Perheenäiti keksi yllättävän ratkaisun ahtaan eteisen ongelmaan: kengät 4 euron lehtihyllyihin – "Eteinen oli pitkään murheenkryyni"
Sisustus
Perheenäiti keksi yllättävän ratkaisun ahtaan eteisen ongelmaan: kengät 4 euron lehtihyllyihin – "Eteinen oli pitkään murheenkryyni"
Katri Liiran nelihenkisen perheen eteinen oli hankala, sillä kaikki kenkätelineet ja -kaapit olivat niin syviä, että ne työntyivät oviaukon tielle. Hän etsi pitkään tarpeeksi kapeita hyllyjä, kunnes hoksasi käyttää nettikaupasta bongaamiaan lehtihyllyjä.
Julkaistu 2.3.2018
Meillä kotona

Alunperin eteisessä olivat vain paljas valkoinen seinä ja laattalattia. Lasten kenkiä ja aikuisten tennareita pyöri jatkuvasti jaloissa, ja Katrin mielestä sisääntulo oli todella epäsiisti.

– Eteinen oli pitkään aikamoinen murheenkryyni. Etsin pitkään netistä kaikenlaista ideaa ja inspiraatiota, ja kun kerran näin tuollaisen lehtitelineen, tajusin, että se olisi täydellinen ratkaisu mitoiltaan. Eteisen laatat peitin ruoho ja -kuramatolla, kertoo Katri.

Kuinka paljon muutokseen meni rahaa ja aikaa?

– Kaiken kaikkiaan rahaa meni vajaa 20 euroa. Lehtitelineet ostin Jyskistä. Ne olivat vielä alessa silloin, 4 euroa kappale, vaikka ne ovat muutoinkin todella edulliset. Mustaa spraymaalia oli kotona, teipit maksoivat muutaman euron. Koukut ja matot löytyivät meiltä myös ennestään.

Koko muutokseen meni aikaa noin kaksi tuntia. Eniten aikaa meni odottaessa spraymaalin kuivumista.

Kuva Katri Liira.
Katrin käyttämä Franz-lehtiteline. Kuva: JYSK.

Miten eteinen on toiminut käytännössä?

– Ratkaisu on toiminut hyvin. Kenkätelineet ovat pääasiallisesti lapsille (9 v. ja 6 v.). Ainoastaan pitkävartiset talvikengät eivät mene telineeseen. Niille onkin varattu lattiatila keskimmäisen telineen alla.

Talvihaalarit ja takit roikkuvat nyt koukuissa. Koukut on laitettu niin, että vaatteen pituus määrittää, mihin laitetaan mitäkin. Haalarit siis korkeimpaan naulaan. Ja pienin lapsemme ei vielä viime vuonna ylettänyt ylimpään, siksi myös tuo porrastus.

Seinän hauska vuoristo kruunaa kokonaisuuden. Miten se on tehty?

– Vuoret olen tehnyt itse erkasta, eli jääkiekkomailan lapaan tarkoitetusta teipistä. Vedin teipit vapaalla kädellä ja hain muumilaaksomaista tunnelmaa, kun lasten vaatteet kuitenkin eteisessä ovat. Olohuoneessamme on myös vuoristomaisema, mutta siihen käytin mustaa sähköteippiä.

Missä aikuisten vaatteita säilytetään?

– Me aikuiset säilytämme vaatteita vaatekomerohuoneessa, joka on asunnon puolella. Riisumme kengät eteisessä ja viemme ne kädessä sinne. Lapset eivät sitä tahtoneet muistaa, ja karmea määrä kuraa ja lunta kulkeutui aina asunnon puolelle, siksi heidän vaatteilleen tehtiin tämä pikku eteinen. Hanskat ja hatut säilytetään vaatekomerossa. Niille en ole keksinyt eteiseen järkevää paikkaa.

Jutun kuvat Katri Liira.

Onko sinulla jokin uusi ja toimiva idea sisustukseen tai säilytykseen? Lähetä meille viesti ja kuva ratkaisustasi osoitteeseen meillakotona(a)a-lehdet.fi

1 kommentti