”Pipertäminen ei ole juttuni” – kirjailija Mari Mörön puutarhassa luonnonkukat ja ulkomailta tuodut harvinaisuudet kasvavat suloisessa sekasorrossa

Mari Möröllä on tapana sanoa, että sitä saa, mitä kylvää. Kirjailijan moton seuraukset käyvät ilmi heti tontinrajalta lähtien hänen puutarhassaan Mikkelin Mörönperällä. Kasveja tuntuu purskahtelevan esille kaikkialta. Ne kasvavat limittäin ja lomittain, kylki naapurin kyljessä. Suloisessa sekasorrossa luonnonkasveja, perinneperennoja ja erikoisuuksia.

– Täällä on oikeasti melkein kaikkea, en itse edes muista tarkkaan, mitä. Olen kasvattanut aika monet kasvini siemenestä. Sillä tavalla saa paljon taimia pikkurahalla.

Onnistuneen siemenkasvatuksen seurauksena kukkasuutarilla voi olla käsissään yhtäkkiä vaikkapa pari sataa terhakkaa paratiisililjan taimea, niin kuin Marilla juuri nyt. Jos kaikille kasveille ei omasta puutarhasta löydy pysyvää asuinpaikkaa, hienot perennat ovat aina arvokasta vaihtovaluuttaa taimitoreilla.

Tämä on Marin ja puutarhan kahdeskymmenes kesä. Maaseudulla reilun kymmenen kilometrin päässä Mikkelin keskustasta sijaitsevalla tontilla oli aluksi jo valmiiksi talo, mutta ei minkäänlaista puutarhaa, ei perennan perennaa.

– Tiesin, että puutarha pitää perustaa heti, koska sen valmistumiseen menee niin kamalasti aikaa. En halua odottaa 92-vuotiaaksi, että näen, millainen puutarhasta tulee.

Ensimmäisinä vuosina Mari muistaa tehneensä kaikkia kuviteltavissa olevia virheitä, ennen kuin ehti kunnolla perehtyä uuteen kotipaikkaan. Ajan kanssa hän on tehnyt tuttavuutta tontin tuulien kanssa ja myllännyt maata niin, että tietää mistä se koostuu.

Koko tontti on neljän hehtaarin suuruinen, siitä hoidettua puutarhaa on pitkälti yli puoli hehtaaria. Tai hoidettua ja hoidettua – Marin mielestä puutarhassa pitää olla holtittomuutta.

– Pedanttisuus tai pipertäminen eivät ole minun juttujani. Minua kiehtovat isommat linjat. En oikeastaan hoida puutarhaa, paitsi jos joku pujo pääsee soluttautumaan joukkoon, sen otan pois. Kun suunnittelen uutta aluetta, minulla on aina joku idea. Toivon muotoja, värejä ja korkeuseroja, mutta yllätykset tulevat kaupan päälle.

Mari on pistänyt merkille, että hyvistä suunnitelmista huolimatta kasvit kuitenkin järjestäytyvät itsekseen uudelleen parissa vuodessa. Hän on myös huomannut, että joistakin kasveista varoitellaan hyvästä syystä. Kantapään kautta tämä tuli opittua esimerkiksi viiruhelven kanssa, jonka kiihkeä kasvu tukahdutti alleen heiveröisempiä lajeja.

Toisaalta mönkään menneet kokeilut ovat koulineet suhtautumaan tappioihin tyynesti. Joitakin vuosia sitten tontin melkein kaikki luonnonkatajat piti poistaa, kun niihin iski virus.

– Sille ei vain voi mitään, että välillä tulee miehistötappioita. Niiden seurauksena puutarha on jonkin aikaa vähän kuin paletti, josta puuttuu yksi väri. Silloin pitää vain pärjätä jäljelle jääneillä väreillä. Paikkaan aukkopaikkoja kesäkukilla ja kasveista aiemmin ottamillani varmuuskopioilla.

Puutarhan kasvuvoimaakaan ei alkuaikoina oikein osannut arvioida. Mari halusi tontille lisää muotoja ja rahtasi sinne niin suuria kivilasteja, että kaikkiaan neljän auton iskunvaimentimet ovat vuosien saatossa menneet vaihtoon.

Nykyään kasvu on niin rehevää, että kivet katoavat tyystin näkyvistä alkukesän jälkeen.

Kasvit ja niiden tarinat ovat Marille tärkeimpiä puutarhan elementtejä. Esimerkiksi hibatuijaan suhtautuu hänen mielestään aivan uudella arvostuksella, kun on lukenut, että aikoinaan kaikki lajin taimet kuuluivat automaattisesti Japanin keisarille.

Suuri osa puutarhan kasveista liittyy Marin omiin matkakertomuksiin. Hänellä on jo pitkään ollut tapana vaihtaa Mörönperän maisemat talveksi vapaaehtoistöihin maailman puutarhoissa. Esimerkiksi keltakukkaista lemmikkiä muistuttava erikoisuus keltanunna on muisto Alaskasta. Sinivaleunikoita Mari alkoi kasvattaa Englannin puutarhamatkan seurauksena.

Eniten tuliaisia on Kanadasta, varsinkin Vancouverinsaarelta. Brittiläisessä Kolumbiassa Tyynellämerellä sijaitseva saari on ollut Marin unelmien kohde lapsuudesta lähtien. Naapurin setä oli jäänyt saarelle jumiin joskus sota-aikana ja näytti sieltä kuvia pikkutytölle. Mari päätti jo silloin, että tuonne hän vielä joskus lähtee. Saarella on hänen mielestään mainio ilmasto ja ihania puutarhoja.

Lempisaaresta Marin kotipuutarhassa muistuttavat esimerkiksi tuliaissiemenistä kylvetyt vaahterat sekä siniviolettikukkainen kissanminttulaji Nepeta clarkei. Se on sekä hyvä pölyttäjä että mainio teekasvi.

– Muutkin siniset ja violetit kukat ovat minulle sielunkasveja. Pinkit kukat ovat tällä tontilla työtapaturmia.