Päivi, 58, muutti purkukuntoisena myytyyn mummonmökkiin maalle vain koira seuranaan – ”Tyhjilleen jätetty tila vei sydämeni heti”
Päivi Suvanne osti vanhan tilan maaseudulta Tyrnävältä, vaikka työmatka piteni 60 kilometriin ja tytär pelkäsi äidin olevan maalla yksinäinen. Päivi on palauttanut käyttöön vanhalta emännältä jääneet pitsiliinat ja haaveilee hyötykasvimaasta. ”En halua ajatella 20 vuoden päästä, että miksen muuttanut silloin kun siihen oli vielä mahdollisuus”, Päivi sanoo.
Vietin lapsuuteni maaseudulla, jossa opin arvostamaan luontoa ja turvallisuutta. Siksi olen aina haaveillut maalle muuttamisesta. Päädyin kuitenkin asumaan rivitaloon ja vietin aikaa kesämökillä lapsuusmaisemissa. Viime syksynä myin mökin ja ajattelin, että alan matkustella tai vuokrata mökkiä silloin tällöin. Tajusin heti, että ne eivät ole minun juttujani, ja aloin katua mökin myymistä.
Päätin, että haluan hankkia jotain aivan omaa. Näin ilmoituksen purkukuntoisesta vapaa-ajan asunnosta. Aluksi menin katsomaan paikkaa vain uteliaisuuttani, mutta se vei sydämeni heti. Tuntui, että rakennukset toivottivat minut tervetulleeksi. Tila oli ollut pitkään tyhjillään ja pihanurmikkokin oli puolimetrinen. Ajattelin, että haluan pelastaa tämän paikan, sillä uskoin sen mahdollisuuksiin.
”Jokin sisimmässäni rauhoittui heti, kun sain paikan omakseni.”
Ostin tilan elokuussa. Jokin sisimmässäni rauhoittui heti, kun sain paikan omakseni. Vein syksyn mittaan aina muutamia lempitavaroitani talolle töiden jälkeen, kunnes muuttokuorma toi viimeiset kalusteet syyskuussa. Työmatkani piteni 60 kilometriin, jonka ajan lähes päivittäin. Onneksi naapuri on luvannut käydä talvisin auraamassa pihan.
Kauppaan kuului 1960-luvulla rakennettu talo, 1900-luvun alussa valmistunut talo ja viisi muuta rakennusta, kuten aittoja ja traktoritalli. Niiden penkominen on tuonut valtavasti iloa. Löysin esimerkiksi kassikaupalla talon vanhalta emännältä jääneitä kauniita pitsiverhoja ja pöytäliinoja. Olen pessyt niitä ja laittanut monet esillekin. Osa käsitöistä oli jäänyt kesken, ja haaveeni on tehdä ne loppuun. Tuvassa oli jopa kolmet–neljät kangaspuut, joista yksissä loimi oli edelleen paikallaan. Ehkä pääsen paukuttamaan niillä vielä maton. Vanhat esineet, kuten maitotonkat ja työkalut, kertovat tilan historiasta. Sen kunnioittaminen on minulle tärkeää, ja olen suunnitellut yhteen aittaan pientä museota.
Olen budjetoinut suuret remontit, kuten putkiston ja vesivaraajan uusimisen, ja odotan innolla, että pääsen käyttämään talon vanhoja pönttöuuneja. Kaikenlaista pientä nikkarointia pitäisi vielä opetella. Esimerkiksi kaivo pitäisi kunnostaa, jotta saisin sieltä pesuvedet saunaan.
”Tuvassa oli jopa kolmet–neljät kangaspuut, joista yksissä loimi oli edelleen paikallaan. Ehkä pääsen paukuttamaan niillä vielä maton.”
Arkinen tekeminen, kuten pihatyöt ja puiden kantaminen, pitää minut liikkeessä ja virkeänä. Olen nyt fyysisesti hyvässä kunnossa, mutta kuka tietää, mikä tilanne on 20 vuoden päästä. Silloin en halua ajatella, että miksen muuttanut silloin kun siihen oli vielä mahdollisuus.
Vanhin tyttäreni kysyi nätisti, että enkö varmasti tule olemaan yksinäinen. Vastasin, että olen yksinäisempi rivitalossa. Vaikka muutto maalle ei ehkä ollut taloudellisesti järkevää, en voisi kuvitella asuvani muualla. Rivitalossa asuminen oli helppoa ja edullisempaa, mutta maalla koirani saa juosta vapaasti ja voimme molemmat nauttia luonnon läheisyydestä. Kun vieraat ovat käyneet luonani, he ovat ymmärtäneet paikan viehätyksen. Tyttärenikin totesi, että tämähän on ihan kuin lapsuuden mummola eli minun lapsuudenkotini.
Ikkunasta voin seurata, miten naapurin viljelijä ajaa puimurilla, ja muistan, millaista lapsena oli seurata luonnon kiertokulkua aivan vierestä. Vaikka elämä maaseudulla on erilaista kuin kaupungissa, tiedän, että tämä on juuri se paikka, missä minun kuuluukin olla.
