Muutin Hermanniin kesällä 2014. Ihastuin asunnon 1950-luvun henkeen ja vehreään miljööseen. Aluksi alue tuntui aika rauhalliselta, koska asuin ennen Kalliossa, jonka kadut eivät koskaan hiljene. Olen kokeillut asumista myös Käpylän puutaloidyllissä, ja tämä koti oli jotain niiden välistä. Hermanni on nuorten aikuisten ja vihreiden arvojen aluetta.

1950-luvun asunnossa katot ovat aika matalalla, ja siksi keittiön ja olohuoneen välinen seinä purettiin. Näin valo pääsee kulkemaan kauniisti yhdistetyssä keittiö- ja oleskelutilassa, ja muutenkin fiilis on avarampi. Nyt minulla on valoisa olohuone aamusta iltaan ja kolmen ikkunan näkymä pieneen, linnunlaulua tulvivaan koivupuistikkoon.

Lattia vaihdettiin vaaleampaan ja seiniin ja kattoihin maalattiin puhtaat pinnat. Makuuhuoneen takaseinä maalattiin betonimaalilla harmaaksi. Se antoi rouhean ja eloisan ilmeen koko huoneeseen.

Kotini on sekoitus eri asioita. Huonekaluni ovat pääasiassa 1950-luvulta, modernilla twistillä. Seinillä on omaa taidettani ja myös taiteilijaystävieni töitä.

Pidän siitä, että taiteessani ja myös sisustuksessani on aina jokin jippo. Se voi olla poikkeavien asioiden yhdistely tai kokeileva värimaailma. Miten ja miksi yhdistelen, on intuitiostani kiinni. Olen luonut taulukollaasin muun muassa istuvan presidentin kasvokuvasta, Länsi-Afrikasta tuodusta voodoo-puukasvosta ja täytetystä variksesta.

Lempipaikkani vaihtelee täysin päivän ja fiiliksen mukaan. Se voi löytyä sohvannurkasta, keittiön pöydän ääreltä tai parvekkeen tuolilta, kun sinne osuu sopiva valo. Välillä täydellinen feng shui löytyy olohuoneen matolla maatessa.

Rakkain sisustusesineeni on samalla käyttöesine: Japanissa käsin tehty keraaminen kahvisuodatin, joka on lasitettu rautaa muistuttavalla tuhkalasitteella. Kahvin suodattaminen kauniilla esineellä tekee arkiaamuista juhlaa. Isoisoisän perintölaukku taas on kaunis säilytysesine. Se kätkee sisäänsä vanhoja Aku Ankkoja.

Hyvä valo. Se luo tunnelmaa ja sisustaa tilaa yhtä paljon kuin huonekalutkin. Kotini on myös täynnä musiikkia, kuten digitaalista, piano- ja kitaramusiikkia. Asunnon viihtyvyys ei ole yhtä kuin kiiltokuvamainen sisustus. Tärkeintä on paikan henki. Se muodostuu myös muistoista ja tunteista, joita kotiin liittyy.

Innostuin piirtämisestä jo hyvin nuorena. Lapsuudenkodissani arvostettiin taidetta ja oltiin musikaalisia. Minulla on myös vahva uskonnollinen tausta, joka on luonut viitekehyksen sille, mitä pidän oikeana ja vääränä, hyvänä ja pahana. Piirtäminen oli tapa paeta rinnakkaistodellisuuteen. Lapsena luin salaa vanhemmiltani aikuisten satiirisarjakuvia, muun muassa belgialaista Benoît Sokalia. Hän on ollut yksi suurimmista innoittajistani.

Teen isoja tussipiirroksia, joissa surrealistiset ihmis- ja eläinhahmot elävät mielikuvatodellisuudessa. Piirroksissani olemisen epävarmuus ja ennalta-arvaamattomuus jäsentävät ihmisten kokemaa maailmaa.

Juuri nyt omaa elämääni varjostaa vuosi sitten puhjennut silmäsairaus, joka voi aiheuttaa aika ajoin näön heikkenemistä ja vääristymistä. Viiden vuoden päästä toivon ensisijaisesti pystyväni näkemään siten, että piirtäminen olisi ylipäänsä mahdollista. Pyrinkin teoksissani nostamaan esiin myös läsnä olemisen tärkeyden.