Pelkään kaikkia mahdollisia tauteja ja sairauksia, ja hysteriani tuntuu vain pahenevan vuosi vuodelta. Jos luen lehdestä jutun ihmisestä, joka sairastaa jotain, alan heti epäillä, että sama sairaus on myös minulla, oli se miten harvinainen tahansa. Viimeksi tutkin Parkinsonin taudin oireita, koska edesmennyt isäni sairasti sitä.

Kulutan muutenkin aikaa netissä etsimässä selitystä vaivoilleni ja käyn lääkärissä tavallisen flunssankin takia. Olen 44-vuotias lapseton ja naimaton nainen, enkä kuulu mihinkään riskiryhmiin. Tiedän siis, ettei minulla ole mitään syytä pelätä terveyteni puolesta, mutta tämä ei selvästi ole järjen asia. Pahimmillaan pelot haittaavat ystävyyssuhteitani, kun en muista aina keskittyä kuuntelemaan muita. Miten katkaisen kierteen?

”Olet päässyt pitkälle hallinnan tiellä, kun tunnistat ongelman ja epäilet itsekin, että tämä on järjetöntä. Kun epäilyksesi on herännyt, voisit kasvatella sitä ajattelemalla vaikkapa seuraavia asioita. 

Ihmiskeho on täynnä virheitä, ja meissä käväisee elämän aikana monia lieviä ja itsestään paranevia näppyjä, kipuja ja muita oireita. Se on kaikki aivan normaalia ja jopa suotavaa. Normaalien flunssien vuoksi ei siis kannata vaivautua lääkäriin, kuten itsekin tunnut epäilevän. Luota itseesi. Huomaat kyllä, jos jotain poikkeavaa on meneillään.

Ole myös realisti. Yksi sadasta 60-vuotiaasta sairastaa Parkinsonin tautia, mutta 99 prosenttia ei sairasta. On siis melko varmaa, että tulet aikanaan kuulumaan ei-sairastuvien joukkoon. Koeta ajatella kuten vedonlyöjät: todennäköisyytesi sairastua on niin pieni, että siihen on turha panostaa.

Kolmas asia, joka voi auttaa, on tietynlainen kohtalonusko tai elämän rajallisuuden hyväksyminen. Lääketiede mahdollistaa sen, että emme kuole tarpeettoman aikaisin, jos sairaus on parannettavissa, mutta viime kädessä edes lääketiede ei voi estää meitä kuolemasta. Kun kerran näin on, kannattaa suunnata ajatuksensa tähän päivään ja varmistaa, että siitä tulee hyvä.”

Olen huolissani maapallon tulevaisuudesta, ja huoleni on kasvamassa jo melkein fobiaksi. Luen kaikki mahdolliset uutiset äärimmäisistä sääilmiöistä ja olen alkanut rajoittaa matkustamista, koska en halua joutua myrskysäällä merelle tai lennolle. Tai kärsimään tulvista matkakohteessa. 

Pelkään myös ympäristömyrkkyjä. Yritän vahtia lasteni syömisiä, ettei heidän elimistöönsä joutuisi mitään haitallista. Mieheni on jo alkanut hermostua minulle tästä.

Tiedän, että pelkoni ovat aiheellisia, mutta miten voisin suhtautua niihin tyynemmin?

”Ilmastonmuutokseen liittyy isoja uhkakuvia, mutta monet asiat ovat tällä hetkellä muuttumassa oikeaan suuntaan suurin piirtein niin nopeasti kuin asiat maailmassa yleisesti ottaen voivat muuttua. Oma tämänhetkinen ennusteeni on, että sivilisaatiomme ei romahda ilmastokatastrofin takia. 

Jos ilmasto muuttuu pahasti epävakaaksi ennen kuin ehdimme tehdä korjausliikkeemme, kriisin huipulla tulee isoja tappioita, mutta tähän vaiheeseen on vielä matkaa. Tällä hetkellä ilmastonmuutokseen liittyvät ongelmat ovat vielä hyvin marginaalinen osa ihmisten kokonaiskuolleisuutta, ehkä 0,25 prosenttia. 

Eläminen on vaarallista, mutta tilastojen mukaan vaarallisinta, mitä ihminen voi tehdä, on istua paikallaan tuolilla suuri osa päivästä. 

Erilaisten ympäristömyrkkyjen kerääntyminen ympäristöön on todennäköisesti jo nyt luultua isompi riski, ja se kannattaakin ottaa vakavasti. Tehokkain tapa pienentää ympäristömyrkkyjen kerääntymistä elimistöön on syödä mahdollisimman alhaalta ravintoketjusta eli vegaanista tai kasvisruokaa tai voimakkaasti kasvispainoitteista ruokaa. Useimmat elintarvikkeiden hyväksytyt lisäaineet eivät sen sijaan mitenkään voi olla kovin vaarallisia, vaan niihin kohdistuu vahvasti liioiteltuja pelkoja.”

Olemme seurustelleet viisi vuotta, ja viime aikoina olemme puhuneet häistä. Poikaystäväni kuitenkin epäröi, koska hänellä on takanaan kurja avioero. Itse olisin valmis menemään naimisiin vaikka heti. Mitä kauemmin päätös häistä kestää, sitä enemmän olen alkanut pelätä, etteivät ne toteudukaan. 

Meillä on ollut alusta lähtien hauskaa yhdessä, mutta nyt olen huomannut itsessäni ikäviä piirteitä. Haluan tietää koko ajan, missä hän on ja kenen kanssa. Riitelemme harvoin, mutta pienetkin erimielisyydet jäävät vaivaamaan minua. Mitä jos suhteemme loppuu? Mitä jos meistä ei tulekaan avioparia? En jaksaisi olla koko ajan huolissani, vaan nauttia suhteestamme kuten ennenkin.

”Tuntuu siltä, että naimisiinmenosta on tullut teitä erilleen vievä erimielisyys, joka vaikuttaa ikävästi suhteeseenne. Vastaavia erimielisyyksiä saattaa suhteessa aiheuttaa esimerkiksi asuinpaikan valinta tai perheen perustaminen.

Teidän olisi hyvä puhua siitä, mitä avioliitto kummallekin merkitsee. Uskoisin, että eri asioita, koska kokemuksenne siitä eroavat toisistaan. Poikaystävällesi tullut kurja ero on varmasti muokannut hänen näkemyksiään, eikä hän suhtaudu avioliittoon enää välttämättä niin positiivisesti. Sinulle taas avioliitto tuntuu merkitsevän taetta pysyvästä suhteesta, mitä se ei kuitenkaan ole. Naimisiinmenoa tärkeämpää on teidän kokemuksenne yhdessäolosta sekä luottamus toisiinne ja suhteeseen. Jos suhde muuten on kunnossa, ei kannattaisi juuttua ajatukseen avioliitosta, sillä se ei tee suhteesta parempaa. Sen sijaan voisitte keskittyä kaikkeen muuhun hyvään, mitä suhteessanne on, ja tehdä muita yhteisiä suunnitelmia, jotka voivat lisätä turvallisuuden tunnetta ja vahvistaa suhdettanne.”

Olen käynyt läpi kahdet yt:t samalla työpaikalla. Ilmapiiri on sen jälkeen huonontunut selvästi, mutta olen tietysti helpottunut, että sain pitää työpaikkani. Tällä hetkellä ei pitäisi olla enää uusia irtisanomisia tiedossa. 

Huomaan kuitenkin, että suhteeni omaan työhön ja työnantajaan on muuttunut ratkaisevasti. Pelko työpaikan menettämisestä on jättänyt jälkensä. En uskalla ehdottaa mitään rohkeaa, vaikka aikaisemmin olin työyhteisössämme aina se, jolla oli hulluimmat ideat ja joka sai myös muut nauramaan. 

Täytän ensi vuonna 40, joten uuden työn etsiminen ei välttämättä ole ihan helppoa. Ja sekin pelottaa.

”Irtisanomiset vaikuttavat usein kielteisesti jäljelle jäävän työyhteisön ilmapiiriin ja lisäävät epävarmuutta. Myös luottamus työnantajaa kohtaan kärsii. Epävarmuuden tuomassa pelossa ihmisen on vaikea ajatella luovasti tai tuottaa uusia ideoita, ja omien vahvuuksien ja mahdollisuuksien näkeminen on huomattavasti vaikeampaa. 

Kun elämäntilanne on epävarma, on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota omaan palautumiseen ja ottaa käyttöön hyviksi havaitut rentoutuskeinot. On tärkeää myös antaa itselleen ohjelmoimatonta aikaa. 

Ennen kaikkea kannattaa muistaa, että ihminen on paljon muutakin kuin työntekijä. Kun työpaikan tilanne on vaikea, voi panostaa asioihin, jotka eivät liity työhön ja saada sitä kautta etäisyyttä. Keskustelut ulkopuolisen sparraajan kanssa voivat auttaa näkemään  paremmin omat vahvuudet. 

Myös johtamisella ja esimiestyöllä on keskeinen merkitys työyhteisön hyvinvoinnin  tukemisessa irtisanomisten jälkeen. Monet esimiehet kokevat kuitenkin tarvitsevansa tähän työkaluja, joita sopiva valmennus voi tarjota.”

Erosin pari vuotta sitten ja jäin kahden lapsen yksinhuoltajaksi. Mies hoitaa kyllä elatusmaksunsa, mutta omat tuloni ovat epäsäännöllisiä, sillä työskentelen freelance-kääntäjänä. Välillä on rahaa käydä lomamatkoillakin, mutta koskaan ei voi olla varma, mikä tilanne on esimerkiksi puolen vuoden päästä. Sen takia talouden suunnittelukin on lähes mahdotonta. 

Vanhempi lapsista on kohta teini-iässä ja nuorempi harrastaa lätkää, joten säännöllisiä menoja tuntuu kertyvän aina vain enemmän. Herään joskus yöllä laskemaan rahojani ja pelkään, että jonakin päivänä ei ole rahaa edes ruokaan. Isoja perintöjä ei ole tiedossa, ja asunnosta on suurin osa maksamatta. Miten saisin niukan talouteni hallintaan? 

”Freelance-työntekijän tai yrittäjän työ voi olla hyvinkin kuluttavaa, kun sekä tulot että työmäärä vaihtelevat rajusti. Lisäksi avioero voi olla merkittävä elintason pudottaja erityisesti naisille. Jokainen meistä kaipaa jonkinlaista taloudellista ennustettavuutta elämäänsä. 

Yksi keino varautua tähän on ainakin yhden lisätulonlähteen hankkiminen. Tämä voi olla palkkatyö, toinen liiketoiminta tai sijoittaminen. Toinen tulonlähde lisää tuloja tai paikkaa mahdollisia tulonmenetyksiä, jos päätoimen tulot tippuvat. Pohdinta kannattaa aloittaa omasta osaamisesta: mistä joku maksaa tai on maksanut minulle?

Itselleni sijoittaminen ja erityisesti asuntosijoittaminen on tuonut tasaista tulovirtaa tasapainottamaan yrittäjyyden heilahtelevia tuloja. Joidenkin mielestä sijoittaminenkin aiheuttaa vain lisää stressiä, mutta olen vastannut, että on suurempi stressi, jos ei ole rahaa. Sijoittaminen kannattaa aloittaa menemällä kirjastoon ja lainaamalla aiheeseen liittyviä kirjoja.”

Kolmen pienen lapsen äitinä olen alkanut pelätä, että suomalainen lintokoto ei enää säily entisellään. Viime aikojen myötä olen huolestunut tosissani, että Venäjästä voi taas tulla uhka Suomelle, ja nyt terrorismin lisääntyessä ja pakolaiskriisin pahentuessa tuntuu, että maailman ongelmat suorastaan vyöryvät tänne. Olemmeko enää turvassa? Mitä voi tavallinen perheenäiti tehdä? Äidin pelot eivät saisi tarttua lapsiin, joilla on elämä edessä.

”Ymmärrän hyvin pelot ja epävarmuuden. Toivoisin kuitenkin mediakriittisyyttä. Ei pidä uskoa kaikkea, mitä esimerkiksi sosiaalinen media tuottaa. Kannattaa ottaa selvää faktoista ja muistaa, että olemme osa suurta kokonaisuutta. 

Maailmassa tapahtuu paljon hyviä asioita, mutta ne tuntuvat unohtuvan ihmisiltä. Pitäisi muistaa katsoa tulevaisuuteen ja miettiä, millä tavalla voisi itse olla rakentamassa sellaista tulevaisuutta, jossa on hyvä elää ja jossa jokaiselle on tilaa. 

Liian usein ihminen muistelee huonoja aikoja tai asioita ja ajautuu miettimään ihmisten ja asioiden eroavaisuuksia. Rakentavampaa olisi miettiä, mitä yhtäläisyyksiä kaikilla ihmisillä on ja millä keinoin voitaisiin saavuttaa turvallinen ilmapiiri, jossa tapahtuu hyviä kohtaamisia.”  

Lieneekö orastavan keski-iän merkki, että kuolemanpelosta on yhtäkkiä tullut paha mörkö elämääni. Yksi syy on luultavasti omien vanhempien huonontunut kunto ja tietoisuus siitä, että luopumisen aika on väistämättä edessä. Samalla pelkään myös oman aikani päättymistä. Enkä pelkästään omani vaan myös mieheni, ystävieni, lähimpien sukulaisten ja jopa pienten lasteni. 

Yllätän itseni joskus ajattelemasta, miten selviytyisin heidän kuolemastaan. Ja toisin päin: miten he selvityisivät minun kuolemastani? Lähipiirissäni on ollut vakavia sairauksia, ja olen kohdannut myös kuolemantapauksia, mutta nekään eivät tunnu rauhoittavan mieltäni. Elämässäni on periaatteessa kaikki hyvin, oikeastaan paremmin kuin ennen, mutta en osaa täysin nauttia siitä.

”Peloista voi yrittää pilkkoa ne uhat, jotka voi selittää ja siten rauhoittaa itseään puhtaalla tiedolla ja järjellä. Pilkkomisen jälkeen jääviä tunteita on syytä käydä läpi jonkun luotettavan ihmisen kanssa, ystävän tai ammattilaisen. Sellaisen, jonka kanssa uskaltaa sukeltaa tunteiden taustalla oleviin syvempiin olemisen virtoihin. Oleellista on löytää ihminen, joka uskaltaa kohdata tunteesi ja tarpeesi myötätuntoisesti, luottavaisesti ja rauhallisesti. Ajattelen, että pelon vastakohta on luottamus.

Voi myös pyrkiä erittelemään pelon juuria. Mitä on pelon takana? Pelko kivusta ja kärsimyksestä ennen kuolemaa? Vai elämän hallittavuuden menettämisestä? Pelko siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?

Useimmiten huolet vähenevät jakamalla, joskus jopa katoavat kokonaan. Pelot voivat olla myös suuri mahdollisuus kasvaa ihmisenä ja laajentaa maailmankuvaa.