Ennen talon perustusten suunnittelun aloitusta on selvitettävä rakennuspaikan maaperän ominaisuudet. Luotettavasti tämä onnistuu teettämällä pohjatutkimus. Pohjatutkimuksessa tehdään koneellinen kairaus vähintään rakennuksen ajateltujen nurkkapisteiden kohdille.

Kantavan maaperän etäisyydellä maanpinnasta ja maa-aineksen laadulla (kapillaarisuus, routivuus) on oleellinen merkitys perustamistapaan. Esimerkiksi korkealla oleva pohjaveden pinta saattaa tehdä kellarikerroksen rakentamisen suhteettoman kalliiksi. Luonnollisesti myös rakennuksen paino on siirrettävä oikein valituilla rakenteilla maaperän kannateltavaksi, jotta painumia ei muodostuisi.

Maaperätutkimuksiin erikoistunut suunnittelija perehtyy kairaamalla saatuihin tietoihin pohjaolosuhteista sekä tekee perustamistapasuosituksen. Pohjatutkimuksen avulla voidaan tehdä optimaaliset valinnat, joilla vältetään riskit sekä myös kalliit liialliset rakenteelliset varmistukset.

Hyvissä perustamisolosuhteissa riittää tavanomainen anturaleveys, joka on perustettu suhteellisen matalalle. Heikommat perustamisolosuhteet edellyttävät syvemmälle ulottuvia perustuksia tai mahdollisesti maa-ainesten suurimääräistä vaihtoa. Myös kantava perustuslaatta ja paaluttaminen ovat vaihtoehtoja heikosti kantavalle maapohjalle. Oikea valinta onnistuu varmuudella yleensä vain hyvän pohjatutkimuksen avulla.

Pohjatutkimuksen avulla saadaan perustiedot myös rakennuspaikan kuivatusratkaisuista, radonsuojauksesta ja pintavesien poisjohtamisesta tai imeytyksestä.

Pintavesien poisjohtaminen ratkaistaan rakennuslupahakemuksen yhteydessä. Kiinteistön omistajan tai haltijan velvollisuutena on huolehtia, ettei luonnollisen vedenjuoksun muuttamisesta aiheudu haittaa naapurikiinteistöille. Asemakaava-alueella ja yleisten viemäreiden toiminta-alueella pintavedet johdetaan yleensä kunnallistekniseen verkostoon.

Kattovedet ja muut piha-alueen pintavedet voidaan mahdollisesti imeyttää myös maaperään, jos pohjatutkimuksella osoitetaan, että maaperä on riittävän hyvin vettä läpäisevää ja ettei rakennukselle, naapuritontille tai muulle ympäristölle aiheudu siitä haittaa. Pintamaiden rakennusaikainen muotoilu muuttaa rinnetonteilla usein pintavesien luonnonmukaista kulkusuuntaa, josta rakennuspaikan haltija joutuu vastaamaan.

Perustusten ja alapohjan kuivana pysyminen on tärkeää varmistaa maaperän riittävällä kuivatuksella. Pintavedet on ohjattava rakennuksesta poispäin muotoilemalla riittävät kallistukset rakennuksen reuna-alueille.

1970-luvun pientaloissa rankkasateiden pudottamat vedet lilluvat usein talon seinän vierustoilla. Tämä aiheutti yhdessä matalan perustustason ja toimimattomien salaojien kanssa lattioiden ja seinärakenteiden kosteusvaurioita. Korjaustyöt kannattaakin usein aloittaa juuri maanpitojen muotoilulla ja salaojajärjestelmän kunnostuksella.

Salaojituksen toiminnalla on oleellinen vaikutus perusmuurin, kellarin seinärakenteiden ja maanvaraisen lattiarakenteen kuivana pysymiselle. Salaojaputket on asennettava riittävän alhaalle (anturatason alapuolelle) sekä riittävillä kallistuksilla (vähintään 1:100). Nurkkakaivojen on oltava helposti tarkastettavissa ja aukaistavissa, jotta huollot onnistuvat. Toimimaton salaojajärjestelmä on yleinen syy rakennuksen kosteusvauriolle.

Kattovedet pitää ohjata pois rakennuksen läheisyydestä joko pintakouruilla tai maanalaisilla viemäröintiputkilla. Salaojiin kattovesiä ei saa koskaan johtaa, koska salaoja toimisi tällöin tarkoituksensa vastaisesti perustusten kastelujärjestelmänä.

Huoneilman radonpitoisuuden alentaminen perustuu talon alapohjan ja perustusrakenteiden tiivistämiseen sekä lattialaatan alapuolelle tehtävään tuuletusjärjestelmään. Tavoitteena on tehdä hyvä tiivistysratkaisu lattialaatan ja seinän liitoskohtaan. Myös kaikki lattialaatan lävistämät rakenteet olisi tiivistettävä niin hyvin, ettei ilmavuotoja sisätiloihin muodostu.

Lisävarmistus tehdään lattialaatan alapuolisen tuuletuksen järjestämisellä. Maanvaraisen lattian tuuletusjärjestelmän toimintaperiaatteena on kiviaineskerroksen huokosilman radonpitoisuuden alentaminen. Murskekerrokseen asennetaan salaojaputkitus, johon kerääntyvä ilma johdetaan umpinaisen poistoputken kautta vesikatolle.

Mikäli mittauksella todetaan asunnon radonpitoisuus liian korkeaksi, kytketään poistoputkeen vielä järjestelmää alipaineistava imuri tehostamaan toimintaa. Lisäetuna tämä järjestelmä myös kuivattaa lattian alapuolisia maakerroksia estäen osaltaan alapohjarakenteiden kastumista.

Ryömintätilaisessa ratkaisussa on alapohjan riittävä tuuletus myös perusvaatimuksena radonin poistolle. Tuuletusaukkoja on oltava vähintään neljä promillea lattian pinta-alasta. Tätäkin tuuletusta yleensä tehostaan katolle johdettavalla poistoilmaputkella, johon voidaan vielä tarvittaessa asentaa imuri.

Ilmanvaihtojärjestelmän mitoitus ja säädöt on tehtävä siten, ettei liiallinen alipaineistaminen aiheuta vuotoilman virtausta maaperästä rakennukseen. Tämä muodostuu usein ongelmaksi juuri vanhemmissa pientaloissa, joissa ilmanvaihto hoituu koneellisen poistopuhaltimen avulla. Tilannetta pahentaa edelleen, jos korvausilmaa ei tule riittävästi ja talo alipaineistuu liiaksi.