Meidän Talo

”Apua saa, kun on aidosti hätä ja tarve” – Poroksi palanut messutalo Riihi nousi uudelleen ennätysajassa

”Apua saa, kun on aidosti hätä ja tarve” – Poroksi palanut messutalo Riihi nousi uudelleen ennätysajassa

Voiko messutalon rakentaa vain viidessä kuukaudessa? Peltokankaat päättivät, että se on mahdollista ilman, että laadusta täytyy tinkiä. Talo Riihi ehti autotallia ja saunaa vaille valmiiksi ennätysajassa juuri ennen Seinäjoen asuntomessujen avajaisia.
Teksti Taina Ahtela
Kuvat Hanne Manelius
Mainos

Puhelin soi aamuseitsemältä, kun Niku Peltokangas vaihtoi vauvalle vaippaa. Oli tammikuun loppu, ja perhe asui väliaikaisessa asunnossa. Tuleva koti oli jo ulkoa valmis, hyvissä ajoin ennen kesän asuntomessuja.

Puhelimen toisessa päässä oli rakennustyömaan vastaava mestari.

– Teidän talo palaa.

Talo Riihi oli tulipalon jälkeen lohduton näky. Kaikki piti purkaa kivijalkaan asti.

Ensin Niku luuli soittoa vitsiksi. Sitten hän kuuli äänestä, että nyt on tosi kyseessä.

Mummi tuli lennosta hoitamaan Serafia-vauvaa, kun isä lähti työmaalle. Äitiyslomalla oleva puoliso Hanna Peltokangas oli poikkeuksellisesti muualla.

– Muistan vielä, kuinka kävelin töihin ja katsoin Nikun lähettämää videota tulipalosta. Piti siinä hengitellä pari kertaa syvään.

Hanna ehti paikalle vasta töiden jälkeen illalla. Työmaalla odotti lohduton näky.

Tulipalo jätti talosta jäljelle vain hiiltyneen rangan.

Ensimmäinen päivä meni suorittaessa ja jonkinlaisessa suojamoodissa. Sammutustöiden jälkeen pariskunnan piti käydä kahden tunnin välein tarkistamassa, että tuli ei ollut alkanut kyteä uudelleen. Savun haju pureutui vaatteisiin niin, että ne piti myöhemmin heittää pois.

– Illalla kun sitten pääsi miettimään asiaa, tuli tunteet pintaan, Niku sano.

Vielä samana päivänä Hanna ja Niku päättivät, että he rakentavat talon uudestaan.

– Ei meillä oikeastaan ollut vaihtoehtoa. Asuimme väliaikaisessa 38 neliön asunnossa, Hanna toteaa.

Niku soitti talovalmistajalle Honkataloille, oliko heillä halua lähteä projektiin uudestaan. Ja olisiko se edes mahdollista määräajassa? Asuntomessuihin oli viisi kuukautta.

– Vastaus oli, että on se teoriassa mahdollista. Vastaava mestari totesi, että ei tule onnistumaan.

Niku ja Hanna päättivät yrittää.

Uusi koti nousi ennätysajassa vanhan tilalle. Messujen avajaisiin mennessä vain autotalli ja sauna olivat kesken.

Tukea tutuilta ja tuntemattomilta

Tulipalo oli saanut alkunsa autotallissa olevasta lautapinosta, joka oli syttynyt paineen ja kemiallisen reaktion seurauksena itsestään. Vakuutusyhtiön korvauspäätöksen pariskunta sai vielä samalla viikolla.

Kaikki rakennusprojektissa mukana olleet tahot joustivat. Esimerkiksi Honkatalot ja heidän henkilökuntansa olivat valmiit muuttamaan lomiensa aikataulut saadakseen uudet hirret valmiiksi ajoissa. Perhe sai kannustusta ja apua niin tutuilta kuin tuntemattomilta.

– Sanotaan, että ihmiset ovat kylmiä, mutta ainakaan meidän kohdallamme se ei pitänyt paikkaansa. Apua saa, kun on aidosti hätä ja tarve, Niku sanoo.

Viestejä tuli myös ihmisiltä, joiden oma talo oli palanut.

– Heitä kun ajattelen, niin eihän se meille ollut sama. Me säästyimme pelkillä materiaalivahingoilla, Hanna sanoo.

Peltokankaiden suurin menetys oli hukattu työ. He olivat huhkineet illat ja viikonloput. Myös molempien vanhemmat olivat olleet apuna.

– Sitä työmäärää ei paljon tulipalon jäljiltä korvata. Uudestaan vain, rakkaudesta lajiin, Niku sanoo.

Palon jäljiltä oli säästettävissä vain pohjavalu ja portaiden muotti. Kaikki muu oli aloitettava alusta.

– Päätimme, että yhtään huonompaa emme kiireen takia tee. Meillä kävi tuuri, että kaikki projektissa olivat alusta asti sillä asenteella, että ei etsitä helpointa vaihtoehtoa vaan parasta, Niku sanoo.

Ja kävikin niin, että kun talo oli kertaalleen jo rakennettu, uusintakierroksella tiedettiin jo kriittiset kohdat ja pullonkaulat.

– Asiat saatiin heti kohdilleen, Niku sanoo.

Tiukka aikataulu stressasi ja toisaalta avitti: oli vain mentävä eteenpäin liikoja murehtimatta. Välillä tietenkin harmitti katsoa naapuria grillaamassa valmiilla terassilla, kun itse hinkkasi toista kertaa samoja seiniä.

– Ottihan se kupoliin, kun kerran oltiin jo melkein maalissa. Mutta toisaalta, onpahan kiikkustuolissa taas yksi tarina lisää kerrottavana, Niku sanoo.

Sisätilat ovat avarat ja valoisat. Katonrajassa luonnonvaloa tuovat leveät ikkunat. Veistokselliset portaat ovat oikeat katseenvangitsijat. Valaisin jatkuu yläkerran katosta alakertaan saakka. Takka jakaa ruokailutilan olohuoneesta. Hanna käsitteli lattian ja ruokapöydän samalla öljyllä. Toinen kerta toden sanoo. Hanna ja Niku selättivät mahdottomalta tuntuneen aikataulun. Serafian huoneessa on oma parveke.

Puutarha syntyi päivässä

Ensimmäinen rajapyykki oli messujen lehdistöpäivä. Vielä sen aattona Hanna kävi hakemassa kylpyhuoneen laatat paikallisesta myymälästä. Niitä laatoitettiin yöllä. Ystävät olivat tulleet jo aiemmin apuun.

– Olemme tehneet puutarhammekin vuorokaudessa, Hanna sanoo.

– Eikä edes 24 tunnissa vaan 12:ssa, Niku lisää.

Kun kaikki mahdollinen oli lehdistöpäivän aamuna valmista, koko perhe painui päiväunille.

Olisihan sitä vauvavuonna varmasti riittänyt muutenkin tekemistä. Lisäksi Hannan oli määrä väitellä tohtoriksi viikko ennen asuntomessujen avajaispäivää. Kun Hannan väitöstilaisuus Vaasassa oli ohi, Niku lähti karonkasta illalla työmaalle, Hanna seurasi Serafian kanssa perästä aamulla.

On sääli, ettei perhe lyönyt vetoa talon valmistumisen puolesta. Sillä vastoin kaikkia odotuksia kohde numero 20, talo Riihi, valmistui kuin valmistuikin asuntomessuille – saunaa ja autotallia lukuun ottamatta.

– Olisi voinut olla huomioarvon kannalta parempikin, että talo olisi ollut pahemmin vaiheessa. Nyt moni messukävijä ei edes tiennyt taustasta, Niku naureskelee.

Hanna, Serafia ja Niku ovat kiintyneet kotiinsa niin, etteivät he edes voi kuvitella muuttavansa sieltä pois. Parveke järvinäkymineen on perheen suosikkipaikka. Makuuhuoneestakin avautuu näköala tekojärvelle.

"Rakkaus taloon vain kasvaa"

Nyt pari vuotta Seinäjoen asuntomessujen Hanna istuu korituolissa yläkerran parvekkeella.

– Hassua, että ensimmäisiä kertoja tontilla käydessämme yritimme kiivetä puuhun nähdäksemme, näkyykö täältä Kyrkösjärvelle.

Talo alkaa olla muutamaa saunan listaa vaille valmis. Jalan alla lämmittävät karheat parvekelaatat on asennettu pari viikkoa sitten.

Pariskunta ei keksi mitään, mitä haluaisi muuttaa.

– Olemme moneen kertaan todenneet, että jos tämä pitäisi jostain syystä myydä, vaikeaa se olisi, Hanna sanoo.

Se että talo oli asuntomessukohde, oli Nikun mukaan tavallaan helpotus. Uuteen kotiin ei olisi kuitenkaan päässyt muuttamaan ennen messujen päättymistä, vaikka se olisi valmistunut kuinka aikaisin tahansa.

– Mietin, johtuuko se messuista, että rakkaus taloon on kasvanut vähitellen, hän sanoo parvekkeen ovensuussa.

– Tunne on syventynyt koko ajan.

Koti Riihi

Asukkaat: Hanna ja Niku Peltokangas sekä tytär Serafia.

Talo: Seinäjoen asuntomessuille vuonna 2016 valmistunut kaksikerroksinen hirsitalo, jonka on suunnitellut arkkitehti Seppo Mäntylä.

Koko: 183 neliötä, 4 huonetta.

Tontti: 977 neliötä tekojärven rannassa.

Julkaistu: 5.7.2018