa puiden lukumäärä, sillä ekosysteemipalveluista moni riippuu juuri lehtipinta-alan määrästä.

– Tässä suuri on kaunista ja enemmän on enemmän. Suuret puut pystyvät yhteyttämään enemmän, keräämään hiiltä ja sitomaan ilmansaasteita enemmän ja myös haihduttamaan enemmän, selventää Tuhkanen.

Suomen suurissa kaupungeissa latvuspeittävyyttä pyritään systemaattisesti lisäämään, mutta Tuhkanen toivoisi myös pienempien paikkakuntien asettavan tavoitteita puuston määrän ja laadun suhteen.

Vaikka vaihdamme näkökulman sellusta ja rakennusmateriaaleista ekosysteemipalveluihin, yksi asia säilyy: ihmiskeskeisyys. Laskeskelemme, mitä hyötyä puista on meille. Monimuotoisuuden kannalta taas puilla on arvo sekä itsessään että elinympäristönä tuhansille eliöille, kuten hyönteisille ja sienille.

Suomessa on 25 puulajia. Koska metsätalous hyötyy eniten vain neljästä, 96 prosenttia metsiemme puustosta muodostuu männyistä, kuusista sekä raudus- ja hieskoivuista. Loppuja 21 puulajia on neljä prosenttia. Sen lisäksi, että lajikirjo on vähäistä, talousmetsistä puut korjataan, kun ne ovat vasta keski-ikäisiä. Kehitys on tapahtunut viimeisten 150 vuoden aikana. Verrattain lyhyessä ajassa eliöt, jotka ovat riippuvaisia vanhoista puista, ovat joutuneet ahdinkoon.

Vanha puu on koloineen, onkaloineen, lahoineen sekä varjon ja auringon paikkoineen huomattavasti rikkaampi elinympäristö kuin nuori puu. Erityisesti iäkkäiden tammien, kynä- ja vuorijalavien, lehmuksien ja saarnien seuralaisina elää paljon uhanalaista lajistoa, kirjoittavat metsäekologian lehtori Petri Keto-Tokoi ja metsänhoitaja-tutkija Juha Siitonen Puiden asukkaat -kirjassaan, josta myös yllämainitut luvut ovat peräisin.

Oma lukunsa monimuotoisuuden kannalta ovat kuolleet puut. 5 000 eliölajia on riippuvaisia nimenomaan niistä. Se on viidesosa metsälajeista.

Valveutuneiden hoitajien puistoissa, metsissä ja pihoilla saattaa nähdä lahoamaan jätettyjä oksakasoja ja paksuja pöllejä. Kehitys on kuitenkin hidasta, sillä ”siistien” pihojen ja puistojen ideaali on syvälle iskostunut. Lahopuut on niin pitkään nähty rumina ja vaarallisina, samoin kuin puista varisevat asiat ”roskina” sen sijaan, että ne nähtäisiin monikäyttöisenä materiaalina.

Jos sujahdetaan yksittäisen pihanomistajan saappaisiin, monimuotoisuutta voi omalla tontillaan tukea ensinnäkin säilyttämällä vanhat puut, vaikka niiden kanssa törmäisi pieniin haasteisiin.

– Jos esimerkiksi jalo lehtipuu varjostaa liikaa, oikea ratkaisu on hoitoleikkaus. Sen välillä, että ei tehdä mitään tai kaadetaan, on aika iso kirjo keinoja, kertoo Kivikorpi ja jatkaa:

– Pääosin puunomistajat tykkäävät puistaan, eivät he halua niitä kaataa. Monella vain on huoli puusta, että millainen riski siinä on ja millaiseen vastuuseen voi joutua.

Silloinkin, kun puussa on lahoa, se ei välttämättä ole turvallisuusriski. Toki tilanne on hyvä antaa ammattilaisen arvioitavaksi.

– Puut ja lahottajat ovat kulkeneet käsi kädessä niin kauan kuin puita on ollut. Puu voi pärjätä sen kanssa tosi pitkään, satoja vuosia. Tammi on hyvä esimerkki.

Vaikka puu olisi suuri, se ei kestä kaltoinkohtelua. Tuhkanen toivoo, että ymmärrettäisiin, että puita ei saa kolhia ruohon- tai siimaleikkureilla tai lumenajossa. Jos tilaa löytyy, hän toivoisi pihanomistajien istuttavan myös pitkäikäisiä puita, kuten mäntyjä ja tammia.

– Nykyään muotina ovat pienemmät puulajit, kuten tuijat ja kirsikkapuut. Ne ovat hienoja myös, mutta monesti jäävät ne isommaksi kasvavat puut istuttamatta.

Myös Kulmala toivoo, että pääsisimme ”tuijaperinteestä eteenpäin” ja kehuu monimuotoisuuden näkökulmasta vaikkapa pihlajaa ja haapaa.

– Olisi mahtavaa, jos alkaisimme suosia kotimaisia, hyviä puulajeja.

Mikäli mahdollista, pihaan voisi istuttaa useita lajeja. Sitä Kivikorpi toivoo myös kaupunkitasolla: vanhojen puiden lisäksi monenlaisia puita, sillä ilmastonmuutoksen myötä meillekin saapuvat tuhohyönteiset ja taudit ovat usein puulajikohtaisia.

– Mitä enemmän käytämme jotain yksittäistä puulajia, sitä haavoittuvampia me olemme. Arboristin näkökulmasta meillä on ehkä liian yksipuolinen puusto. Valtaosa katu- ja kaupunkipuistamme on lehmuksia.

”Yhteiskunnasta kasvaa mahtava, kun vanhat ihmiset istuttavat puita, joiden varjossa he eivät koskaan tule istumaan”, kuuluu kreikkalainen sanonta vapaasti käännettynä. Edes oma pihapuu ei ole vain itseä ja nykyhetkeä varten. Puun latvus on myös osa asuinympäristön vihreää tilkkutäkkiä ja komeimmillaan ehkä vasta yli sadan vuoden päästä.

Kenties puut opettavat meitä katsomaan omaa aikaamme ja hyötyämme pidemmälle. Ovathan ne olleet täällä miljoonia vuosia ennen meitä.

Lähteet: Eeva-Maria Tuhkasen esitys i-Tree-menetelmä kaupunkipuiden ekosysteemipalveluiden arvottamisessa Livia arboristikurssille, 6/2023, Petri Keto-Tokoi ja Juha Siitonen: Puiden asukkaat – Suomen puiden seuralaislajit, Gaudeamus 2021, Thomas Astell-Burt, Michael A. Navakatikyan ja Xiaoqi Feng: Why might urban tree canopy reduce dementia risk? A causal mediation analysis of 109,688 adults with 11 years of hospital and mortality records, Health & Place, 2023.