
Myyjänä työskentelevä Pia Leino, 43, taivuttelee kukkia rautalangasta. Harrastus tuo iloa ja auttaa jaksamaan sairauksista johtuvien kipujen kanssa. Näin Pia kertoo harrastuksestaan:
"Kukat ovat olleet minulle sydämen asia jo vuodesta 2007, jolloin pääsin hoitamaan tavaratalon kukkapistettä. Olen ahkera Pinterestin selailija ja siellä näin silloin rautalankakukkia. Mustat kukat ovat aina olleet suosikkejani, ja tajusin, että mustalla rautalangalla voisin jäljitellä niitä. Lisää inspiraatiota sain Instagramista ihailemieni aasialaisten taiteilijoiden tileiltä, kuten @tamtam_wire, @tayutou_wire ja @atelier_karin. Jouluna ostin rautalankaa ja aloin taivutella. Se oli yllättävän helppoa.
Rautalankakukat ovat esteettisiä myös niiden tuomien varjojen takia. Oma juttuni on lisätä kukkiin helmiä tuomaan hieman väriä. Kukat ovat ikuisia, kunhan niitä ei altista kosteudelle.
Minulle on tärkeää, että kukkien lajikkeet ovat tunnistettavissa. Ostan kukkakaupasta kukkia malliksi, jolloin mittasuhteet ja muodot voi toteuttaa tarkasti. Viime kesä meni luonnonkukkia etsiessä.
Luovuus ei ole paras ominaisuuteni, mutta osaan tehdä mallista. Kerran tein omasta päästä keksityn mielikuvituskukan, mutta se päätyi kaapin perukoille.
Vaikein tekemäni kukka on ollut allium, johon minulla meni kymmenen tuntia. Siihen tuli 65 pienen pientä kukkaa samaan varteen kiinnitettynä. Toinen haastava projekti oli japaninhortensia, jonka tein äidilleni joululahjaksi. Epäilin, saanko työtä valmiiksi, koska helmistä ja rautalangasta tehtäviä siemenkotia oli todella monta. Työhön meni useita päiviä.
Olen haaveillut kuningasprotean tekemisestä, mutta kaikki yritelmät ovat päätyneet roskikseen isona myttynä rautalankaa. Olen tehnyt myös puita, pieniä koristeita ja perhosia, mutta palannut aina kukkiin.
Annan mielelläni kukkia lahjaksi, useimmiten kiitokseksi jostain. Tekeminen on hyvää terapiaa mielelle, on palkitsevaa saada jotain aikaiseksi. Sairastan ykköstyypin diabetesta, fibromyalgiaa, CRPS1-tautia, TOS-oireyhtymää, jäätynyttä olkapäätä ja masennusta, joka onneksi tällä hetkellä on hyvin hallinnassa. Kipulääkkeiden tehokin tuntuu olevan parempi, kun keskitän ajatukset tähän harrastukseen.
Kun on päiviä, jolloin lamaannuttavat kivut estävät tekemästä mitään, saan iloa jo tekemieni kukkien katselemisesta. Tunnen kiitollisuutta siitä, että olen onnistunut ja osannut tehdä niitä. Samalla saan lohtua siitä, että tulee parempia päiviä, jolloin taas pystyn ja jaksan tehdä lisää."
Lisää kuvia löytyy Pian Instagram-tililtä @blooming_wire.