Rintamamiestalo ei ollut kolmikymppiselle helsinkiläispariskunnalle suomalainen unelma – ei edes varteenotettava vaihtoehto. Silti he ovat asuneet sellaisessa jo neljättä vuotta.

– Edelliset omistajat viihtyivät tässä talossa 43 vuotta. Ei ole mitään syytä, miksemme pääsisi samaan, sanoo Terhi Lanzett.

Terhi meni puolisonsa Kalle Alasen kanssa katsomaan porvoolaistaloa sen suuren tontin takia. He ihastuivat siihen ja omaan rauhaan seitsemän kilometrin päässä Porvoon keskustasta. Aluksi he ajattelivat myyvänsä talon remontin jälkeen – ja rakentavansa sen jälkeen itselle uuden ja modernin vierelle.

– Teimme kaksiosaisen kaupan. Saimme jo alkukaupan jälkeen koko kevään ajan vierailla talossa mittaillen ja suunnitellen. Ehkä ihastus syttyi jo siinä, kun pojat juoksivat ympäri alakertaa ja selvästi viihtyivät, Terhi kertoo.

Vähitellen perheelle kävi selväksi, että he tahtoivat remontoida rakennuksesta kodin itselleen jopa loppuelämäksi. Talo oli valinnut heidät.

He tiesivät jo etukäteen, että urakasta tulee mittava. Terhi arvelee, että uuden olisi saanut halvemmalla. Tekemättömien töiden lista oli pitkä: oli liityttävä kunnalliseen viemäriverkkoon, otettava yläkerran kylmävintit käyttöön, vahvistettava rakenteet, suunniteltava uusi keittiö uusine oviaukkoineen.

Urakka alkoi keväällä 2014, mutta onneksi pariskunta oli remontoinut ennenkin. Silloin oli asuttu sukulaisten nurkissa, nyt he vuokrasivat asuntovaunun.

– Nukuin poikien kanssa vaunussa ja Kalle piharakennuksessa. Remontoimme kaikki päivät kesäkuusta marraskuun alkuun. Grillasimme ruuat pihalla ja tiskasimme ulkona. Iltaisin lämmitimme puusaunaa, Terhi muistelee.

Viisi kuukautta remonttia oli suuri voimainponnistus mutta jälkeenpäin ajateltuna myös onnellista, perheen yhteistä aikaa. Uusi koti rakentui pala palalta. Välillä he tutustuivat Porvoon kahviloihin ja uimarantoihin.

Marraskuun alussa taivaalta satoi räntää. Onneksi talon alakerta alkoi olla asuttavassa kunnossa, kun keittiö, olohuone ja vessa valmistuivat. Asuntovaunu annettiin pois, ja perhe saattoi viimein asettua taloksi.

Terhi kantoi päävastuun loppuremontin organisoinnista, kun Kalle palasi töihin. Terhi teki remonttimiehen kanssa alakerran lattiaan ja portaikkoon mikrosementtipinnan, joka on helppohoitoinen, ajaton ja luo hieman teollista sisustustunnelmaa.

– Jälkeenpäin ajateltuna tuo aika lähensi poikiemme suhteita ja pakotti heitä tulemaan toimeen keskenään. Minua rasitti pyykkihuolto, kun kiikutin perheen pyykkejä milloin minnekin pestäviksi. Kun pesukone pyöri ensimmäisiä kertoja talossa, se oli kuin musiikkia korville – vaikka nukuimme koneen vieressä patjalla, Terhi kertoo.

Terhi on ammatiltaan sisustussuunnittelija. Töissä hän joutuu tekemään täydellisesti, kuten asiakas tahtoo. Omassa projektissa voi sen sijaan tarvittaessa edetä yrityksen ja erehdyksen kautta.

Työprojekteista kantautuu joskus löytöjä kotiin, vaikka Terhi ei tunnustaudukaan sisustusshoppailijaksi. Hyvä esimerkki on työpisteen vanha punainen pöytä.

Terhi nimittää tyyliään värikkääksi versioksi pelkistetystä skandityylistä: moderni mutta ei minimalistinen. Hän pitää kirppareista ja kierrätyskalusteista mutta ei räikeästä retro-fiftarista. Perheenäitinä käytännöllisyys on tärkeintä.

– Olen valinnut kaikki sisustusmateriaalit muistaen, että meillä on kolme poikaa. Esimerkiksi yläkerran vinyylikorkkilattia kestää iskut ja sisälätkän peluun.

Olohuoneeseen muuton jälkeen kesti vielä puolitoista vuotta, ennen kuin remontti valmistui – vaikka työssä kului kaikki lomat ja vapaa-ajat. Viimeiseksi valmistui yläkerran wc, jonka pintamateriaalit oli suunniteltu jo kaksi vuotta aiemmin. Näin viimein yläkertakin sai juoksevan veden. Valkoisessa veskissä on ripaus 50-luvun henkeä modernilla twistillä.

– Sen jälkeen oli käsittämättömän ihanaa, kun ei tarvinnut työpäivän jälkeen vaihtaa illaksi remppavaatteita päälle, Terhi huokaa.

Remppa tuskin loppuu koskaan. Viime kesänä perhe kunnosti kellarin ylimääräisen huoneen, josta tuli ainakin aluksi Kallen työtila. Muutaman vuoden päästä on odotettavissa, että jokainen poika haluaa oman huoneen. Silloin työtilasta tulee jonkun nuoren miehen valtakuntaa. Siihen saakka pojat joutuvat tyytymään omiin makuusoppeihinsa yläkerran vinon katon alla.

Pariskunta on alkanut haaveilla myös uudesta projektista, vaikka edellistenkään pölyt ovat hädin tuskin laskeutuneet.

– Remontoinnista jäi hyvä maku suuhun, ja työn rasitukset alkavat unohtua. Pihalla on isohko ulkorakennus, jota nimitämme kanalaksi. Se toimii nyt varastona, mutta ehkä sinne saisi nikkaroitua työhuoneita ja vierashuoneita, Kalle suunnittelee.

Terhi sai rintamamiestalon remontista korvaamatonta käytännön tietoa rakenteista, materiaaleista, lupa-asioista – ja ison remontin psykologiasta.

– Monella asiakkaalla ei ole aikaisempaa remonttikokemusta, ja usein iso remontti aiheuttaa jo alkuvaiheessa stressiä. Pystyn astumaan asiakkaan saappaisiin, ymmärtämään ja rauhoittelemaan.

Niin kuin jokaisessa hyvässä projektissa, tässä remontissa opittiin jotain uutta myös elämästä.

– Pitää olla armollinen itselle ja aikatauluille. Ei ole maailmanloppu, jos jokin juttu ei valmistu juuri sinä iltana kuin piti. Parisuhdekaan ei saa kärsiä remontin takia. Homma onnistuu, kun tavoitteen pitää koko ajan mielessä ja toimii tiiminä, Terhi ja Kalle vakuuttavat.