Onko haaveissa pergola, paviljonki tai katos? Kannattaako valita puuta, lasia vai muovia? Kokosimme tietopaketin!

Pihalle tai terassille kaipaa suojaa auringon kuumimmalta paahteelta tai äkilliseltä sadekuurolta. Ja lenseimmälläkin pilvipoutasäällä on mukava istuskella kodikkaan katoksen alla. Pergola on näistä rakennelmista tunnelmallisin. Viini- tai ruusuköynnösten peittämiä katoksia on ollut käytössä yli kahden vuosituhannen ajan. Perinteisin materiaali on kivi, mutta nykypergoloiden runko on puuta tai alumiinia.

Pergolaksi kutsutaan yleensä myös katosta, jossa suojana on käännettävät lamellit tai syrjään vedettävä kangas. Tuollaisen mallin päälle ei toki voi kasvattaa köynnöksiä.

Käännettävät lamellit tekevät pergolasta usein sateenkestävän. Rakennelma voi olla sellainen, jossa kiinni käännettyjen lamellien sadekourut johtavat veden alumiinisten runkopalkkien sisään ja sitä kautta hallitusti maahan.

Kangaskatoksia on periaatteessa kahta tyyppiä. Kireäksi pingotettua kangasta kutsutaan italialaiseksi, haitarimaisesti laskostuvaa espanjalaiseksi. Kangaskatos pitää yleensä vetää syrjään yhtään rajumman sadekuuron ajaksi. Pientä tihkua ulkokäyttöön tarkoitetut kankaat kyllä kestävät.

Harja- tai pulpettikattoiset katokset – näitä kutsutaan usein paviljongeiksi – voivat tarjota varsin hyvää sadesuojaa. Ostopäätöstä tehtäessä on hyvä ottaa selvää katoskankaiden vedenpitävyydestä.

Kankaan vedenpitävyys määritetään niin sanotulla vesipilaritestillä. Pingotetun kankaan päälle asetetaan tiiviisti putki, johon lisätään vettä niin kauan, että vesi alkaa tihkua kankaan läpi. Tulos ilmoitetaan millimetreinä. Tosin testi tehdään simuloidusti pilarin korkuista vesimäärää vastaavalla paineella. ”Aito” vesipilaritesti olisikin melko työläs toteuttaa, sillä laadukkaan ulkokäyttöön tarkoitetun kankaan vesipilariarvo voi olla jopa 28 000 millimetriä. Kangaskatoksen vesipilariarvon on hyvä olla vähintään 5 000 milliä. Erinomainen lukema on 10 000–20 000 milliä.

Toinen tärkeä kangaskatoksen ominaisuus on valonkestävyys. Ulkokäyttöön tarkoitettujen kankaiden valonkestävyyttä arvioidaan niin sanotulla Blue Wool -asteikolla 1–8. Ulkokatoksiin kannattaa valita kangas, jonka BW-arvo on vähintään 6. Monet valmistajat tai jälleenmyyjät eivät ilmoita kankaidensa valonkestävyyttä kovin selkeästi. Tuotetiedoissa saattaa valonkestävyyden kohdalla lukea ”kyllä”.

Luonnonkuitukangas haalistuu suorassa auringonvalossa herkemmin kuin keinokuitu. Saman kankaan eri väreillä voi olla eri valonkestävyysarvo. Kestävin pigmentti on musta, mutta se taas imee lämpöenergiaa enemmän kuin vaaleat värit.

Parhaan sadesuojan antaa kiinteä katto. Lasi-, akryyli- tai polykarbonaattikaton alle voi vielä asentaa syrjään vedettävän varjostuskankaan. Joissakin malleissa on palahuovilla päällystetty vankka vanerikatto. Silloin tosin varjossa istumiselle ei ole vaihtoehtoa.

Pergolan tai paviljongin ostajan muistilista

1. Mieti käyttötarpeet.

Yksinkertaisin pergola on puinen kehikko, jonka seinät ja katon muodostavat kehikon juurelle istutetut köynnöskasvit. Pergola on kuitenkin niin hieno ja houkutteleva sana, että muunkinlaisista katoksista on ruvettu käyttämään samaa nimeä. Usein suomalaiset haluavat pihakatoksensa sateenpitäväksi, mikä onkin järkevää, jos katosta on tarkoitus käyttää kesäkeittiönä tai -olohuoneena. Hyvä kompromissi on valokatteella suojattu katos ja sen ympärille rakennettu pergolakehikko.

2. Ota vielä vähän isompi.

Jos pergola, katos tai paviljonki on todella tarkoitettu vain muutaman ihmisen istuskeluun tai ruokailuun kauniina kesäpäivinä, 3 × 3 metrin perusmalli riittää mainiosti. Muissa tapauksissa pätee vanha terassisääntö: laske tai arvioi tilantarve, hanki sitten kolmanneksen aiottua suurempi. Rakennelmasta tulee todennäköisesti mökkipihan suosituin oleskelupaikka, jonne haluat kattaa istujaiset myös vieraille. Jo yksi metri lisää leveyttä tekee vilpolasta tuntuvasti avaramman.

3. Valitse köynnös paikan mukaan.

Yleisin pergolan peitoksi kasvatettava köynnös on villiviini. Suomessa käytetään lähinnä imukärhi- ja säleikkövilliviiniä. Imukärhivilliviini pystyy nimensä mukaisesti kiinnittymään tasaisiinkin seinäpintoihin imukuppimaisesti. Pergolaan sopii kehikkoon kietoutuva säleikkövilliviini, joka lisäksi kestää talven rasituksia edellistä paremmin. Lämpimissä maissa on vuosisatojen ajan suosittu näyttävää köynnösruusua pergolan värittäjänä. Sitä voi käyttää osana pergolan peittoa myös Suomen oloissa, mutta sen ylläpito vaatii huomattavasti enemmän työtä kuin kaikkialle pyytämättä kipuava villiviini.

4. Panostatko säädettävyyteen?

Jos haluat monikäyttöisen katoksen, joka antaa halutessa valoa, varjoa tai sateensuojaa, markkinoilta löytyy hyvinkin teknisiä ratkaisuja. Alumiinisia kattosäleitä voi avata ja sulkea veivin tai sähkömoottorin avulla. Ääniohjauskin on tarjolla joihinkin malleihin. Jotkut sälekatot voi siirtää sivuun, kun haluaa valoa. Samalla tavalla toimivat useimmat kangaskatot. Hyvä erilaisia säitä kestävä yhdistelmä on karkaistusta lasista tai kestävästä polykarbonaatista tehty kiinteä katto ja sen alla sivuun siirrettävä markiisikangas.

Vertailu: kangas, muovi, lasi vai puu?

Kangas

Katosten ja pergoloiden kattokankaat ovat polyesteriä tai polyakryyliä. Molemmat ovat muovipohjaisia kuituja. Polyesteri kestää paremmin kulutusta, polyakryyli säilyttää värinsä paremmin auringonpaisteessa. Kankaan vedenkestävyys saadaan aikaan PVC-pinnoituksella. Pesun jälkeinen silitys matalalla lämmöllä aktivoi uudelleen kankaan suojaominaisuudet.

Puu (vaneri tai lauta)

Puinen katto tekee katoksesta tai paviljongista raskaan oloisen: seinättömän talon, jonne ei pistäydytä vaan asettaudutaan. Se suojaa sateelta ja paahteelta, mutta myös kesäpäivän paras valo himmenee ennen aikojaan. Puukatto tukevoittaa keveidenkin tolppien varassa seisovaa paviljonkia. Yleisin katemateriaali on palahuopa. Tiili on liian painavaa ja kattopelti liian äänekästä, eritoten sateella.

Lasi

Pihakatoksissa käytetään karkaistua lasia. Se on selvästi vahvempaa kuin tavallinen ikkunalasi, ja rikkoutuessaan se murenee noin yhden senttimetrin kokoisiksi palasiksi, jotka eivät aiheuta viiltovaaraa. Lumi ja lika pyyhkiytyvät pois paremmin kuin muovipinnoilta. Lasilevyissä voi olla lämpöä eristävä selektiivipinnoite tai biologisesti itsepuhdistuva pinnoite.

Akryyli (PMMA)

Akryyli on kirkas muovi, joka on seitsemän kertaa kestävämpää kuin lasi ja puolet kevyempää. Erityisesti ohuita akryylilevyjä sahattaessa on käytettävä tiheähampaista terää ja levyt on tuettava huolellisesti. Akryyli lohkeaa herkästi. Aaltomaiset, niin sanotut trapetsilevyt asennetaan limittäin, ja liitoskohdat keräävät ajan kuluessa melko paljon roskaa.

Polykarbonaatti (PC)

Nykyään useimmat kevyet valokatteet valmistetaan lähes särkymättömästä polykarbonaatista. Ulko- käytössä PC-levyt edellyttävät UV-suojapinnoitetta samentumisen estämiseksi. PC on pehmeämpää kuin akryyli, mikä auttaa iskunkestävyyteen mutta altistaa naarmuuntumiselle. PC-levyjä on myös trapetsimuotoisina, ja liitosten likaantuminen koskee myös niitä.

Kennolevy

Polykarbonaatista valmistetut kennolevyt ovat erittäin jäykkiä, kantavia ja kestäviä. 16 millin paksuisilla levyillä katon ruodeväli voi olla jopa 90 senttiä. Levyt kiinnitetään toisiinsa erityisillä H-listoilla, jotka estävät melko tehokkaasti lian ja roskien pääsyn saumoihin.

Polyvinyylikloridi (PVC)

Takavuosina yleisin valokatemateriaali, jonka paras ominaisuus on edullisuus. Alle millimetrin paksuiset trapetsimuotoillut levyt olivat usein ainoita saatavilla olevaa rautakauppatavaraa. Levyjen käsittely on hankalaa. Ohuet levyt taipuvat helposti mutta eivät kestä taipumista. Mittaan sahatessa levyt murtuvat helposti.