Paula Havasteen joulukolumni: Ennen pukkia pelättiin ja äidit uupuivat, nyt joulu syntyy omannäköisistä hetkistä
Kirjailija Paula Havaste vertaa vanhaa ja uutta joulua: aikaa, jolloin lahjoja oli vain muutama ja ruoka jätettiin yöksi pöytään, sekä nykyhetkeä, jossa juhla rakentuu metsäkävelyistä, saunan rauhasta ja yhdessä tehdystä ruoasta. Aikakaudesta huolimatta joulu löytää jokaisessa kodissa oman muotonsa.
Kun lapsemme olivat pieniä, he odottivat nenä kiinni ikkunalasissa joulupukkia. Pukki ei viipynyt koskaan kauaa, ja harmi kyllä isä oli aina juuri silloin jossain muualla. Lapset ottivat lahjat vastaan niiaten ja huokaisivat helpotuksesta pukin lähdettyä.
Nykyään lasten ollessa jo aikuisia jouluaaton aamupäivä kuluu rauhassa juhlaruokaa valmistaen, taustalla Joulupukin kuuma linja ja Joulurauhan julistus.
Joulupukkiperinne on pitkä. Keskiaikaisesta Pyhästä Nikolauksesta muotoutui Santa Claus, mutta rinnalla on kulkenut muitakin hahmoja. Hollantilaisella Sinterklaasilla oli seuranaan mustaksi maalattu Zwarte Piet, Keski-Euroopassa taas kulki paholaismainen Krampus, joka sulloi tuhmat lapset säkkiin ja laivasi Espanjaan.
Eikä suomalainen pukki alun perin ollut sen lempeämpi: talosta taloon kierteli viinaa vaatinut, sarvipäinen nuuttipukki. Nykyinen kiltti ja punanuttuinen joulupukki ilmestyi vuonna 1931 Coca-Colan mainoskampanjassa.
Perheessämme lahjoja on nykyään vähemmän, ja ne avataan yksi kerrallaan. Jokainen lahja myös ihastellaan, se tekee antajalle hyvän mielen. Joulumielen.
Sata vuotta sitten lapset saivat vain yhden tai kaksi lahjaa. Uudet sukat, koulureppu tai isän veistämä puuhevonen olivat jo suuri aarre. Lahjat olivat myös vertauskuva Kristuksen lahjoista ihmiskunnalle.
”Jokainen löytää omat herkkunsa: toiseen päähän kootaan vegaaniset ruuat, toiseen sekasyöjien suosikit.”
Lahjojen jälkeen syödään. Meillä katetaan pitopöytä, josta jokainen löytää omat herkkunsa: toiseen päähän kootaan vegaaniset ruuat, toiseen sekasyöjien suosikit. Aikuisten pöytään kuuluvat myös viinit – ne, joita lapsena ei saanut edes maistaa. Silloin lasissa oli kotikaljaa. Illan päätteeksi pelataan lautapelejä.
Entisinä aikoina joulun pitopöytä oli tärkein osa juhlaa. Kun ruokaa oli niukasti, juhlaksi riitti jo runsas syöminen. Pöydässä oli juureslaatikoita, puuroa, kalaa ja lihaakin, ja niihin suhtauduttiin suurella hartaudella. Sitten leikittiin tonttuleikkejä sekä esitettiin joulunäytelmiä. Ruoka jätettiin pöytään yöksi niitä varten, jotka jaksoivat valvoa.
Joulupuu on rakennettu, lauletaan, ja melkoinen valmistelu joulun juhlassa onkin. Kuusta emme tuo sisään, mutta perintöhimmeli ripustetaan kattoon. Kukkia on paljon, ja tuoksua tuovat piparit ja kakut. Suursiivouksen sijaan riittää tavallinen siivous. Ennen äiti laittoi kystä kyllä, nykyään herkut hoitavat isä ja nuoriso. Äiti kattaa kauniin pöydän ja latoo tiskikoneen.
Suursiivous, ruuanlaitto ja muu joulun valmistelu väsytti entisaikojen äidit. Sahramipullat ja piparkakut olivat iso ponnistus. Ikkunoihin ripustettiin pumpulipalloja uuden lumen toivoksi, kynttelikköihin aseteltiin käsin tehdyt kynttilät valon voiton merkiksi. Kuusi koristeltiin raamatunlausenauhoin ja olkitähdin.
Juhla ei silti keskeyttänyt navettatöitä. Lepoon oli vähän aikaa.
”En tiedä, oliko siinä järkeä, mutta silloin se tuntui oikealta. ”
Kun lapsemme olivat pieniä, menimme joulupäivän aamulla maalaisten kirkkoon, siihen kello seitsemältä alkavaan. En tiedä, oliko siinä järkeä, mutta silloin se tuntui oikealta. Nykyään jätämme kirkon väliin ja suuntaamme mieluummin metsään kävelylle.
Ennen vanhaan perheet lähtivät joulukirkkoon jo kuudelta, eläimet ensin hoidettuaan. Palatessa odottivat riisipuuro ja väskynäkeitto. Tunnelma oli harras, olihan pappi hyvästellyt jokaisen kädestä pitäen.
Jouluun kuuluu sauna. Se tuoksuu puhtaalle, vihtoja riittää, eikä ole kiire. On hyvää olutta ja kynttilöin koristeltu ulkoterassi, joten saunomiseen voi helposti mennä tunteja. Joulumieli nousee leppoisissa löylyissä.
Joulusaunassa oli ennenkin oma taikansa. Se lämmitettiin jo päivällä, lauteet koristeltiin oljilla ja saunatontulle kumarrettiin. Kiukaalle heitettiin olutta sato-onnen toivossa. Kun väki oli saunonut, kiuasta pidettiin lämpimänä – vuorossa olivat vielä esi-isät ja tontut.
Joulu on yhä suomalaisille tärkeä juhla, mutta se saa uusia muotoja. Juhlan tuntu syntyy lopulta itse kullekin omalla tavallaan – vaikka menneiden aikojen perinteistä voi poimia mukaan jotain pientä ja juhlaan sopivaa.
