
Päivänkakkara: kasvatus ja hoito
Päivänkakkaran kylväminen ja jakaminen
Luonnonvaraiset päivänkakkarat leviävät helposti itsestäänkin kasvupaikallaan. Isopäivänkakkaroita voit lisätä jakamalla tai siemenistä. Punapäivänkakkaroiden lisääminen onnistuu parhaiten siemenistä, sillä ne eivät pidä siirtämisestä.
Istuta isopäivänkakkarat uudelleen noin kolmen vuoden välein, jotta kasvusto pysyy elinvoimaisena.
Päivänkakkaralle sopiva kasvupaikka
Aurinkoinen kasvupaikka sopii kaikille päivänkakkaroille. Istuta päivänkakkarat multavaan, kuivaan tai tuoreeseen maahan.
Päivänkakkarat eivät siedä märkyyttä. Huolehdi, ettei vesi jää seisomaan niiden kasvupaikalle. Lisää maahan tarvittaessa karkeaa hiekkaa, joka parantaa veden läpäisykykyä. Varsinkin puna- ja isopäivänkakkarat kärsivät talvimärkyydestä.
Päivänkakkaran kastelu
Kastele puna- ja isopäivänkakkaroita kuivina kausina tarpeen mukaan. Tavallinen päivänkakkara ei vaadi kastelua.
Päivänkakkaran lannoitus
Lannoita puna- ja isopäivänkakkaroita säännöllisesti. Tavallista päivänkakkaraa ei sitä vastoin tarvitse lannoittaa.
Päivänkakkaran tukeminen
Puna- ja isopäivänkakkarat saattavat tarvita tuentaa. Käytä esimerkiksi perennatukia.
Vinkki!
Leikkaa kuihtuneet kukkavarret pois, niin kukinta-aika pitenee. Isopäivänkakkarat kukkivat toisen kerran leikkaamisen ansioista.
Päivänkakkara x 3 – tutustu eri lajikkeisiin
1. Perinteinen päivänkakkara
Päivänkakkara ’Maikönigin’
Yleinen valkokukkainen päivänkakkara. Hieman suuremmat kukat kuin luonnonvaraisella päivänkakkaralla. Kasvukorkeus vaihtelee kasvupaikan mukaan. Vaatimaton kasvupaikan suhteen.
Korkeus: noin 70cm
Kukinta-aika: kesä–elokuu
Kestävyys: erittäin kestävä
2. Suurikukkainen päivänkakkara
Isopäivänkakkara ’Fiona Goghill’
Näyttävä, tiheän kerrottukukkainen isopäivänkakkara. Valkoisissa kukissa hennon limenvihreä keskusta. Kaunis perennaryhmässä tai kesäkukkapenkissä. Erinomainen leikkokukka.
Korkeus: 60–80cm
Kukinta-aika: heinä–elokuu
Kestävyys: kestävä
Isopäivänkakkara ’Banana Cream’
Suuret, vaaleankeltaiset kukat. Kaunis kukkaryhmissä tai reunakasvina. Houkuttelee pölyttäjähyönteisiä.
Korkeus: 40–50cm
Kukinta-aika: kesä–elokuu
Kestävyys: kestävä
3. Punaiset päivänkakkarat
Punapäivänkakkara ’Robinson’s Red’
Punakukkainen ryhmäperenna ja kaunis leikkokukka. Houkuttelee perhosia. ’Robinson’s Rosa’ -lajikkeella on vaaleanpunaiset kukat.
Korkeus: 50–80cm
Kukinta-aika: kesä–elokuu
Talvenkestävyys: kestävä