Meidän Mökki

Perinnemaali punamulta

Mainos
Perinteinen punamulta on edelleen erinomainen ulkomaali: pitkäikäinen, edullinen, helposti uusittava ja suomalaiseen maisemaan kauniisti sulautuva.
Teksti Tuulikki Kiilo
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Suomessa tiedetään taloja maalatun punamullalla 1500-luvulla. Aluksi maaliaineita pystyivät ostamaan vain varakkaat, mutta 1800-luvulle tultaessa talonpojillakin alkoi jo olla varaa hankkia punamultaa talojensa maalaukseen, jolloin varakkaampi väki siirtyi käyttämään joko keltamultaa tai arvokkaampia öljymaaleja.

Punamulta on edelleen paras mahdollinen ulkomaali paikkaan, johon se sopii. Aidolla punamullalla voidaan maalata vain joko maalaamattomalle puupinnalle tai ennestään keittomaalilla maalatulle pinnalle.

Uudella, höylätyllä pinnalla punamulta ei pysy, joten jos höyläpinta halutaan punamullata, pinnan tulee antaa olla käsittelemättömänä vähintään vuosi tai mieluiten kaksi ilman mitään käsittelyjä.

Punamullalla maalataan vain kertaalleen reilusti maalia sivelemällä. Kun uudelleen maalauksen tarve sitten 20 tai 30 vuoden kuluttua tulee, riittää pohjatöiksi pölyjen ja hämähäkinverkkojen harjaus.

Punamultamaalin valmistus

Parasta ja myös halvinta punamultamaalia saa itse keittäen. Keittäminen ei ole järin konstikas homma, vaan oikeastaan vaatimukset ovat samat kuin puuron keitossa, vähän isommalla kattilalla tosin. Tärkeintä on, että maali keitetään kunnolla kypsäksi, eikä sitä polteta pohjaan.

Aitoja, ainoita oikeita punamultamaalireseptejä ja keitto-ohjeita on varmaan sen käytön historian aikana ollut yhtä monta kuin keittäjiäkin.

Punamultamaalin välttämättömiä raaka-aineita ovat:


  • vesi

  • rautasulfaatti eli vihtrilli

  • jauhot

  • väripigmentti, tavallisimmin punamulta.

Näidenkin määrät vaihtelevat eri resepteissä eli mitenkään gramman päälle ei aineita keittopataan tarvitse mitata. Sen sijaan muiden aineiden käyttö on riippunut sekä varallisuudesta, saatavuudesta ja keittäjän näkemyksistä.

Ruis- ja vehnäjauhoista syntyy yhtä hyvää maalia. Perinteisesti on aina toki käytetty ruisjauhoja, koska ruista viljeltiin itse, ja se oli edullista. Vehnä taas oli ennen pääosin kallista tuontitavaraa. Ainoa selvä ero rukiin ja vehnän välillä on siinä, että rukiin kanssa on varottava voimakasta kiehumista, jotta maali ei vesity.

Ruisjauhoja käytettäessä on varmistuttava, että ruis todellakin kypsyy hyvin eli jauhojen lisäämisen jälkeen on keitosta syytä keittää ainakin pari tuntia, mielellään pidempään. Vehnäjauhoja käytettäessä päästään hieman lyhyemmällä keittoajalla.

Julkaistu: 27.3.2015
Katso myös nämä